Filippos II

Filippos oli vuonna 383 eaa. syntynyt kuningas Amyntas III:n ja Eurydiken poika. Eurydike kuului todennäköisesti Makedonian alaisen Lynkestisin maakunnan entiseen kuningassukuun.[3] Isän kuoltua Filippoksen vanhimmasta veljestä Aleksanteri II:sta tuli kuningas. Koska Makedonian tilanne oli erittäin tukala, Aleksanteri II:n oli lähetettävä Filippos panttivangiksi ensin Illyriaan ja myöhemmin Thebaan, joka oli Kreikan mahtavimpia kaupunkeja.[1]

Panttivankina Filippos asui sotapäällikkö Epameinondaan ystävän, thebalaisen poliitikon Pammeneen luona. Nuori prinssi sai varmasti paljon vaikutteita ollessaan thebalaisten vieraana. Luultavasti Filippos sai siellä oppia kreikkalaisesta sodankäynnistä[1] ja kreikkalaisten kaupunkivaltioiden poliittisesta elämästä.[4] Näistä hänellä oli myöhemmin paljon hyötyä. Aleksanteri II salamurhattiin vuonna 368 eaa., ja Filippoksen toinen veli Perdikkas III nostettiin valtaistuimelle. Koska Perdikkas oli vielä alaikäinen, hänen holhoojakseen valittiin Aloroksen Ptolemaios, jonka käsissä todellinen valta tuli olemaan.[1] Tultuaan täysi-ikäiseksi Perdikkas surmasi Ptolemaioksen ja otti vallan omiin käsiinsä. Hän sai Filippoksen palautetuksi pian takaisin Makedoniaan.[4]

Filippos nousi valtaistuimelle sen jälkeen, kun Perdikkas ja neljätuhatta sotilasta olivat kuolleet vuonna 360 eaa. sotaretkellä illyrialaisia vastaan. Julianus Justinuksen mukaan Filippos sai toimia Perdikkaan alaikäisen pojan Amyntaan sijaishallitsijana, mutta kaappasi vallan myöhemmin itselleen. Muiden lähteiden mukaan Filippos julistettiin heti Perdikkaan kuoleman jälkeen kuninkaaksi. Justinus taas väittää , että Perdikkas murhattiin, mitä kuitenkin pidetään epätodennäköisenä.[5] Makedonian kuninkuutta havitteli moni muukin. Vaarallisin valtaistuimen tavoittelijoista oli Argaios, joka sai tukea Ateenalta. Hän nousi maihin Methonen satamakaupungissa ja sai avukseen kolmetuhatta ateenalaista palkkasoturia, joiden kanssa hän marssi kohti Makedonian vanhaa pääkaupunkia Aigaita (nykyinen Vergina). Filippos kokosi saatavilla olevat joukot ja yllätettyään ateenalaiset löi heidät.[1][6]

Valtaistuinta havitteli myös eräs Pausanias, jota traakialalaiset tukivat. Filippoksen onnistui kuitenkin lahjoa traakialaiset. Myös Makedonian pohjoispuolella olevan Paionian heimot olivat hyökkäysaikeissa, mutta heidätkin Filippos lahjoi saadakseen vapaat kädet Argaiosta vastaan.[6] Vuonna 358 eaa. Filippos sai kuulla, että paionialaisten kuningas Agis oli kuollut. Nyt Filippos hyökkäsi vuorostaan Paioniaan ja kukisti paionialaiset niin perusteellisesti, ettei heistä enää koskaan ollut vaaraa Makedonialle.[7] Jäljellä oli enää Illyrian kuningas Bardylis, jonka joukot olivat voittaneet ja tappaneet Filippoksen veljen Perdikkaan pari vuotta aikaisemmin. Filippos kokosi Bardylistä vastaan 10 000 jalkamiestä ja 600 ratsumiestä käsittäneen armeijan. Tämä yritti neuvotella Filippoksen kanssa,joka ei ollut halukas rauhanneuvotteluihin, elleivät illyrialaiset luovuttaisi takaisin aikaisemmin valtaamiaan kaupunkeja. Kesällä 358 eaa. Filippoksen joukot kukistivat illyrialaiset Herakleia Lynkestiksen taistelussa. Taistelussa kuoli yli 7 000 illyrialaista.[8] Taistelun jälkeen illyrialaiset suostuivat Filippoksen rauhanehtoihin, joiden mukaan he luovuttaisivat hallussaan olevat Länsi-Makedonian kaupungit.[9]

