Fluoripiihappo

Fluoripiihappo eli heksafluoripiihappo (H2SiF6) on kaksiarvoinen vahva happo, joka tunnetaan vain vesiliuoksinaan ja hydraatteinaan. Yhdistettä käytetään muun muassa alumiinin tuotannossa ja veden fluoraukseen.

Fluoripiihappo
Tunnisteet
CAS-numero 16961-83-4
Ominaisuudet
Molekyylikaava H2SiF6
Moolimassa 144,106
Ulkomuoto Väritön neste[1]
Sulamispiste 19 °C (dihydraatti)[2]
Tiheys 1,2235 g/cm3 (25 % liuos)
1,4634 g/cm3 (61 % liuos)[3]
Liukoisuus veteen Liukenee veteen

Ominaisuudet

Fluoripiihappoa ei tunneta vapaana vedettömänä yhdisteenä vaan ainoastaan sen vesiliuokset tai hydraatit ovat pysyviä. Väkevistä vesiliuoksista yhdiste kiteytyy mono- tai dihydraatteina, joita voidaan pitää myös sen oksoniumsuoloina. Fluoripiihappo on vahva happo ja reagoi emästen kanssa muodostaen suolojaan heksafluorisilikaatteja. Kuumennettaessa tai fluoripiihappoliuoksia tislattaessa se hajoaa vetyfluoridiksi ja piitetrafluoridiksi.[1][2][3]

H2SiF6 → 2 HF + SiF4

Valmistus

Fluoripiihappoa muodostuu suuria määriä fosforihapon valmistuksen yhteydessä käsiteltäessä fluoriapatiittia, joka sisältää usein mukanaan myös piidioksidia, väkevällä rikkihapolla. Fluoripiihappoa voidaan valmistaa myös piidioksidin ja fluorivedyn välisellä reaktiolla, mutta usein piidioksidin tilalla käytetään piitetrafluoridia. Yhdisteen suurin tuottajamaa on Yhdysvallat.[2][3]

SiO2 + 6 HF → H2SiF6 + 2 H2O
SiF4 + 2 HF → H2SiF6

Käyttö

Fluoripiihapon tärkein käyttökohde on alumiinin tuotanto, mihin tarkoitukseen siitä valmistetaan alumiinifluoridia ja kryoliittia. Siitä saadaan sen suoloja heksafluorisilikaatteja neutraloimalla emäksen avulla ja näin voidaan valmistaa esimerkiksi natriumheksafluorisilikaattia. Fluoripiihappo on myös yksi veden fluoraukseen käytettävistä kemikaaleista. Yhdisteellä on myös bakteerien ja sienten kasvun estävää vaikutusta, minkä vuoksi sitä on käytetty puunsuoja-aineena.[1][2][3] Muita käyttökohteita ovat esimerkiksi metallipintojen puhdistus ja kiillotus.[4]

Lähteet
  1. E. M. Karamäki: Epäorgaaniset kemikaalit, s. 119. Kustannusliike Tietoteos, 1983. ISBN 951-9035-61-3.
  2. Egon Wiberg, Nils Wiberg, Arnold Frederick Holleman: Inorganic chemistry, s. 815. Academic Press, 2001. ISBN 978-0-12-352651-9. Kirja Googlen teoshaussa (viitattu 17.11.2011). (englanniksi)
  3. Jean Aigueperse, Paul Mollard, Didier Devilliers, Marous Chemla, Robert Faron, René Romano, Jean Pierre Cuer : Fluorine Compounds, Inorganic, Ullmann's Encyclopedia of Industrial Chemistry, John Wiley & Sons, New York, 2002 Teoksen verkkoversio Viitattu 17.11.2011
  4. Thomas Scott, Mary Eagleson: Concise encyclopedia chemistry, s. 420. Walter de Gruyter, 1994. ISBN 978-3110114515. Kirja Googlen teoshaussa (viitattu 17.11.2011). (englanniksi)

    Aiheesta muualla
    This article is issued from Wikipedia. The text is licensed under Creative Commons - Attribution - Sharealike. Additional terms may apply for the media files.