Fiat Professional

Vuonna 1901 Milanossa pidetyssä näyttelyssä, uusi ajoneuvoja valmistava yhtiö F.I.A.T. esittelee tuotevalikoimaansa. Esille on pantu henkilöautojen lisäksi kaksi omnibussia sekä palokuntakäyttöön suunniteltu pieni, motorisoitu perävaunu, josta tulisi kehittymään yhtiön ensimmäinen kuormavaunu, vuonna 1903 markkinoille tuotu Fiat 24HP. Tästä mallista lähti liikkeelle Fiatin hyötyajoneuvojen valmistus. Yksinkertainen ja vankka 24HP tarjosi jopa 4 000 kilogramman kantavuuden.[4]

Ennen 24HP:n sarjatuotannon aloittamista siitä valmistettiin testejä ja hyväksyntää varten kolme prototyyppiä. Malli selvitti testiohjelman moitteetta. Siviiliostajien lisäksi Italian kuningaskunnan asevoimat alkoi osoittaa mielenkiintoa tätä uutta kuljetusmuotoa kohtaan. Vuoteen 1906 saavuttaessa 24HP:n valmistus oli pienimuotoisen sarjatuotannon asteella. Tuolloin sille esiteltiin seuraaja, 18–24HP ”carretta automobile” eli ”itseliikkuva kuljetusvaunu”, jota suuren suosionsa myötä valmistettiin jo suursarjana.[5]

Vuonna 1911 yhtiö aloitti ensimmäisten ”oikeiden hyötyajoneuvojen” valmistuksen. Tärkein sysäys tuotannolle tuli ensimmäisen maailmansodan tarpeista. Kyseisen ajanjakson aikana vienti muodosti erittäin huomattavan osan torinolaisen yhtiön liikevaihdosta. Armeijat olivat Fiatin parhaita asiakkaita ja pian Fiat huolehtikin Ranskan, Venäjän, Kreikan ja Britannian sotaministeriöiden kevyiden hyötyajoneuvojen toimituksista.

Vuonna 1911 esiteltiin 1F (F tuli sanasta furgone eli ’pakettiauto’), yhtiön ensimmäinen ajoneuvo tehdasvalmisteisella umpikorilla. Tämä näppärä ajoneuvo, jonka sylinteritilavuus oli 1 846 kuutiosenttimetriä ja hyötykuorma 500 kiloa, pohjautui vuonna 1908 esiteltyyn Fiat Tipo 1 -auton runkoon ja se sopi erinomaisesti lyhyen matkan kuljetuksiin. Muun muassa Britannian postilaitos osti niitä useita. Samana vuonna esiteltiin myös vankempi 2F. Vuoden Fiat Tipo 2 -malliin pohjautuvana sen sylinteritilavuus oli 2 813 kuutiosenttimetriä, teholuokitus noin 20 hevosvoimaa ja hyötykuorma 1 000 kiloa. Sen kuorma-autoversio kangaspeitteisellä rungolla tarjottiin armeijan kuorma-autoiksi ja sitä käytettiin laajalti sekä sotilaiden että materiaalien kuljetukseen. Kyseisessä kokoonpanossa niitä toimitettiin myös Britannian kuninkaalliselle laivastolle.[6]

Fiat 508 Balilla lavaversiona.

Fiat 618

Ensimmäisen maailmansodan jälkeisen taloustaantuman alkaessa helpottaa 1920-luvun alussa, alkoi myös kuljetuskaluston kysyntä elpyä.

Vuonna 1925 Fiat osti Michele Ansaldin osuuden torinolaisesta Società Piemontese Automobili (S.P.A) -yhtiöstä ja sai siten hallintaansa yhtiön osake-enemmistön ja päätösvallan. Samana vuonna Fiatilla tehdään päätös investoida suuremmassa määrin puhtaiden hyötyajoneuvojen tuotantoon, laajentaen valikoimaa ja eriyttämällä tarjontaa hyötykuorman, koon ja moottoritilavuuden mukaan. Juuri kyseisen ajanjakson kuluessa otetaan käyttöön määritelmä ”kevyt hyötyajoneuvo”. Nykyisin tähän kategoriaan kuuluvat kokonaispainoltaan alle 3,5-tonniset autot, joiden kuljettamiseen riittää B-luokan ajokortti. Useat kevyet kuorma-autot, kuten mallit 502F, 503F, 505F, 507F ja 509F valmistettiin vastauksena lisääntyvään kysyntään, jossa ajoneuvoja haettiin tiettyä työtä tai kuljetustarvetta varten (mukaan lukien erityisajoneuvot kuten ambulanssit, paloautot, postinkuljetusautot, ym.).[7][8]

