Filip I (Orléans)

Petit Monsieur (oikealla) äitinsä Anna Itävaltalaisen ja veljensä Ludvig XIV:n kanssa.

Filip oli Ranskan ja Navarran kuninkaan Ludvig XIII ja infanta Anna Itävaltalaisen toinen poika, joka syntyi kaksi vuotta myöhemmin kuin veljensä Ludvig. Hän sai syntyessään Anjoun herttuan tittelin ja oli kruununperijänä vuosien 1643–1661 välisen ajan, kunnes syntyi kruununprinssi Ludvig.

Filipiä kutsuttiin liikanimellä petit Monsieur, jotta hän erottuisi Ludvig XIII:n veljestä Gaston de Francesta, jota puolestaan alettiin kutsua liikanimellä grand Monsieur. Veljensä valtaantulon ja setänsä kuoleman jälkeen hän sai kantaa koko komeudessaan titteliä Monsieur kuninkaan veli. Samalla hän sai haltuunsa Orléansin herttuakunnan apanage-läänityksenä.

Jo lapsena (hän varttui Fronde-kapinan aikana) Filip osoitti omaperäistä käyttäytymistä. Hänen mielileikkinsä oli puuteroiminen ja mekkojen käyttäminen. Hänen homoseksuaalinen tai oikeamminkin biseksuaalinen käyttäytymisensä sekä pinnallinen käyttäytymisensä sai tukea sekä äidiltä että kardinaali Mazarinin taholta, sillä järjettömästi käyttäytyvä prinssi varmaankin aiheuttaisi vähemmän ongelmia ja varjoja veljelleen ja ei ryhtyisi vaatimaan valtaa itselleen. Kasvattajat eivät siis halunneet toistaa Gaston Orléansin (Ludvig XIII veljen) esimerkkiä, jotta Filip olisi ryhtynyt valtakunnan herrojen kanssa kapinaan kuningasta vastaan.

Filip sai osakseen erilaisia kasvatusmenetelmiä, jotta hänestä olisi kasvanut naismainen ja heikko mies, ja siten veljensä täydellinen vastakohta. Hänet vietiin usein leikkimään toisen hänen ikäisensä lapsen kanssa, tämä oli François-Timoléon de Choisy (tuleva abbé de Choisy), jonka äiti puki myös mekkoon Anna Itävaltalaisen pyynnöstä ja Filipiä miellyttääkseen. Tosin oli jopa hyvin tavallista, että aikakauden pojat käyttivät mekkoa aina kuusivuotiaiksi saakka. Filip pukeutui mekkoihin vielä aikuisenakin ja pukeutui mielellään nuoreksi neidoksi hovin naisia kiusoitellakseen.

Kuitenkin kuningataräidin ja Mazarinin suunnitelmat Filipin kasvatuksen suhteen olivat vähällä romahtaa, kun Ludvig XIV sairastui vakavasti vuonna 1658. Hoviväki hääri Filipin ympärillä, sillä hän oli ensimmäinen perimysjärjestyksessä, mutta hänen saamansa kasvatus ei ollut suinkaan tähdännyt samaan kuninkaalliseen tehtävään kuin vanhemman veljen saama kasvatus.

Elämänsä aikana Filip tuli erittäin tunnetuksi elostelustaan, homoseksuaalisuudestaan sekä pederastistaan, kuten myös ulkoisten asusteittensa koristeellisuudesta ja tuhlaavaisesta elämänmenosta. Hänellä oli lukuisia suosikkeja, joista tärkeimpiä olivat Châtillonin kreivi ja eritoten ritari Philippe Lorraine. Lorrainen vaikutus Filipiin oli merkittävä ja hän manipuloi tätä aina hänen kuolemaansa saakka. Lorraine vehkeili Filipin vaimoja vastaan[1] ja sai mitä erilaisimpia suosionosoituksia Filipiltä, kuten hänen palatsiensa parhaat asunnot.

Filip avioitui 31. maaliskuuta 1661 serkkunsa Henrietta Englantilaisen kanssa, ja heidän lapsensa olivat:

1. Marie Louise d’Orléans (27. maaliskuuta 1662 – 12. helmikuuta 1689). Hänestä tuli Espanjan ja Intian kuningatar, kun hän avioitui Kaarle II:n kanssa. Heillä ei ollut jälkeläisiä.
2. Philippe Charles d’Orléans, Valois’n herttua (16. heinäkuuta 1664 – 18. joulukuuta 1666), kuoli lapsena.
3. Orléansin Anne Marie (27. elokuuta 1669 – 26. elokuuta 1728) ja hän avioitui 10. huhtikuuta 1684 Savoijin Viktor Amadeus II:n kanssa ja näin hänestä tuli Sardinian kuningatar. Hän peri äitinsä kautta oikeuden Englannin kruunun perimysjärjestykseen ja sen hän siis siirsi Savoijin hallitsijahuoneelle. Heistä on tullut lukuisia Italian ja Espanjan ruhtinashuoneiden jäseniä.

Filip avioitui toisen kerran 21. joulukuuta 1671 Baijerin Pfalzprinsessan Élisabeth Charlotte Wittelsbach von Pfalzin kanssa ja heillä olivat seuraavat lapset:

1. Alexandre Louis d’Orléans, Valois’n herttua (1673–1676), kuoli lapsena.
2. Filip II d’Orléans (2. elokuuta 1674 – 1723), joka peri isänsä tittelit ja nousi Ranskan sijaishallitsijaksi. Hänestä on jatkunut Bourbon-suvun Orléans-linja eli kuningas Ludvig Filip sekä kaikki nykyisin Ranskan valtaistuinta tavoittelevat orléanistit.
3. Élisabeth Charlotte d’Orléans (13. syyskuuta 1676 – 1744), hänestä tuli Lothringenin ja Barin herttuatar, kun hän avioitui herttua Leopold I:n kanssa.

Monsieur (vasemmalla) ja oikealla hänen veljensä Ludvig XIV kuninkaallisen perheen ympäröimänä.