Ferenc Kazinczy

Ferenc Kazinczy (1759–1831) oli laajasti sivistynyt unkarilainen kirjailija ja kriitikko, jonka toiminnassa Goethen klassillinen idealismi on johtavana periaatteena. Opiskeltuaan lakitiedettä ja toimittuaan jonkin aikaa asianajajana hän oli 1786–1791 kouluntarkastajana Kassan tarkastuspiirissä ja 1791–1794 teatterinjohtajana Budapestissä. Sekaannuttuaan sattumalta Ignác Martinovicsin vallankumoukselliseen salaliittoon hän joutui vankilaan vuosiksi 1794–1801, minkä jälkeen hän vetäytyi Széphalom-nimiselle maatilalleen. Vuonna 1787 Kazinczy perusti yhdessä Dávid Baróti Szabón ja János Bacsányin kanssa kirjallisen aikakauslehden Magyar Múseum, josta hän kuitenkin pian luopui ja julkaisi 1790 yksinään Orpheus-nimistä kuukauslehteä.[1]

Ferenc Kazinczy
Ferenc Kazinczy
Henkilötiedot
Syntynyt	1759
Kuollut	1831 (71–72 vuotta)
Ammatti	kirjailija, kriitikko
Kirjailija
Äidinkieli	unkari
Tuotannon kieli	unkari
Aiheesta muualla
Löydä lisää kirjailijoitaKirjallisuuden teemasivulta
[ Muokkaa Wikidatassa ]
Infobox OK

Kazinczy teki vuosina 1788–1794 joukon maailmankirjallisuuden mestariteosten käännöksiä, joilla on ollut suuri merkitys myös unkarin kirjakielen kehityksen historiassa. Vankeudesta vapauduttuaan Kazinczysta tuli vähitellen Unkarin kirjallisen maailman keskipiste ja kirjallisen makusuunnan auktoriteetti. Hän julkaisi vanhaa unkarilaista kirjallisuutta, alkuperäisiä kriittisiä, esteettisiä ja filosofisia tutkielmia ja runojakin. Parhaan kuvan hänen syvällekäyvästä kirjallisesta toiminnastaan ja vaikutusvaltaisuudestaan antaa hänen laaja kirjeenvaihtonsa, joka on aikakauden unkarilaisen kirjallisuuden historian tärkeimpiä lähteitä.[1]

Kielenuudistajanakin Kazinczylla oli Baróti Szabóin rinnalla johtava asema. Hänen mielestään unkarin kielen kehittäminen kirjallisuuden taipuisaksi välineeksi ei ollut kielitieteilijöiden vaan kirjailijoiden tehtävä. Kielen sirous ja sen muodon kauneus olivat Kazinczylle pääasia, sen kansanomaisuudesta hän ei välittänyt. "Kirjailijalle", hän sanoo, "on sallittua kaikki, mitä kaikkien kielten ihanne vaatii, mitä unkarin kielen luonto ei selvästi kiellä, mitä vanhojen ja uusien klassikkojen muodostama maku suosittaa ja minkä tarve välttämättömästi vaatii." Liiallisuuksiin meneviä sanaseppiä Kazinczy ei kuitenkaan hyväksynyt. Ankarasta vastustuksesta huolimatta kielenuudistajat pääsivät vähitellen kirjallisuudessa määräävään asemaan, sillä heihin liittyivät Unkarin parhaimmat kirjalliset voimat. Silloin kirjakieleen pääsi tuhansia sekä oikein että väärin muodostettuja unkarilaisia sanoja ja sanontatapoja. Vaikka myöhempi niin kaunokirjallinen kuin tieteellinenkin vastavaikutus on karsinut niistä suuren osan, monet kielenuudistuksen synnyttämät ilmaisut kuitenkin vakiintuivat unkarin kirjakieleen.[1]

Unkarin tiedeakatemia on toimittanut julkisuuteen Kazinczyn kootut teokset.[1]