Vuonna 1929 Fiat muodosti S.P.A- ja SCAT-Ceirano -yhtiöistä hyötyajoneuvojen valmistukseen ja markkinointiin keskittyvän Fiat-hyötyajoneuvot (Consortium Fiat Veicoli Industriali) -yksikön. Fiat perusti ajoneuvokaupan osamaksurahoitusta varten tytäryhtiön SAVA (Società Anonima Vendita Autoveicoli).

Vuodesta 1930 lähtien Fiat Veicoli Industriali koordinoi kaikkien omistamiensa merkkien suunnittelua, valmistusta ja myyntiä. Tätä kautta Fiatin tuotepaletti laajeni kattamaan tavara-autot 0,3–6 tonnin hyötykuormalla ja linja-autot 16–40 istuinpaikalla. Vuonna 1931 Fiat hankki SCAT-Ceiranon osake-enemmistön ja sulautti yhtiön S.P.A:han.

Vuonna 1932 markkinoille esiteltiin Fiat 508 Balilla Van. Kevyt, ketterä ja ajettavuudeltaan helppo ”Pigmeo” eli ”kääpiö” – kuten se leikillisesti nimettiin – perustui suuren suosion saaneeseen 508 ”Balilla” -malliin. Viiden vuoden aikana valmistettiin 113 000 Balillaa – tavaraversioiden määrää ei ole eritelty.[9]

Vuonna 1933 Fiat hankki osake-enemmistön Officine Meccaniche (OM) -yhtiöstä ja yhtiön Bresciassa ja Suzzarassa sijainneet tehtaat liitettiin osaksi Fiat Veicoli Industriali -yksikköä.[8]

Vuonna 1935 Fiat otti SCAT-Ceiranon sataprosenttisesti omistukseensa ja siirsi yhtiön hallinnoinnin OM:lle. Ceirano ei enää valmistanut omia kuorma- ja linja-automalleja, vaan yhtiö siirtyi osaksi S.P.A.-yhtiön kalustoa.

Vuonna 1937 OM Milano ja OM Brescia fuusioitiin. Samana vuonna markkinoille tuotiin uusi Fiat 508C ”Nuova Balilla” 1100. Pitkäkselivälisen alustan päälle suunniteltiin myös tavaroiden kuljettamiseen soveltuvat mallit, joita oli kaksi ei versiota:

• 1100 L -alusta, hyötykuorma 580 kg + kuljettaja, kantavuus 650 kg, umpikori ja lavamalli.
• Coloniale-alusta, jossa vahvemmat akselit ja jousitus, suuremmat pyörät ja vahvistettu runko, hyötykuorma 750 kg + kuljettaja.

Pitkän alustan lisäksi vuonna 1939 valmistettiin lyhyttä Militare-alustaa. 350 kilogramman hyötykuorman kantanut lavamalli perustui 508 C:n vakioalustalle.[10]

Vuonna 1939 Fiat 508C ”Nuova Balilla” 1100 -henkilömallin tilalle tuli uusi Fiat 1100 A. Uuden suurikokoisemman maskinsa ansiosta malli sai Italiassa kansan parissa lempinimen musone, joka tarkoittaa suurikokoista nenää. Italian sotatoimista huolimatta Fiat 1100 A -mallia valmistettiin vuosien 1939–1948 aikana lähes keskeytyksettä, kaikkiaan noin 52 000 kappaletta. Vuosien 1942–1944 välisenä aikana valmistuneista autoista kuitenkin valtaosa, noin 10 000 kappaletta, on Militare 1100- ja tavara-automalleja.[8] Tavara-automallit saivat ”musone”-maskin vuonna 1940, edeltäjiensä tavoin niiden mallitunnuksena oli edelleen Fiat 1100 L (furgoncino, camioncino). Vuonna 1946 mallitunnus muutettiin muotoon ALR. Pitkäkseliväliselle alustalle perustuneet umpikori- ja lavamallit menivät myös Italian siirtomaa- ja sotilashallinnon käyttöön. Edeltäjänsä tavoin alustasta oli kaksi eri versiota:

• Vakioalusta, jonka hyötykuorma on noin 600 kg, vuodesta 1947 lähtien 650 kg, rengaskokona 5,50″ × 15″.
• Coloniale-alusta vahvemmilla akseleilla ja rungolla, hyötykuorma 750 kg, rengaskokona 5,25″ × 17″.

