Filip V (Espanja)

Filip sai syntyessään arvon Anjoun herttua. Hänet kastettiin vuonna 1687 ja hän sai kasvatuksensa valvojaksi vuonna 1689 Saint-Aignanin herttuan. Vuonna 1690 hän menetti äitinsä Marie-Christine von Wittelsbachin (1660–1690).

Espanjan perimysongelma tuli ajankohtaiseksi 1600-luvun lopulla. Habsburg-sukuinen kuningas Kaarle II, lisänimeltään Hechizado (noiduttu), joka oli kivulloinen ja rujo sekä terveydeltään hyvin heikko, oli myös lapseton. Jo ennen hänen kuolemaansa eurooppalaiset suurvallat koettivat saada eri keinoin haltuunsa hänen kuningaskuntansa. Jos Espanja olisi joutunut Ranskalle ja Bourbon-suvulle, se olisi lisännyt jo ennestäänkin mahtavan Ludvig XIV:n suunnatonta vaikutusvaltaa. Mikäli Espanjan kruunu olisi siirtynyt Habsburgien itävaltalaiselle haaralle, se olisi merkinnyt Kaarle V:n valtakunnan uudelleenmuodostumista.

Lopulta Kaarle valitsi neuvonantajansa Portocarreron kardinaalin painostamana Ranskan Bourbonit. Hän teki 2. lokakuuta 1700 nuoresta Anjoun herttuasta perillisensä, joskin periaatteessa Espanjan kruununperillinen olisi ollut hänen isänsä kruununprinssi Ludvig, joka oli Kaarle II:n sisarenpoika. Mikäli Anjoun herttua kuolisi tai nousisi Ranskan valtaistuimelle, Espanjan kruunu olisi mennyt kruununprinssi Ludvigin kolmannelle pojalle Berryn herttualle, ja mikäli hän ei jostain syystä voisi vastaanottaa kruunua, sen olisi saanut arkkiherttua Kaarle, tuleva Pyhän saksalais-roomalaisen keisarikunnan keisari Kaarle VI.

Kaarle II kuoli 1. marraskuuta 1700 ja tieto saapui Versaillesiin 9. marraskuuta. Ludvig XIV ilmoitti 16. marraskuuta hoville, että hän oli hyväksynyt Kaarle II:n testamentin. Ludvig XIV esitteli 17-vuotiaan pojanpoikansa, joka ei puhunut sanaakaan espanjaa, sanoilla ”Herrat, tässä teille on Espanjan kuningas!” Melkein kaikki muutkin Euroopan kuninkaalliset tunnustivat uuden hallitsijan, Itävaltaa ja keisarikuntaa lukuun ottamatta. Pariisin parlamentti vahvisti tunnustuskirjeellä 1. helmikuuta 1701 Filip V:n oikeuden myös Ranskan kruunuun. Päätös osoittautui merkittäväksi, kun Ranskan rojalistit Bourbonien päähaaran sammuttua 1880-luvulla kiistelivät Ranskan teoreettisesta kruununperimysjärjestyksestä.

Anjoun herttua lähti Versaillesin linnasta 4. joulukuuta ja saapui Madridiin 22. tammikuuta 1701. Helmikuussa 1701 Ludvig XIV lähetti Espanjan sijaishallituksen pyynnöstä joukkoja valtaamaan Espanjan Alankomaissa olevia rajalinnoituksia. Nämä linnoitukset oli rakennettu vuoden 1698 kahdenkeskisen sopimuksen mukaisesti. Ranskalaiset ottivat haltuunsa myös kaikki tärkeät ja keskeiset asemat Madridissa. Näin ollen Ludvig XIV ohjaili myös Filip V:n avioliittoa Savoijin Maria Luisa Gabriellen kanssa. Hän myös lähetti Ursinsin prinsessan Marie Anne de La Trémoillen, joka oli rouva de Maintenonin hyvä ystävä, toimimaan ”camarera mayor” -tehtävissä tuoreelle avioparille. Tämän kaiken jälkeen eurooppalaiset hovit pelkäsivät Espanjan muuttuvan Ranskan protektoraatiksi. Tämä johti Espanjan perimyssotaan.

Filip V:n vallassa säilymisen pelastivat James FitzJames Berwickin voitto Almanzan taistelussa vuonna 1707 ja Louis Joseph Vendômen voitto Brihuegan taistelussa vuonna 1710. Utrechtin rauhassa Filip V:n ja hänen jälkeläistensä oikeudet Espanjan kruunuun vahvistettiin. Kysymys Ranskan mahdollisesta kruunusta jäi avoimeksi. Filip V:n valtakunta pieneni Espanjan perimyssodan myötä melkoisesti. Hän menetti muun muassa Gibraltarin ja Italiassa olleet alueensa. Espanja jäi kuitenkin Ranskan vaikutusvallan alaiseksi ja eritoten asiassa kunnostautui Jean Orry, joka toimi rahaministerinä ja loi voimakasta ranskalaismallista keskitettyä hallintoa. Eniten sodasta hyötyi kuitenkin Ranskan päävastustaja Englanti.

