Kansainvälinen jalkapalloliitto

Ajatus kansainvälisen jalkapalloliiton perustamisesta kehittyi Euroopassa 1800- ja 1900-luvun taitteessa. Tärkeimpinä henkilöinä uuden liiton perustamiseksi toimivat alankomaalainen Carl Anton Wilhelm Hirschman ja ranskalainen Robert Guérin. Alankomaiden jalkapalloliiton puheenjohtajana toiminut Hirschman ehdotti liiton perustamista Englannin jalkapalloliitolle, mutta hänen ehdotuksensa ei edistynyt. Kun kävi selväksi ettei Englanti osallistuisi perustamiseen, Guérin kutsui kokoon Fifan perustavan kokouksen. Kokous pidettiin Pariisissa 21. toukokuuta 1904. Perustamiskirjan allekirjoittivat Ranskan, Belgian, Tanskan, Alankomaiden, Ruotsin ja Sveitsin liitot sekä Espanjaa edustanut Madrid FC. Lisäksi Saksan jalkapalloliitto liittyi mukaan perustamispäivänä.[3]

Perustamisen yhteydessä liitolle laadittiin sen ensimmäiset säädökset. Niissä määrättiin muun muassa että vain FIFA:aan kuuluvat liitot tunnustetaan, seurat ja pelaajat saavat edustaa vain yhtä kansallista liittoa, jalkapalloa pelataan Englannin jalkapalloliiton sääntöjen mukaan ja ainoastaan FIFA voi järjestää kansainvälisen kilpailun.[3]

Heti perustavan kokouksen jälkeisenä päivänä järjestettiin ensimmäinen Fifan kongressi, jossa liiton ensimmäiseksi puheenjohtajaksi valittiin Guérin. Varapuheenjohtajiksi valittiin Hirschman ja sveitsiläinen Victor Schneider ja hallituksen muiksi jäseniksi belgialainen Louis Muhlinghaus ja tanskalainen Ludvig Sylow.[4]

Englannin liitto liittyi mukaan huhtikuussa 1905 ja useita muita Euroopan maita myöhemmin samana vuonna. Ensimmäistä kansainvälistä turnausta oli kaavailtu pelattavaksi jo 1906, mutta yritys epäonnistui ja Guérin vetäytyi puheenjohtajan tehtävästä. Hänen tilalleen valittiin 1906 englantilainen Daniel Burley Woolfall. Hänen johdollaan englantilainen ja mannereurooppalainen jalkapallo lähestyivät toisiin ja pelin säännöt yhdenmukaistuivat.[4]

Ensimmäinen kansainvälinen jalkapalloturnaus pelattiin Lontoon olympialaisissa 1908.[4]

Ensimmäisenä Euroopan ulkopuolisena maana FIFA:aan liittyi Etelä-Afrikka 1909. Pian tämän jälkeen mukaan tulivat myös Argentiina, Chile ja Yhdysvallat.[4] Ensimmäinen maailmansota keskeytti liiton kehityksen ja sen olemassaolo oli vakaalaudalla Woolfallin kuoltua 1918. Brittiläiset liitot erosivat amatööripelaajille maksettavia palkkioita koskeneiden erimielisyyksien vuoksi,[5][6] ja sota oli jättänyt jälkensä kansainvälisiin suhteisiin. Hirschman kuitenkin onnistui pitämään yhteyksiä yllä ja lopulta liitto kokoontui jälleen 1920. Seuraavana vuonna järjestettiin taas kongressi, jolloin uudeksi puheenjohtajaksi valittiin ranskalainen Jules Rimet.[7]

Rimet’n aikakaudella käynnistyi FIFA:n toiminnan merkittävä laajentuminen. Olympialaisten jalkapalloturnaus keräsi entistä enemmän osallistujia ja ensimmäiset jalkapallon maailmanmestaruuskilpailut järjestettiin Uruguayssa 1930. Britit palasivat takaisin FIFA:aan toisen maailmansodan jälkeen 1946,[8] ja Rimet’n jättäessä liiton 1954 sillä oli jo 85 jäsenmaata.[7]

