Fitnesspäiväkirjat

Fitnesspäiväkirjat on AVA-kanavalla vuosina 2015–2016 esitetty tositelevisiosarja, jossa seurattiin neljän tunnetun suomalaisen naisen fitnessharrastusta. Ohjelman teemoina olivat kuinka treenataan oikein, miten syödään terveellisesti ja miten voidaan kokonaisvaltaisesti hyvin.[1]

Fitnesspäiväkirjat

Toisen tuotantokauden tunnus
Tyyli lifestyle
tositelevisio
Kestoaika 41 minuuttia
Verkko AVA
Esitetty 13. huhtikuuta 2015 
16. kesäkuuta 2016
Tuotantokausia 2
Jaksoja 20
Tuotanto
Tuottaja(t) Leena Puurtinen
Vastaava(t) tuottaja(t) Riina Kullas, Roope Lehtinen, Onerva Österberg (MTV Oy)
Ohjaaja(t) Jenni Kaunisto, Jyrki Murtomäki
Leikkaaja(t) Teemu Soikkeli, Martina Kuitto, Markus Aaltonen
Tuotantoyhtiö(t) Moskito Television
Aiheesta muualla
Virallinen sivusto
IMDb
Ensimmäisen tuotantokauden tunnus

Ohjelma oli pääosin ohjelmassa esiintyvien itsensä kuvaama.[2]

Vuonna 2019 sarja uusiutui Fitnesspäiväkirja-nimellä.

Ensimmäinen tuotantokausi

Ensimmäisellä tuotantokaudella ohjelmassa esiintyivät Venla Savikuja, Mari Valosaari, Eevi Teittinen ja Nanna Koivisto (nyk. Karalahti), sekä heidän miehensä ja poikaystävänsä.[1] Kauden kuvaukset alkoivat marraskuussa 2014.[3]

Jaksot

JaksoNimiEnsiesitysKatsojaluvut
1.#fitnesspäiväkirjat13. huhtikuuta 2015120 000 [4]
2.#tavoitteet20. huhtikuuta 201583 000 [5]
3.#rakkaat27. huhtikuuta 201560 000 [6]
4.#treeni4. toukokuuta 201533 000 [7]
5.#kauneus11. toukokuuta 201569 000 [8]
6.#ruoka18. toukokuuta 201591 000 [9]
7.#kiusaukset25. toukokuuta 201588 000 [10]
8.#hyvinvointi1. kesäkuuta 201580 000 [11]
9.#arki8. kesäkuuta 201589 000 [12]
10.#finaali15. kesäkuuta 201567 000 [13]

Toinen tuotantokausi

Fitnesspäiväkirjojen toinen tuotantokausi esitettiin keväällä 2016. Kaudella esiintyivät edellisellä kaudella mukana olleiden Eevi Teittisen ja Nanna Karalahden (ent. Koivisto) lisäksi Oona Kivelä ja Janni Hussi. MTV Katsomo -palvelussa esitettiin lisäksi bloggaaja Johanna Alvestadin kuvaamaa materiaalia.[14]

Jaksot

JaksoEnsiesitysKatsojaluvut
1.14. huhtikuuta 201669 000 [15]
2.21. huhtikuuta 201651 000 [16]
3.28. huhtikuuta 201657 000 [17]
4.5. toukokuuta 201625 000 [18]
5.12. toukokuuta 201644 000 [19]
6.19. toukokuuta 201634 000 [20]
7.26. toukokuuta 201648 000 [21]
8.2. kesäkuuta 201659 000 [22]
9.9. kesäkuuta 201642 000 [23]
10.16. kesäkuuta 201643 000 [24]

Lähteet

  1. Fitnesspäiväkirjat alkaa huhtikuussa – mukana myös Salkkarit-tähti MTV.fi. 8.1.2015. Viitattu 7.5.2015.
  2. Suomalainen, Ninni: Neljän kotimaisen fitness-naisen elämästä tv-sarja – mukana räppäreiden puolisot YleX. 8.1.2015. Viitattu 7.5.2015.
  3. Juvonen, Ira: Ranskalaisia ja karkkikauppoja – näin alkoi Fitnesspäiväkirjat-sarjan kuvaukset MTV.fi. 16.3.2015. Viitattu 7.5.2015.
  4. Finnpanelin TV-mittaritutkimus, AVA vko 16/2015 Finnpanel. Viitattu 7.5.2015.
  5. Finnpanelin TV-mittaritutkimus, AVA vko 17/2015 Finnpanel. Viitattu 7.5.2015.
  6. Finnpanelin TV-mittaritutkimus, AVA vko 18/2015 Finnpanel. Viitattu 7.5.2015.
  7. Finnpanelin TV-mittaritutkimus, AVA vko 19/2015 Finnpanel. Viitattu 19.5.2015.
  8. Finnpanelin TV-mittaritutkimus, AVA vko 20/2015 Finnpanel. Viitattu 19.5.2015.
  9. Finnpanelin TV-mittaritutkimus, AVA vko 21/2015 Finnpanel. Viitattu 25.5.2015.
  10. Finnpanelin TV-mittaritutkimus, AVA vko 22/2015 Finnpanel. Viitattu 8.6.2015.
  11. Finnpanelin TV-mittaritutkimus, AVA vko 23/2015 Finnpanel. Viitattu 8.6.2015.
  12. Finnpanelin TV-mittaritutkimus, AVA vko 24/2015 Finnpanel. Viitattu 17.6.2015.
  13. Finnpanelin TV-mittaritutkimus, AVA vko 25/2015 Finnpanel. Viitattu 25.6.2015.
  14. Fitnesspäiväkirjoihin yllättäen viides kaunotar MTV.fi. 11.12.2015. Viitattu 12.12.2015.
  15. Finnpanelin TV-mittaritutkimus, AVA vko 15/2016 Finnpanel. Viitattu 24.4.2016.
  16. Finnpanelin TV-mittaritutkimus, AVA vko 16/2016 Finnpanel. Viitattu 27.4.2016.
  17. Finnpanelin TV-mittaritutkimus, AVA vko 17/2016 Finnpanel. Viitattu 5.5.2016.
  18. Finnpanelin TV-mittaritutkimus, AVA vko 18/2016 Finnpanel. Viitattu 9.5.2016.
  19. Finnpanelin TV-mittaritutkimus, AVA vko 19/2016 Finnpanel. Viitattu 26.5.2016.
  20. Finnpanelin TV-mittaritutkimus, AVA vko 20/2016 Finnpanel. Viitattu 26.5.2016.
  21. Finnpanelin TV-mittaritutkimus, AVA vko 21/2016 Finnpanel. Viitattu 7.6.2016.
  22. Finnpanelin TV-mittaritutkimus, AVA vko 22/2016 Finnpanel. Viitattu 7.6.2016.
  23. Finnpanelin TV-mittaritutkimus, AVA vko 23/2016 Finnpanel. Viitattu 21.6.2016.
  24. Finnpanelin TV-mittaritutkimus, AVA vko 24/2016 Finnpanel. Viitattu 21.6.2016.
    This article is issued from Wikipedia. The text is licensed under Creative Commons - Attribution - Sharealike. Additional terms may apply for the media files.