Kukistettuaan kaikki vihollisensa Filippos sai helposti pidetyksi vallassaan koko Makedonian. Perinteisesti kuningas hallitsi varsinaista Makedoniaa Pellan kaupungista. Illyrian rajalla lännessä olevat pienemmät makedonialaiset maakunnat (Lynkestis, Orestis, Elimiotis ja Tymfaia) olivat tähän asti olleet enemmän tai vähemmän itsenäisiä. Maakuntien aatelisetvietiin Pellaan kuninkaan hoviin, ja tärkeiden aatelisten lapset kasvatettiin kuninkaan lasten kanssa (osittain panttivankeina). Filippos sai myös maakunnat tiukemmin valtansa alle solmimalla tärkeitä avioliittoja. Filippos solmi vuonna 357 eaa. avioliiton Epeiroksen kuninkaan tyttären Olympiaan kanssa.[1] Filippos oli saanut valtaansa myös Illyrian rajalla ja Traakiassa sijaitsevia tärkeitä kaivoksia, joiden tuottamilla arvometalleilla hänestä tuli yksi koko kreikkalaisen maailman varakkaimmista ja vaikutusvaltaisimmista hallitsijoista.[10]

Ferain tyranni Iason oli 370-luvulla eaa. yrittänyt saada Makedonian eteläpuolella olevan Thessalian valtaansa, mutta ei ollut onnistunut. Iasonin seuraajat olivat jatkaneet yrityksiä alistaa koko Thessalia. Aluksi Theba Kreikan silloisena suurvaltana oli estänyt heitä, mutta 350-luvulla Theban kukistuttua Ferai oli alkanut taas laajentua. Thessalialaiset olivat liittoutuneet poliittisesti liittoon, jonka johtajaksi valittiin arkontti. Filippos teki ensimmäiset sotaretkensä Thessaliaan vuonna 358 ja valtasi tuolloin luultavasti Perrhaebian maakunnan, joka sijaitsi Makedonian ja Thessalian raja-alueella. Samoihin aikoihin Filippos meni naimisiin erään thessalialaisen Larissan kaupungista kotoisin olevan Filinnan kanssa. Larissalaiset vastustivat Ferain laajentumisyrityksiä ja näkivät varmasti Filippoksen mahdollisena liittolaisena.[11]

Vuonna 353 eaa. Filippos sai kutsun tulla avustamaan thessalialaisia sodassa Feraita vastaan. Ferai oli saanut liittolaisekseen Fokiin. Filippos kukistikin helposti fokislaisten 7 000 sotilasta käsittäneen armeijan. Pian fokislainen Onomarkhos saapui Thessaliaan suuren armeijan kanssa ja kukisti Filippoksen taistelussa kahdesti. Filippoksen oli pakko palata Makedoniaan, mutta hänen kerrotaan sanoneen, ettei hän lähtenyt pakoon, vaan perääntyi lyödäkseen takaisin suuremmalla voimalla.[11] Vuonna 352 eaa. hän palasikin ja valtasi piirityksen jälkeen Ferain satamakaupungin Pagasain. Hädissään ferailaiset kutsuivat taas Onomarkhoksen apuun. Fokislaiset saapuivat 20 000 jalkaväensotilaan ja 500 ratsumiehen voimin. Ferailaisilla itsellään joukkoja oli ehkä noin 2 000. Filippos kutsui thessalialaiset koolle ja vaati heitä liittoutumaan kanssaan. Thessalialaiset valitsivatkin Filippoksen arkontikseen. Virka oli elinikäinen, mutta todellisuudessa Thessaliasta tuli tämän jälkeen osa Makedoniaa seuraavaksi 150 vuodeksi. Filippoksen johtamat makedonialaiset ja thessalialaiset kohtasivat Ferain ja Fokiksen joukot niin sanotussa Krookuskentän taistelussa. Filippoksella oli saman verran jalkaväkeä kuin hänen vastustajillaan, mutta hänellä oli ylivoima ratsuväessä. Armeijaan kuului ehkä noin 3 000 ratsuväen sotilasta. Filippoksen ratsuväki osoittautuikin ylivoimaiseksi taistelussa, jossa 6 000 fokislaista menetti henkensä. Onomarkohos kaatui taistelussa, ja yli 3 000 fokislaista otettiin vangiksi. Filippoksen käskystä fokislaiset sotavangit teloitettiin hukuttamalla.[12] Ferai antautui taistelun jälkeen Filippokselle.[13] Ferain johtajat saivat poistua kaupungista 2 000 palkkasotilaansa kanssa.[14]

