Fordismi

Fordismi tarkoittaa kokonaisvaltaista kansantalouden tuotantoparadigmaa, jossa keskeistä on kansallinen massatuotanto ja kansallisen kysynnän sekä kansallisen poliittisen yhtenäisyyden takaaminen. Käsitteen toi käyttöön 1920-luvulla yhteiskuntatieteilijä Antonio Gramsci[1].

Fordismi alkoi edetä Yhdysvalloissa ensimmäisen maailmansodan jälkeen, ja käsitettä voidaan soveltaa teollisuusmaiden kansantalouksiin toista maailmansotaa seuranneina vuosikymmeninä. Tuotannossa fordismissa on keskeistä teollisuustuotteiden massatuotanto (jonka kehityksessä Henry Fordilla oli merkittävä osa). Fordismiin liittyy läheisesti taylorismi, jolla viitataan tuotantoprosessin yksityiskohtaiseen rationalisointiin tehokkuuden lisäämiseksi. Samoin keynesiläinen talouspolitiikka liittyy fordismiin.

Kansallista kysyntää pyrittiin fordismissa edistämään maksamalla työläisille tarpeeksi suurta palkkaa. Ihmisten tulojen kasvu takasi myös yhteiskuntarauhan. Fordismin katsotaan usein ajautuneen kriisiin 1960- ja 1970-luvun aikana useista syistä johtuen. Yleisesti katsotaan, että globalisaatio nykymuodossaan on yhteensovittamaton fordismin kanssa, ja tämä talouden kansainvälistyminen oli yksi monista tekijöistä fordismin kriisin taustalla.

Fordismin käsitettä on käytetty myös ranskalaisen regulaatiokoulukunnan piirissä, joka tutkii kapitalismin kehitystä. Regulaatiokoulukunnan mukaan kapitalismin tuotantoparadigmat ajautuvat ennen pitkää kriisiin, jonka jälkeen kehittyy uusi tuotantoparadigma ja talouskasvun kausi. Fordismissa keskeistä olivat talouden säätelymekanismit, joiden avulla pääoman kasaantuminen kanavoitiin hyvinvoinniksi yhteiskuntaan. Regulaatiokoulukunnan edustajat katsovat, että post-fordismin ja globalisaation kaudella tällaisia mekanismeja ei ole yhtä hyvin löydetty ja saatu käyttöön. Täystyöllisyyden olosuhteisiin luotu ajatus hyvinvointivaltiosta on kohdannut vaikeuksia.