Kuningatar Maria Luisa Savoijilaisen kuoltua Filip V avioitui uudelleen vuonna 1714 Elisabet Farnesen, Parman herttuan sisaren kanssa. Avioliiton järjesti isä Giulio Alberoni, tuleva kardinaali. Uusi kuningatar lähetti tiehensä Ursinsin prinsessan ja ministeriksi tuli Alberoni, joka hallitsi heikkotahtoista Filip V:tä. Alberonin ohjauksessa Espanja joutui sotaan Englannin ja Ranskan kanssa. Lopulta Alberoni erotettiin vuonna 1719.

Vuonna 1724 Filip V luopui kruunusta vanhimman poikansa Ludvigin hyväksi. Ludvig I kuitenkin kuoli vain seitsemän kuukauden hallitsemisen jälkeen, jolloin Filip palasi uudelleen valtaan. Vuonna 1725 Filip katkaisi suhteensa Ranskaan, sillä Ranska oli lähettänyt takaisin hänen tyttärensä Victoire de Bourbonin (1718–1781), joka oli ollut ehdolla Ludvig XV:n puolisoksi, mutta todettiin tarkoitukseen liian nuoreksi, koska hän oli vain seitsemän vuoden ikäinen, sillä Ranska tarvitsi kruununperijöitä mahdollisimman pikaisesti.

Tällöin Filip V lähestyi Itävaltaa ja sai aikaan tämän kanssa Sevillan sopimuksen vuonna 1729. Sopimuksessa Parma ja Piacenza luvattiin Filip V:n nuoremmille pojille. Puolan perimyssotaa Filip käytti vaihtokauppaan, jossa hän sai vuonna 1738 itselleen Napolin ja Sisilian, jotka oli menettänyt Utrechtin rauhassa. Suhteen Ranskaan paranivat ennalleen kun Ludvig XV:n tytär meni naimisiin Filip V:n pojan kanssa.

Kuningas suositteli Espanjan kaupankäyntiä amerikkalaisten omaisuutensa kanssa. Tämän Atlantin kauppa kehittyi Espanjan merivoimien historian tärkeisiin lukuihin, mm. Laivakaappari Amaro Pargo. Monarkki hyötyi usein yksityisyrittäjistä kaupallisissa ja kilpaurheilussaan.[1]

Filip V avioitui Savoijin Maria Luisan (1688–1714) kanssa 2. marraskuuta 1701 ja heidän avioliitosta syntyi neljä poikaa:

• Ludvig (25. elokuuta 1707 – 31. elokuuta 1724)
• Filip (2. heinäkuuta 1709 – 8. heinäkuuta 1709).
• Filip (7. kesäkuuta 1712 – 29. joulukuuta 1719).
• Ferdinand VI (23. syyskuuta 1713 – 10. elokuuta 1759).

Hän avioitui uudelleen Elisabet Farnesen (1692–1766) kanssa 24. joulukuuta 1714 ja heillä oli yhteensä seitsemän lasta:

• Kaarle III (20. tammikuuta 1716 – 14. joulukuuta 1788).
• Francisco (21. maaliskuuta 1717 – 21. huhtikuuta 1717).
• Marianne Victoria de Bourbon (31. maaliskuuta 1718 – 15. tammikuuta 1781). Hän avioitui Portugalin kuningas Joosef I:n kanssa.
• Filip, Parman herttua (15. maaliskuuta 1720 – 18. kesäkuuta 1765). Hänestä polveutuu Bourbon-Parman sukulinja.
• María Teresa (11. kesäkuuta 1726 – 22. heinäkuuta 1746). Hän avioitui Ludvig XV:n pojan, Ranskan dauphinin Ludvigin kanssa.
• Luis Antonio (25. heinäkuuta 1727 – 7. elokuuta 1785). Hän oli Toledon arkkipiispa, Espanjan priimas sekä kardinaali vuodesta 1735 lähtien. Vuonna 1754 hän luopui kirkollisista titteleistään ja sai Chinchónin kreivin arvon. Vuonna 1776 hän avioitui epäsäätyisesti Doña María Teresa de Vallabriga y de Rozas’in kanssa ja heillä oli jälkeläisiä, mutta ilman kuninkaallista titteliä.
• María Antonieta (17. marraskuuta 1729 – 19. syyskuuta 1785). Hän avioitui Sardinian kuninkaan Victor Amadeus III:n kanssa.

• Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Filip V (Espanja) Wikimedia Commonsissa

Edeltäjä: Kaarle II

Espanjan kuningas 1700–1724

Seuraaja: Ludvig I

Edeltäjä: Ludvig I

Espanjan kuningas 1724–1746

Seuraaja: Ferdinand VI