Delfoin Apollonin temppelin raunioita. Delfoissa sijaitsi yksi antiikin ajan tärkeimmistä ja vaikutusvaltaisimmista oraakkeleista, Delfoin oraakkeli. Niin sanottu kolmas pyhä sota käytiin etupäässä Fokiin ja Theban välillä temppelin hallinnasta.

Niin sanottu kolmas pyhä sota oli alkanut vuonna 356 eaa., kun fokislaiset olivat ottaneet Delfoin temppelien varoja puolustautuakseen Theban aggressioita vastaan. Ateena ja Sparta olivat asettuneet fokislaisten puolelle Thebaa vastaan. Myös thessalialaiset sotivat Theban puolella, ja Filippoksen oli Thessalian arkonttina vaikea olla sekaantumatta sotaan. Filippos painotti sotilailleen sodan uskonnollista luonnetta ja määräsi heidät laittamaan päähänsä laakeriseppeleet.[15]

Krookuskentän taistelun jälkeen 352 eaa. Filippos marssi etelään, mutta fokislaiset ja aferailaiset palkkasotilaat puolustivat Thermopylain solaa, jonka läpi Filippoksen olisi hyökättävä. Myös fokislaisten liittolaiset Ateena ja Sparta lähettivät apujoukkoja, joista pääsi ennen Filipposta meriteitse perille ateenalaisten 5 000 sotilasta. Nähdessään vastassa olevat joukot Filippos päätti olla hyökkäämättä ja palasi Makedoniaan.[16]

Vuonna 347 eaa. ateenalaiset ja Filippos olivat jo valmiita rauhaan. Niin sanottu Filokrateen rauha solmittiin vuonna 346 eaa. Filippoksen vaatimuksesta rauhansopimus sisälsi myös liiton Ateenan ja Makedonian välillä. Osapuolet saivat myös pitää alueet, joita ne hallitsivat rauhansopimuksen kirjoitushetkellä. Vain Fokista ja Halosta kohtaan Filippos vaati saada toimia parhaaksi näkemällään tavalla. Ateenalaiset luopuivat vaatimuksistaan myös Amfipolista kohtaan. Filippos marssikin vuonna 346 eaa. Thermopylain läpi Fokikseen. Sotaväsymystä potevat fokislaiset antautuivat Filippokselle, joka sai näin kunnian päättää jo kymmenen vuotta jatkuneen pyhän sodan. Heti alkuun Filippos luovutti boiotialaisille fokislaisten valtaamat kaupungit. Filippos päätti myös, että Delfoin pyhäkköä suojeleva amfiktyoniliitto sai päättää fokislaisten kohtalosta. Yleensä temppelien ryöstöstä oli tuomittu kuolemanrangaistuksia, eivätkä fokislaiset voineet odottaa liitolta kovin hellää kohtelua. Myös ateenalaiset ja spartalaiset olivat fokislaisten liittolaisina vaarassa joutua liiton julistaman pyhän sodan kohteeksi. Amfiktyoniliitto päätti, että Filippos saisi Fokikselle aikaisemmin kuuluneet kaksi ääntä liiton kokouksissa. Filippos pystyi Thessalian arkonttina vaikuttamaan myös thessalialaisten ääniin. Liitto päätti lopulta, että Fokiksen kaupungit hajotettaisiin ja asukkaat asutettaisiin pieniin kyliin. Fokislaisten piti myös maksaa takaisin varastamansa aarteet.[22]

