Floridankalkkarokäärme

Floridankalkkarokäärme on Pohjois-Amerikan suurimpia käärmeitä.[3] Aikuinen yksilö on keskimäärin 91–183 senttimetrin pituinen, mutta lajin pituusennätys on 244 senttimetriä.[4] Ne voivat painaa yli 4 kilogrammaa. Urokset ovat naaraita suurempia,[5] mutta muuten samannäköisiä. Floridankalkkarokäärmeellä on paksu ruumis ja suuri ja paksu pää. Sen selkäpuolen suomut ovat ruskeita tai kellertäviä.[5] Pään sivuilla on silmien kohdalla musta, viistosti kulkeva tumma juova, jota reunustavat vaaleat suomut. Silmien pupillit ovat pystysuorat. Sierainten ja silmien välissä ovat kuoppakyille tyypilliset kuopat.[3] Selässä kulkee tummia timantin muotoisia kuvioita, joiden keskus on ruskea ja kehys kermanvärinen. Vatsapuolen väritys vaihtelee lähes mustasta ruskean ja oliivin sävyyn.[6] Häntä on yleensä ruskea tai harmaa, ja siinä on tummat renkaat. Hännänpäässä on pitkälle kehittynyt kalistin.[3]

Floridankalkkarokäärmeen pää.

Floridankalkkarokäärme on Pohjois-Amerikan myrkyllisin käärme.[7] Sen myrkky on voimakasta verimyrkkyä, joka aiheuttaa kudosvaurioita.[8] Käärme voi purressaan nostaa jopa 2/3 ruumiistaan ylös. Kunnollisen pureman saaneista ihmisistä 40 % kuolee. Myrkytysoireita ovat kipu, turvotus, hengitysvaikeudet, heikko syke, sydänvaivat, šokki ja joskus kouristukset.[3] Lajin elinalueella on kuitenkin yleisesti saatavilla vastamyrkkyä. Floridankalkkarokäärmeiden puremien syinä ovat yleensä härnääminen ja yritys tappaa tai vangita käärme.[8]

Floridankalkkarokäärmeen elinympäristöä Evergladesissa Floridassa.

Floridankalkkarokäärmettä tavataan vain Yhdysvalloissa, jossa sen asuinalue rajoittuu kaakkoisosien rannikkotasangoille 500 metrin korkeuteen saakka. Sitä tavataan itäisessä Louisianassa, eteläisessä Mississippissä, Georgiassa ja Alabamassa. Etelässä levinneisyys kattaa Floridan mukaan lukien itä- ja länsiosien hiekkasaaret ja Keys-saaret. Lajia tavataan myös Etelä-Carolinassa ja Pohjois-Carolinassa.[1][5] Floridankalkkarokäärme on käytännössä hävinnyt Pohjois-Carolinasta ja Louisianasta levinneisyysalueen pohjoisimmassa ja läntisimmässä osassa.[1] Levinneisyyden painopiste on Floridassa ja Georgian eteläosissa.[5] Laji on vielä paikoin yleinen Georgiassa, Etelä-Carolinassa ja Floridassa siellä, missä sopivaa elinympäristöä on yhä jäljellä. Levinneisyys onkin pirstaloitunut, ja alkuperäisistä pitkäneulasmäntymetsistä on jäljellä enää runsaat kaksi prosenttia.[1] Hitaasti lisääntyvää ja liikkuvaa lajia rasittavat myös mielivaltainen tappaminen ja liikenteen aiheuttama kuolema.[5]

Floridankalkkarokäärmeen elinympäristöä ovat sahapalmua (Serenoa repens), pitkäneulasmäntyä (Pinus palustris), turkintammea (Quercus cerris) ja Pinus clausa -mäntyä kasvavat kuivat alankometsät. Se välttelee yleensä soita ja marskimaita mutta on hyvä uimari. Se voi elää lähellä vettä ja matkata jopa Floridan Keys-saarille.[4][3]

Floridankalkkarokäärme mäntymetsässä.

Floridankalkkarokäärme on yksineläjä. Se viettää pääosan ajastaan kerällä tiheikössä väijymässä saalista. Se on aktiivisin hämärän aikaan illalla ja varhain aamulla.[5] Laji pysyy yleensä maanpinnalla, mutta voi joskus harvoin kiivetä muutaman metrin pensaisiin tavoittelemaan saalista. Floridankalkkarokäärmeet talvehtivat kylmillä alueilla erityisesti gofferikilpikonnien koloissa, mutta myös nisäkkäiden koloissa, ontoissa puunrungoissa tai kannoissa sekä puiden juurten suojissa. Lämpiminä talvipäivinä ne voivat tulla maanpinnalle paistattelemaan[5]. Kolot ja muut piilopaikat ovat lajille elintärkeitä suojia tulipaloja ja lämpötilan vaihteluja vastaan. Asetuttuaan jollekin alueelle floridankalkkarokäärmeet voivat pysyä samalla alueella useita vuosia, eivätkä ne tee yleensä merkittäviä vaelluksia.[9] Jotkut yksilöt päästävät hyvin lähelle päästämättä ääniä, mutta toiset kalistelevat jo 6–9 metrin etäisyydeltä. Monesti ne pysyvät paikallaan, mutta ahtaalle ajettuna yrittävät poistua paikalta. Vakavasti ärsytettynä käärme alkaa kiemurrella, kalistella ja kohottaa päänsä puremisasentoon, ja ahdistelun jatkuessa se saattaa purra. Aikuisella floridankalkkarokäärmeella ei ole luontaisia vihollisia, mutta nuorilla niitä on paljon. Niitä uhkaavat esimerkiksi siat, petonisäkkäät, kuten harmaakettu, petolinnut, kuten amerikanhiirihaukka, ja muista käärmeistä erityisesti kuningaskäärmeet (Lampropeltis). Elinikä voi olla yli 20 vuotta.[3]

• The University of Adelaide, Australia, Clinical Toxinology Resources: Crotalus adamanteus (englanniksi)