Fiina Pietikäinen

Helsingin maalaiskunnan Riipilässä syntyneen Pietikäisen vanhemmat olivat Seppälän tilan syytinkiläinen Gustaf Adolf Lindqvist (1836–1876) ja Henrika Sofia Koistinen (s. 1846). Fiina oli vanhin perheen neljästä lapsesta. Pietikäisen äidinkieli oli ruotsi, mutta hän puhui sujuvasti myös suomea. Käytyään kolme luokkaa Königstedtin kartanon ylläpitämää kansakoulua, Pietikäinen joutui yksitoistavuotiaana aloittamaan työnteon, kun isäpuoli suutarimestari Otto Turpeinen ei halunnut elättää häntä. Pietikäinen oli aluksi piikana kirkkoherra J. E. Ahlgrenin perheessä. Hän palveli kirkkoherran samanikäisiä lapsia saaden palkakseen ainoastaan ylläpidon ja vaatteita.[6][7] Vuonna 1886 Pietikäinen muutti Helsinkiin, jossa hän työskenteli kylmäkkönä Itämerellä seilanneilla höyrylaivoilla sekä myöhemmin ravintolatyöntekijänä. Lopulta Pietikäinen siirtyi palvelijaksi varakkaaseen porvarisperheeseen kyllästyttyään ravintola-alan epäkohtiin, kuten seksuaaliseen ahdisteluun ja maksullisen seksin tarjouksiin. Lisäksi hänen toimeentulonsa oli pitkälti riippuvainen juomarahoista.[8]

Vuonna 1891 Pietikäinen avioitui räätäli Karl Anderssonin kanssa. Alkoholisoituneen Anderssonin kuoltua keuhkotautiin 1897, Pietikäinen meni vuoden kuluttua naimisiin kivenhakkaaja Tahvo Pietikäisen kanssa. Perheeseen syntyi viisi lasta ja lisäksi hänellä oli yksi lapsi ensimmäisestä avioliitostaan. Kotiäitinä Pietikäinen ryhtyi tekemään pyykkärin ja silittäjän töitä, jotka mahdollistivat myös lastenhoidon.[8]

Pietikäinen lähti mukaan ammattiyhdistystoimintaan puolisonsa Tahvon innoittamana. Jo vuonna 1898 hän oli mukana perustamassa Helsingin Työväenyhdistyksen pesijättärien ammattiosastoa, josta tuli kaupungin ensimmäinen naisammattiosasto. Vuonna 1905 Pietikäinen perusti kylvettäjäin ammattiosaston, jonka puheenjohtajana hän toimi kuolemaansa saakka ja 1909 silittäjien ammattiosaston, jota Pietikäinen johti vuoteen 1923.[9] Suurlakon jälkeen Pietikäiset pitivät muutaman vuoden ajan Pasilassa toiminutta kansankeittiötä, ja hän työskenteli myös SDP:n Uudenmaan vaalipiirin agitaattorina.[8] Puhujamatkoillaan hän oli käynnistämässä useiden ammattiosastojen toimintaa Hämeessä vuosien 1905–1906 aikana.[9] Huhtikuussa 1907 Pietikäinen osallistui Suomen Ammattijärjestön perustavaan kokoukseen ja kuului myös sen johtavaan toimikuntaan syksyyn 1908 saakka.[10]

Vuoden 1908 eduskuntavaaleissa Pietikäinen valittiin kansanedustajaksi Vaasan läänin eteläisestä vaalipiiristä. Sosialidemokraattinen Naisliitto pyrki saamaan edustajia kaikista vaalipiireistä ja ruotsia äidinkielenään puhunut Pietikäinen laitettiin ehdokkaaksi Vaasaan.[11] Hänen kansanedustajakautensa kesti vain muutaman kuukauden, kunnes eduskunta hajotettiin. Pietikäinen piti kansanedustajan työtä turhauttavana, eikä pyrkinyt uudelleen eduskuntaan. Hän halusi keskittyä ammattiyhdistystoimintaan kiertämällä työväestön parissa ja puhumalla heille järjestäytymisen tarpeesta. Ensimmäisen maailmansodan aikana Pietikäinen kiinnitti huomiota köyhäinhuoltoon ja erityisesti hädänalaisten työläisperheiden auttamiseen. Hän esitti muun muassa kunnallisten koulukeittoloiden perustamista sekä oppivälineiden ja vaateavun järjestämistä työläislapsille.[12][3]

Helsingin naismiliisin jäseniä 1917. Fiina Pietikäinen pöydän ääressä oikealla.