Filippoksen toimista seuraavien vuosien ajalta ei ole tarkkaa tietoa. Luultavasti hän soti valtakuntansa pohjoisosissa. Vuonna 345 eaa. hän oli nykyisessä Albaniassa ja vuonna 342 eaa. armeijoineen Traakiassa. Vuonna 341 eaa. hän perusti Traakiaan Filippopoliin kaupungin (nykyinen Plovdiv). Seuraavana talvena Filippos alkoi piirittää Marmaranmeren rannalla olevaa Byzantionia ja Perinthosta. Yllätyksekseen Filippos sai vastaansa Persian kuninkaan Artakserkses III:n lähettämän armeijan. Ensimmäisen kerran sitten Kserkses I:n sotaretken persialainen armeija hyökkäsi Eurooppaan. Samalla Filippos uhkasi Ateenan viljantuontia Mustaltamereltä. Kun Filippos vielä kaappasi 200 viljalastissa ollutta laivaa, ateenalaiset julistivat sodan. Filippoksella ei ollut muuta mahdollisuutta kuin lopettaa kaupunkien piiritys. Lopulta Persia sai vielä painostettua Theban julistamaan sodan Makedonialle.[23]

Vuonna 338 eaa. ateenalainen Demosthenes oli saanut aikaan Makedonian vastaisen liiton. Filippos hyökkäsi Kreikkaan ja löi Ateenan ja Theban yhdistetyt joukot Khaironeian taistelussa. Samana vuonna perustettiin Korintin liitto, johon kuuluivat kaikki kreikkalaiset kaupunkivaltiot paitsi Sparta. Liiton johtajaksi (hegemon) tuli Filippos.[23][24][25]

Vuonna 337 eaa. Filippos esitti Persiaa vastaan sotaretkeä, jonka yhtenä tavoitteena oli vapauttaa kreikkalaiset kaupungit Vähän-Aasian rannikolla. Hän lähetti joukkoja Vähään-Aasiaan Parmenionin ja Attaloksen johdolla keväällä 336 eaa.[26]

Vuonna 337 eaa. Filippos löysi itselleen uuden vaimon, makedonialaisen Kleopatran, joka oli makedonialaisen Attaloksen veljentytär. Erään tulkinnan mukaan Filippos meni naimisiin Kleopatran kanssa, koska vaikutusvaltaiset makedonialaiset, kuten Attalos ja hänen appensa Parmenion, vaativat sitä. Toisaalta Attaloksesta ei tiedetä mitään ennen vuotta 337 eaa., ja ilmeisesti hänen arvovaltansa kasvoi vasta sen jälkeen, kun Filippos meni naimisiin Kleopatran kanssa.[27]

Kleopatra syrjäytti Olympiaan Filippoksen suosikkivaimona. Kleopatran ja Filippoksen häiden yhteydessä Attalos sanoi toivovansa Filippokselle vihdoinkin laillista perillistä. Tämä oli tietysti loukkaus Filippoksen perillistä Aleksanteria (myöhemmin Aleksanteri Suuri eli Aleksanteri III) ja Olympiasta kohtaan. Häät muuttuivat tappeluksi, ja lopulta Filippos uhkasi tappaa Aleksanterin. Olympias pakeni Molossiaan ja Aleksanteri lähti jonnekin Illyriaan. Vaarana oli, että Aleksanteri julistautuisi kilpailevaksi kuninkaaksi. Lopulta kiista ratkesi ja Aleksanteri palasi Pellaan. Filippos sai solmituksi avioliiton Molossian Aleksanterin ja oman tyttärensä Kleopatran (joka oli Molossian Aleksanterin sisarentytär) välille.[28]

Filippoksen murhan tausta on monimutkainen. Kerrotaan, että Attalos oli erään nuoren Pausaniaan ystävä. Tämä Pausanias oli kertonut Attalokselle erään Pausanias Orestislaisen pilkanneen häntä. Attaloksen ystävä suunnitteli kuolevansa urhoollisesti tämän takia. Näin kävikin vuonna 336 eaa. Illyriassa käydyssä taistelussa. Attalos kosti ystävänsä kuoleman juottamalla toisen Pausaniaan humalaan ja antamalla palvelijoidensa raiskata hänet. Justinuksen mukaan Attalos olisi itse raiskannut Pausaniaan. Vuoden 336 eaa. keväällä Attalos nimitettiinkin johtamaan Parmenionin kanssa Vähään-Aasiaan lähetettävää armeijaa. Filippos oli haluton tuomitsemaan Attalosta, ja siksi Pausanias suuntasi kostonsa kuningasta kohti.[27]

Filippos salamurhattiin Molossian Aleksanterin ja Kleopatran häiden jälkeisten kilpailujen aikana syksyllä 336 eaa. Murhaaja oli Pausanias. Taustalla epäillään olleen paljon laajempi salajuoni. Myös Aleksanterin ja Olympiaan on epäilty olleen osakkaita tässä salaliitossa. Pian Filippoksen kuoleman jälkeen Aleksanteri III julistettiin kuninkaaksi.[29]

Makedonialainen falangi.