Vuodesta 1941 lähtien valmistettiin mallia 1100 C, joka oli lyhyelle Militare-alustalle tehty 350 kilon hyötykuorman versio. Mallia valmistettiin vuoteen 1945 asti.

Nämä autot sekä niiden seuraajat 1100 BLR ja 1100 ELR kuuluivat olennaisena osana italialaiseen katukuvaan, eikä oikeastaan ollut asioita, joita näillä autoilla ei kuljetettu.[11]

1961 Fiat 1100T2

Fiat 850T

Vuonna 1954 1100 ELR -sarjan kevyemmän pään korvaajaksi tuli uuteen 1100-103 ”Nuova 1100” -sarjaan pohjautuva 1100 N Industriale -mallisto. Siihen kuuluivat henkilömallin keulalla varustetut umpipaketti- ja avolavamallit.[12] Kevyintä tavarankuljetuskalustoa edusti Fiat 500 -malliin perustuva 500 C Furgoncino.

Yksitonnisten luokassa 1100 N -sarjan korvasi vuonna 1957 pystykeulainen 1100 T. Mallin valmistus jatkui vuoteen 1971. 1100 T:n rinnalle oli vuonna 1966 esitelty malli 238 ja vuotta aiemmin markkinoille tuotu, avolavainen ja suuremman kantavuuden versio 241. Näiden mallien seuraaja, vuonna 1974 markkinoille tuotu Fiat 242 oli ensimmäinen PSA-yhteistyön tuloksena syntynyt malli. Tämän mallin myötä käynnistyi vuonna 1978 toimintansa aloittaneen Sevel-yhtiön toiminta. 242-sarjaa seurasi vuonna 1981 Ducato, joka elää nyt kolmatta sukupolveaan.

Vuonna 1956 Fiat toi markkinoille oman aikakutensa pienen tilaihmeen, takamoottorisen Fiat 600 Multipla -mallin, jonka tavarankuljetuksiin suunniteltu rinnakkaismalli oli 600T. Tätä mallia valmistettiin vuosina 1956–1967. Sen rinnalle oli vuonna 1964 tuotu takamoottorinen Fiat 850T, jonka henkilöversio oli nimeltään 850 Familiare. Tämän mallin valmistus jatkui vuoteen 1976 asti. Vuonna 1976 850:n korvasi Fiat 900, jota valmistettiin vuoteen 1986. 900:n korvasi vuonna 1989 Fiat Talento, joka itse asiassa oli ensimmäisen sukupolven Fiat Ducaton lyhyakselivälinen versio. Talentoa valmistettiin vuoteen 1994 asti. Vuonna 1996 sen korvasi luokkaa pienempikoinen Scudo, joka elää nyt toista sukupolveaan.

1970-luvun puolivälissä Fiat uudelleenorganisoi toimintansa. Fiat V.I. liitettiin osaksi Iveco (Industrial Vehicles Corporation) -yhtiötä ja henkilöautojen kaupalliseen käyttöön tarkoitettujen versioiden suunnittelu ja myynti siirtyi Fiat Veicoli Commerciali Derivati (Fiat V.C.) -divisioonan alaisuuteen.

Vuonna 1977 markkinoille tuotiin Fiat 127 -malliin perustuva Fiat Fiorino. Fiorinon toinen sukupolvi oli Fiat Uno -perustainen. Vuodesta 2007 lähtien tuotannossa ollut kolmannen sukupolven malli valmistetaan Sevel-yhteistyönä.

Huhtikuussa 2007 Fiat Light Commercial Vehicles (Fiat LCV) -divisioonasta muodostetaan Fiat Groupiin (nyk. FCA Italy) kuuluva Fiat Professional S.p.A. -yhtiö.