Vuonna 1954 Rimet'n seuraajaksi FIFA:n puheenjohtajana valittiin varapuheenjohtajana 25 vuotta toiminut belgialainen Rodolphe William Seeldrayers. Seeldrayersin kausi jäi kuitenkin lyhyeksi hänen kuoltua lokakuussa 1955. Tehtävässä häntä seurasi brittiläinen Arthur Drewry. Drewryn kuoltua 1961 tehtävään valittiin brittiläinen Stanley Rous. Rous’n kaudella liiton laajeneminen jatkui ja maailmanmestaruuskilpailuista tuli televisioinnin myötä maailmanlaajuinen suurtapahtuma.[9]

Kesällä 1974 Rous joutui väistymään hävittyään puheenjohtajaäänestyksen niukasti brasilialaiselle João Havelangelle. Ensi töikseen Havelange käynnisti liitossa joukon uudistuksia. Havelangen johdolla liiton työntekijämäärä kasvoi 12:ta lähes sataan ja jäsenmäärä kasvoi hänen kaudellaan 141:stä 192:een. Hän käynnisti useita kehityshankkeita sekä aloitti naisten, alle 20-vuotiaiden, alle 17-vuotiaiden ja futsalin maailmanmestaruuskilpailut.[10] Miesten maailmanmestaruuskilpailut laajenivat 16 joukkueesta ensin 24:ään vuonna 1982 ja 32 joukkueeseen 1998. Tästä hyötyivät erityisesti Euroopan ja Etelä-Amerikan ulkopuoliset maat, joilla oli aiemmin ollut vain kolme paikkaa MM-kisoihin. Havelange uudisti myös liiton talouden täysin. Hän hankki MM-kisojen niukoilla tuotoilla eläneelle FIFA:lle valtavia sponsori- ja televisiointisopimuksia.[11][12]

Havelange ei asettunut enää ehdolle kesällä 1998. Hänen tilalleen valittiin sveitsiläinen Sepp Blatter, joka oli aiemmin toiminut 17 vuotta FIFA:n pääsihteerinä. Blatterin kaudella pelattiin ensimmäisen kerran seurajoukkueiden maailmanmestaruuskilpailut.[13] Blatterin aikana Fifaa ja häntä itseään syytettiin talousepäselvyyksiä.[14]

Seitsemän FIFA:n johtohahmoja pidätettiin 27. toukokuuta 2015 Sveitsissä Zürichissä samaan aikaan kun siellä pidettiin kokousta, jossa oli tarkoitus järjestää puheenjohtajavaali. Pidätysten perusteena ovat korruptiosyytteet, joiden taustalla ovat FBI:n tutkimukset ja Yhdysvaltojen oikeusministeriön syytekirjelmä.[33]

Syytettyinä on yhdeksän FIFA:n johtoon kuuluvaa, kuten Keski-Amerikan ja Karibian alueen jalkapalloliiton CONCACAFin entinen ja nykyinen puheenjohtaja Jeffrey Webb ja Jack Warner, sekä neljä urheilumarkkinointiyritysten edustajaa.[33]

Sepp Blatter ilmoitti kesäkuussa 2015 aikovansa jättää puheenjohtajan paikan, vaikka hänet oli muutama päivä aikaisemmin valittu tehtävään[34][35]. Syyksi on esitetty että paineet kävivät liian kovaksi, ja kyseessä on lähinnä kolmea seikkaa. Ensinnäkin korruptioskandaali alkaa lähetä liiaksi häntä itseään, toiseksi sponsorit alkoivat hävitä FIFA:n taustalta, ja kolmanneksi Uefan painostus alkoi olla liian voimakasta.[36] Itse korruptioskandaalin selvitys on kuitenkin vasta alkanut.[36]

FIFA:n eettinen komitea määräsi 21. joulukuuta 2015 Blatterille ja UEFA:n puheenjohtajalle Michel Platinille kahdeksan vuoden toimintakiellon kaikessa jalkapallotoiminnassa korruption vuoksi. Perusteluna on Blatterin helmikuussa 2011 Platinille antama 1,8 miljoonan euron suuruinen palkkio, jolle ei löytynyt asiallista perustetta. Molemmat saivat myös sakot. Molemmat ilmoittivat valittavansa päätöksistä urheilun kansainväliseen vetoomustuomioistuimeen CASiin.[37][38]