Ennen Filipposta Makedonian armeija oli huonosti aseistettu ja heikkolaatuinen. Perdikkaan kärsimän tappion jälkeen se oli myös määrällisesti pieni. Toisin kuin kaupunkivaltioilla, Makedonian jalkaväellä ei ollut sotilaallista perinnettä, vaan se koostui lähinnä peltotyökaluilla aseistetuista talonpojista. Filippos uudisti hallituskautensa aikana armeijaa niin, että siitä tuli koko kreikkalaisen maailman paras.[30]

Makedonian armeijan ylpeys oli sen raskas ratsuväki, joka koostui Makedonian maanomistajista. Heitä pidettiin kuninkaan tovereina (hetairoi). Ratsuväki oli järjestetty eskadrooniin (ilai). Filippoksen uran alussa ratsuväen vahvuus oli noin 600, mahdollisesti vain 200. Hänen kuollessaan heitä oli jo yli 3 000. Ratsuväki taisteli kiilamuodostelmassa.[31]

Jalkaväkisotilaita kutsuttiin nimellä pezhetairoi. Sotilaat pantiin harjoittelemaan myös rauhan aikana. Jalkaväkisotilaat muodostivat falangin, ja heidän aseinaan olivat kuusimetriset sarisa-keihäät. Sarisaa on joskus väitetty Filippoksen keksinnöksi. Filippoksen tarkoitus oli saada aikaan sotajoukko, joka pysyisi lyömään Theban kuuluisan falangin. Edestäpäin falangi oli miltei voittamaton. Filippoksen kuollessa armeijassa oli noin 37 000 jalkaväkisotilasta.[32]

Armeijaan kuului muitakin yksikköjä, etupäässä Makedonian hallitsemilta alueilta. Käytettiin esimerkiksi thessalialaista ratsuväkeä. Thessalia oli kuuluisa hevosistaan. Armeijaan kuului myös palkkasotilaita kreikkalaisista kaupunkivaltioista.[33]

Kolmannen pyhän sodan aikana Filippos koki suurimman tappionsa, kun hän kohtasi vihollisen, jolla oli katapultteja. Tämän jälkeen Makedonian armeija varustettiin aikansa parhailla piirityskoneilla. Filippoksen pääinsinööri Polyeidos Thessalialainen kehitti uuden katapulttityypin (katapeitai Makedonikoi), jolla pystyttiin ampumaan kiviä ja raskaita nuolia aiempaa pitemmälle.[34]

Filippoksella oli suuri määrä vaimoja, eikä kaikkien henkilöllisyydestä ole edes varmuutta. Tärkein vaimo oli kuitenkin Olympias, jonka kanssa Filippos sai yhden pojan, Aleksanteri Suuren. Olympias ei ollut makedonialainen vaan Epeiroksen kuninkaan Aleksanterin sisar. Filippos ja Olympias menivät naimisiin ainakin ennen vuotta 357 eaa. He saivat myös tyttären Kleopatran.[35]

Olympiaan lisäksi Filippoksen vaimoja olivat:[35]

• Fila Elimiotiksen maakunnasta. Hänen isänsä oli Elimiotiksen hallitsija Derdas.
• Audata Illyriasta. Audatan kanssa Filippos sai tyttären Kynanen, joka meni naimisiin syrjäytetyn Amyntas IV:n kanssa.
• Filinna Larissan kaupungista Thessaliasta. Filinnan kanssa Filippos sai tyttären Thessaloniken ja pojan Filippos Arridaioksen, josta Aleksanteri Suuren kuoleman jälkeen tuli Makedonian kuningas.
• Nikesipolis (Νικησίπολις) Thessalian Ferain kaupungista.
• Meda (Μήδα) Makedonian pohjoispuolella asuvien getien kuninkaan Kothelaan tytär.
• Kleopatra Eyrydike (Κλεοπάτρα Ευρυδικη), Attaloksen veljentytär, jonka kanssa Filippos meni naimisiin vähän ennen kuolemaansa.

