Tekninen rikostutkinta

Tekninen rikostutkinta eli rikostekniikka on rikoksen selvittelyyn liittyvän materiaalin hankkimista rikospaikalta. Joskus siihen luetaan myös saadun materiaalin tieteellinen tutkimus eli forensinen tiede.

Yhdysvaltalaisia rikostutkijoita rikospaikalla

Määritelmä ja rajaus

Teknisen rikostutkinnan käsitteen rajaaminen ei ole ollut Suomessa yksiselitteistä, mikä johtuu osin keskieurooppalaisen ja angloamerikkalaisen kirjallisuuden käyttämien määritelmien eroista. Eroja on siinä, luetaanko näytteiden tutkimuskin alaan kuuluvaksi.[1]

Suomen sisäasiainministeriön määritelmän mukaan tekninen rikostutkinta on "tutkimuksia, joissa rikos-, onnettomuus- tai muuhun tapahtumaan liittyen kuvaamalla, piirroksia laatimalla, näytteitä ottamalla tai muulla vastaavalla tavalla hankitaan tietoja tutkittavasta asiasta." Tämän lisäksi sisäasiainministeriö lukee tekniseen rikostutkintaan kuuluvaksi "laboratorioissa tapahtuva näytteiden tutkiminen ja vertailu sekä näiden tutkimusten perusteella annettavat ja ulkopuolisilla teetettävät lausunnot".[2]

Himberg (2002) määrittelee teknisen rikostutkinnan suppeammin: "rikospaikkaan, rikoksentekovälineisiin, tekijäksi epäiltyyn, uhriin tai muuhun asianosaiseen kohdistuvat dokumentointi sekä näytteenotto ja -käsittely, joka edeltää forensisia laboratoriotutkimuksia". Laboratoriotutkimukset ja niissä sovelletut tekniset ja luonnontieteet ovat erikseen forensista tiedettä, kuten myös oikeuslääketiedettä sivuavat oikeuskemia ja oikeustoksikologia.[3]

Rikospaikkatutkinta

Rikospaikkatutkinnan tekee rikostekninen yksikkö. Tutkintaan liittyy rikospaikan dokumentointi esimerkiksi valokuvaamalla, piirtämällä tai videoimalla, sekä erilaisten näytteiden otto. Rikostekninen yksikkö tekee myös laboratoriotutkimuksia valmistelevaa tutkimusta kuten sormenjälkien esillehakua sekä hiukkasnäytteiden seulontaa ja mikroskopointia.[4]

Forensinen tiede

Forensinen tiede on teknisten ja luonnontieteiden soveltamista esitutkintaan. Se koostuu useista metodologioiltaan erilaisista tutkimusalueista ja soveltaa useita eri tieteenalojen oppeja kuten kemian eri osa-alueita, molekyylibiologiaa, biologiaa, fysikaalisia tieteitä, fonetiikkaa, kielitiedettä ja tietojenkäsittelytiedettä sekä sivuaa muitakin aloja.[5]

Monien forensisten tutkimusalojen keskeinen tavoite on osoittaa yhteys epäillyn sekä rikospaikan tai uhrin välillä. Tämä havaitaan joko materiaalin siirtymisestä näiden kahden välillä tai fyysisten ominaisuuksien yhteensopivuudesta. Toinen alan perustavoite on tapahtumainkulun selvittäminen eli rekonstruktio.[6]

Forensisen tieteen tärkeimpiä tutkimusalueita ovat:[7][8]

  • sormenjälki- ja muototkimukset kuten sormenjälkitutkimukset, muotojälkitutkimukset, jalkineiden jättämät jäljet, työkalunjäljet ja renkaiden jäljet
  • DNA-tutkimukset
  • karva-, kuitu- ja hiukkastutkimukset, hiusvärien avulla tunnistaminen
  • oikeudellinen käsialanvertailu
  • äänitutkimukset kuten puheäänen tutkimus
  • asetutkimukset
  • palonsyytutkimukset
  • huumausainetutkimukset

Lähteet

Viitteet
  1. Himberg 2002, s. 7–11.
  2. Himberg 2002, s. 10.
  3. Himberg 2002, s. 11.
  4. Himberg 2002, s. 20.
  5. Himberg 2002, s. 12.
  6. Himberg 2002, s. 14–15.
  7. Himberg 2002, s. 5–6.
  8. Karl Linderborg: Kriminalistiikka : Peruskäsitteet ja rikostutkinta 2012. Helsingin yliopisto. Viitattu 15.12.2014.
    This article is issued from Wikipedia. The text is licensed under Creative Commons - Attribution - Sharealike. Additional terms may apply for the media files.