Helmikuun 1917 vallankumouksen jälkeen Pietikäinen liittyi Helsingin kansanmiliisiin, jolloin hänet nimitettiin naisvalvojien esimieheksi. Asiakkaina oli viranomaisten kanssa tekemisiin joutuneita naisia, kuten perheväkivallan uhreja, irtolaisia ja prostituoituja sekä heidän lapsiaan.[13] Toukokuussa Pietikäinen valittiin Helsingin kaupungin muonitustoimikunnan perustaman avustuskomitean jäseneksi puheenjohtajana toimineen Jussi Tuomisen apulaiseksi.[14] Pietikäinen oli vastuussa kaupungin myöntämien raha-avustusten jakamisesta yhdessä Tuomisen ja Arvo Siivosen kanssa.[15] Kylvettäjien ammattiosaston puheenjohtajana hän organisoi syksyyn saakka jatkuneen lakon, minkä tuloksena valtaosa Helsingin yleisten saunojen omistajista taipui työehtosopimuksee56n.[16] Marraskuun yleislakon aikana Pietikäinen valittiin Helsingin työväenjärjestöjen eduskuntaan. Lisäksi hänet nimitettiin sen toimeenpanevan komitean toiseksi naisjäseneksi Olga Lagerstamim ohella.[17]

Sisällissodan käynnistyttyä Pietikäinen valittiin punaisten muodostamien Uudenmaan läänin lääninhallituksen sekä Helsingin kaupunginvaltuuston jäseniksi. Pietikäisestä tuli myös Helsingin köyhäinhoidosta vastannut komissaari, vaikkei hän ollut halukas ottamaan tehtävää vastaan. Tahvo Pietikäinen puolestaan oli muun muassa Vallankumouksellisen Ylioikeuden jäsen.[17] Helsingin taistelun alla Pietikäiset jäivät useimmista kansanvaltuuskunnan jäsenistä poiketen kaupunkiin. Pariskunta onnistui aluksi välttämään pidätyksen, mutta huhtikuun lopussa he jäivät Helsingin vallanneiden saksalaisten vangeiksi. Pietikäinen oli aluksi tilapäisessä naisvankilassa Ruotsalaisen reaalilyseon tiloissa, jossa hän vappuna piti lyhyen puheen vankitovereilleen. Tämän seurauksena Pietikäinen siirrettiin Helsingin lääninvankilan kautta pahamaineiselle Suomenlinnan vankileirille.[18]

Lokakuussa Valtiorikosoikeus tuomitsi Pietikäisen valtiopetoksesta kolmen vuoden kuritushuonerangaistukseen, josta hän pääsi armahduslakien johdosta ehdonalaiseen jo marraskuussa 1918. Pietikäisen saama rangaistus oli lievä verrattuna muihin punaisten johtonaisiin, sillä esimerkiksi kansanvaltuuskunnan ministeri Hilja Pärssinen sai elinkautisen ja Työväen pääneuvoston jäsen Ida Aalle-Teljo 12 vuoden tuomion. Tutkija Tuija Uusitalon mukaan syynä oli ilmeisesti se, etteivät valkoiset ymmärtäneet Pietikäisen merkitystä punaisten hallinnon jäsenenä.[18] Lisäksi VRO sai Pietikäistä puoltavia lausuntoja muun muassa Tilma Hainarilta.[19]

Vapauduttuaan Pietikäinen kiersi maata Työväen Raittiusliiton puhujana.[20] Hän oli itse absolutisti, josta nuoruusvuosien ja ensimmäisen avioliiton aikaiset kokemukset tekivät kiihkeän raittiusaatteen edistäjän.[3] Sisällissodan myötä Pietikäinen radikalisoitui ja lähti jälleen mukaan puoluepolitiikkaan. Hän kannatti luokkataisteluoppia irtisanoutuen jyrkästi SDP:n uudistusmielisestä linjasta, jonka tavoitteena oli porvariyhteistyö. Joulukuussa 1918 hän osallistui SDP:n Helsingissä järjestettyyn ylimääräiseen puoluekokoukseen naisliiton edustajana. Aikaisemmissa puoluekokouksissa Pietikäinen oli keskittynyt ammattiyhdistysasioihin, eikä ottanut kantaa ideologisiin kiistoihin, mutta nyt hän asettui näkyvästi muun muassa vastustamaan hyväksyttyä hallintomuotoesitystä. Pietikäinen ei hyväksynyt sen sisältämää presidentti-instituutiota, vaan vaati vallan keskittämistä eduskunnalle ja valtioneuvostolle.[21]