Historioitsija Junianus Justinus mainitsee yhden pojan, Karanoksen, joka olisi ollut Aleksanteri Suuren velipuoli. Justinusta pidetään epäluotettavana, eikä Karanosta löydy muista lähteistä.[36]

Filippoksen kultainen hauta-arkku ja kruunu Verginan museossa.[37]

Ihmisenä Filipposta luonnehditaan hyvin kovaotteiseksi ja tavoiltaan karkeaksi, mutta samanaikaisesti hyvin älykkääksi, voimakasluonteiseksi ja kyvykkääksi hallitsijaksi. Hän oli hyvin rohkea, taisteli aina eturivissä joukkojensa mukana ja johti joukkojaan edestä. Hän osasi myös käsitellä ihmisiä ja toimia tarvittaessa diplomaattisesti. Hän oli taitava organisoija ja osasi soveltaa sotatekniikan ja taktiikan uutuuksia omaan armeijaansa ja luoda siitä aikansa mahtitekijän. Juuri hänen ansiotaan oli, että Makedonia nousi puolibarbaarisesta, takapajuisesta kuningaskunnasta aikansa paikalliseksi suurvallaksi.[38]

Filippoksen nimiin on laitettu joitakin lentäviä lauseita:

»Ei ole olemassa niin korkeaa muuria, ettei kullalla kuormattu aasi kiipeäisi sen ylitse.[39]»

Toinen hyvin kuuluisa sanonta, jota on pantu Filippoksen suuhun:

»Hajota ja hallitse.[39]»

Antiikin historioitsijoista Theopompos Khioslainen kirjoitti 58 kirjaa käsittäneen Filippikan, joka käsitteli pääasiassa Filippoksen hallituskautta. Teos valmistui vuonna 324 eaa. Teos käsitteli myös paljon muita ajan tapahtumia, maantiedettä, kulttuuria ja uskontoa. Marcus Junianus Justinuksen yhteenveto Filippikasta, Historiarum Philippicarum libri XLIV on säilynyt nykypäivään. Filippikasta on säilynyt myös useita katkelmia.[40] Toinen tärkeä lähde, joka kattaa Filippoksen hallituskauden, on Diodoros Sisilialaisen maailmanhistoria.[41]

Filippoksen aikana vaikuttaneiden ateenalaisten reetoreiden Demostheneen ja hänen poliittisen vastustajansa Aiskhineen puheita on säilynyt nykypäivään, ja ne antavat joissakin tapauksissa lisätietoja tapahtumista, joita Justinus ja Diodoros eivät mainitse. Muita lähteitä ovat muun muassa Filokhoroksen Atthis, Polyainoksen Strategemata, Pausaniaan matkakuvaukset ja Plutarkhoksen elämäkerrat.[42]

• Bosworth, A. B.: Conquest and Empire. The Reign of Alexander the Great. Cambridge: Cambridge University Press, 1993. ISBN 0-521-40679-X. (englanniksi)
• Cawkwell, George: Philip of Macedon. London: Faber & Faber, 1978. ISBN 0-571-10958-6. (englanniksi)
• Gabriel, Richard A.: Philip II of Macedonia. Greater Than Alexander. Washington, D.C: Potomac Books, 2010. ISBN 1597975192. (englanniksi)
• Hammond, N. G. L.: Alexander the Great. King, Commander and Statesman. Bristol: Bristol Classical Press, 1994. ISBN 1-85399-068-X. (englanniksi)
• Justinus, Marcus Junianus: Epitome of the Philippic History of Pompeius Trogus. Translated, with notes, by the Rev. John Selby Watson Corpus scriptorum latinorum, a digital library of Latin literature. Viitattu 30.5.2007. (englanniksi)
• Roisman, Joseph & Worthington, Ian: A Companion to Ancient Macedonia. New York: John Wiley & Sons, 2011. ISBN 144435163X. (englanniksi)

• Philip II of Macedonia (Arkistoitu – Internet Archive). Livius.org (englanniksi)
• Philip II and his Mentor Epaminondas. (englanniksi)