Filosofisia muruja

Filosofisia muruja (tansk. Philosophiske Smuler) on Søren Kierkegaardin vuonna 1844 kirjoittama filosofinen teos ja yksi hänen pääteoksistaan. Hän kirjoitti sen salanimellä Johannes Climacus noin kolmessa kuukaudessa.

Filosofisten murujen kansilehti.

Teos käsittelee filosofian ja kristinuskon välistä suhdetta. Kierkegaard jatkoi samasta aiheesta Päättävässä epätieteellisessä jälkikirjoituksessa, jonka hän kirjoitti jälkikirjoitukseksi Muruihin. Kierkegaard katsoo, että uskonnon ajatus pelastuksesta on filosofialle vieras ja se tulee siksi perustella toisin. Varsinaista apologetiikkaa hän ei kuitenkaan kannata. Hän esittää, mitä kristinusko vaatii ihmisiltä, ja miksi se on täysin epäsopiva hänen aikanaan suosiota kasvattaneen hegeliläisen teologian kanssa — Kierkegaard korosti (kristin)uskon paradoksaalisuutta, kun taas hegeliläisyydessä puhuttiin vastakohtien dialektisestä yhteen sovittamisesta. Teoksessa näkyy Kierkegaardin kiinnostus tietoteoriaan ja Platonin ajatukseen muistiinpalauttamisesta.

Kirjassa on viisi lukua, joita edeltää esipuhe ja propositio, ja seuraa opetus. Lukujen välissä on yksi ”liite” (”Paradoksista pahentuminen”), hegeliläistä termistöä käyttävä mutta hegeliläisyyttä vastustava historianfilosofinen ”välisoitto”, sekä ”lisäys”. Teos esittää olevansa Johannes Climacuksen ajatuskoe. Hän ei ole kristitty, mutta on kiinnostunut totuuden oppimisesta. Ensimmäisessä luvussa Kierkegaard vertaa Sokrateen kätilöntointa, jossa tieto synnytetään ihmisestä itsestään, siihen, kun Jumala herättää ihmisessä synnintunnon ja kaipuun pelastukseen. Toisessa luvussa selitetään ajatus Jumalasta opettajana ja vapahtajana. Jumalan toiminnan syynä on hänen rakkautensa oppilasta kohtaan, ja seurauksena Jumalan alentuminen ihmisten tasolle.

Kolmas luku käsittelee ”absoluuttista paradoksia”, hullutusta, jonka Jumalan lihaksituleminen saa aikaan. Neljäs ja viides luku käsittelevät oppilaan ja opettajan välistä suhdetta.