Puoluekokouksen jälkeen Pietikäinen toimi SDP:n vasemmisto-oppositiossa, joka toukokuussa 1920 järjestäytyi SSTP:ksi. Kun viranomaiset vangitsivat useita perustavan kokouksen osallistujia, päätti Pietikäinen jäädä sivuun aktiivitoiminnasta. Pidätys olisi hänen kohdallaan merkinnyt ehdonalaisen vapauden menetystä ja pitkää vankeusrangaistusta. Kun hänen puolisonsa oli edelleen suorittamassa omaa tuomiotaan, olisivat perheen lapset jääneen vaille huoltajaa.[22] SSTP:ta pidettiin yleisesti kielletyn SKP:n peitejärjestönä, mutta Pietikäisellä ei ollut siihen yhteyksiä, koska hän ei hyväksynyt useita SKP:n linjauksia. Pietikäinen ei muun muassa kannattanut aseellista vallankumousta, eikä julkisesti toimivana ammattiyhdistysaktiivina kokenut omakseen SKP:n maanalaista toimintaa.[21] Syksyllä 1920 Pietikäinen valtasi yhdessä Mimmi Kanervon, Elin Fagerholmin ja Rosa Sillanpään kanssa Suomen Sosialidemokraattisen Naisliiton, mutta hieman myöhemmin SSTP:n puolueneuvosto lakkautti järjestön. Tilalle perustettiin naissihteeristö, johon Pietikäistä ei valittu hänen vastustaessaan lakkautuspäätöstä.[23]

Pietikäinen valittiin Helsingin kaupunginvaltuustoon ensimmäisen kerran SSTP:n edustajana vuonna 1920 sekä myöhemmin puolueen seuraajien STP:n ja STPV:n listoilta.[24] Puolisonsa vapautumisen jälkeen Pietikäinen lähti mukaan puolueen johtoelimiin ja vuodesta 1924 lähtien hän kuului STPV:n valtakunnallista toimintaa johtaneeseen Työväen keskusvaalikomiteaan.[25] Kaupunginvaltuutettuna Pietikäinen kiinnitti huomiota erityisesti vähätuloisten perheiden ja yksinhuoltajaäitien ongelmiin. Pietikäinen oli valtuuston jäsenenä vuoteen 1930 saakka, jolloin hän joutui eroamaan äärioikeistolaisen Lapuan liikkeen painostuksen vuoksi.[24]

1920–luvun alkupuoliskolla Pietikäinen kuului SAJ:n edustajistoon Suomen Saha-, Kuljetus- ja Sekatyöväen Liiton edustajana.[26] Vuonna 1929 hän liittyi vasemmistososialistien muodostamaan Suomen työväen vasemmistoryhmään, joka vastusti SKP:n ja Kominternin kasvanutta vaikutusvaltaa ammattiyhdistysliikkeessä pyrkien perustamaan uuden vasemmistopuolueen.[5] Keväällä 1930 hänet valittiin ryhmän muodostamaan Suomen sosialististen työväenyhdistysten keskuskomiteaan.[25] Seuraavana syksynä eduskunta kielsi kommunistisina pidetyt järjestöt, jonka seurauksena Pietikäinen palasi jälleen sosialidemokraattiseen työväenliikkeeseen. Pietikäinen vaikutti muun muassa Raittiusyhdistys Koitossa, Suomen Työläisliitossa, Osuusliike Elannossa sekä Sosialidemokraattisessa Naisliitossa, jonka kautta hän sai myös pohjoismaisia kontakteja.[5]

Pietikäinen jatkoi aktiivisesti työväenliikkeessä viimeisiin elinvuosiinsa saakka. Järjestötoiminnan ohella häntä pyydettiin muun muassa puhujaksi kirkosta eronneiden vasemmistolaisten hautajaisiin.[4] Pietikäinen kuoli Marian sairaalassa 86-vuotiaana helmikuussa 1956.[5]