Ferdinand Hodler

Ferdinand Hodler varttui vaatimattomissa olosuhteissa puusepän perheen vanhimpana lapsena, joka isänsä kuoleman jälkeen joutui jo 12-vuotiaana ansiotyöhön. Isäpuolensa maalariverstaan apulaisena hän perehtyi varhain värien sekoitukseen ja maalaustekniikoihin. Hän harjoitteli maisemamaalausta kopioimalla maalauksia Geneven Rath-museossa ja hankki ansioita liikekylttien maalarina. 1870-luvulla Hodler pääsi sveitsiläisen taiteilijan Barthélemy Mennin oppilaaksi ja työskenteli esikuvinaan ajan suuret ranskalaismestarit Camille Corot ja Gustave Courbet. 1880-luvulla hän alkoi löytää oman tyylinsä ja hänen ensimmäiset yksityisnäyttelynsä olivat Genevessä ja Bernin taidemuseossa 1885 ja 1887. Vuonna 1890 syntynyt symbolistinen Yö (Die Nacht) oli Hodlerin läpimurtoteos. Monumentaalinen maalaus kuvasi nukkuvia ihmishahmoja, jotka edustivat yön piilotajuisia ulottuvuuksia kuten unelmointia, seksuaalisuutta ja kuolemankauhua. Ensi kertaa näytteille pantaessa se herätti paheksuntaa ja sitä kritisoitiin ”siveettömyydestä”.[1]

Yö, 1890.

Yössä samoin kuin sitä seuranneissa maalauksissa Elämän uuvuttamat (Die Lebensmüden, 1892), Eurytmia (Eurythmie, 1895), Päivä (Der Tag, 1900) ja Pyhä hetki (Heilige Stunde, 1907) tuli näkyviin Hodlerin parallelismiksi nimeämä tyylillinen periaate. Kuvatut nais- ja mieshahmot on sommiteltu ankaran symmetrisesti ja niiden asennot ja liikkeet rytmittyvät toistuen kuin hypnoottisen pakon valtaamana.[2] Tällä Hodler omien sanojensa mukaan halusi ilmaista luonnonesineiden ja ihmisten ykseyttä, samankaltaisuutta ja harmoniaa.[3]

Vuosisadan vaihteessa Hodler toteutti suuria heroisoivia historia-aiheisia tilausteoksia kuten Sveitsin kansallismuseoon Zürichissä maalattu fresko Paluu Marignanon taistelusta (Der Rückzug von Marignano, 1899) sekä Saksassa Hannoverin raatihuoneen istuntosaliin valmistunut Yksimielisyys (Einmütigkeit, 1913). Pariisin maailmannäyttelyssä 1900 hän sai kultamitalin näytteillä olleista maalauksistaan. Mainetta saavuttanut taiteilija kutsuttiin myös Wienin, Berliinin ja Münchenin Sezession-ryhmien jäseneksi.Vuonna 1904 Hodler oli Wiener Secessionin 19. näyttelyn kunniavieras.

Genevejärvi ja Mont-Blanc aamuruskossa, 1918.

Sveitsin Alppien vuoristo- ja järvimaisemat olivat yksi Hodlerin taiteen suuria elämänteemoja. 1910-luvulla hänen symbolistis-koristeelliset maisemamaalauksensa alkoivat muuttua yhä pelkistetymmiksi. Sommittelun ankaruus ja värienkäsittelyn rohkeus heijastelivat siirtymistä varhaisekspressionistiseen ilmaisuun. Muistokirjoituksessaan 1918 Henry van de Velde totesi, että Hodler on ainoana taiteilijana kyennyt vangitsemaan kankaalle vuoriston yksinkertaisuuden ja suuruuden. ”Ensimmäistä kertaa meidät vihitään vuorenhuippujen ja pilvien dramaattiseen kosketukseen. Edessämme on niiden yhtymisen mysteeri: viekottelevaa lempeyttä, villejä syleilyjä, vihaista raivoa.”[4]

Vuonna 1908 Hodler tutustui tulevaan puolisoonsa ranskalaissyntyiseen Valentine Godé-Dareliin, joka esiintyi mallina useissa hänen maalauksissaan. Vuonna 1914 vakavasti sairastuneesta vaimostaan Hodler piirsi ja maalasi koskettavan sarjan muotokuvia, joissa kuvastui epätoivoinen kuolinkamppailu. Pariskunnan tyttärestä Paulette Magnenat-Hodlerista tuli myös taidemaalari. Hodlerin poika aikaisemmasta avioliitosta, Hector Hodler, perusti Genevessä esperanton maailmanjärjestön.

Ensimmäisen maailmansodan sytyttyä 1914 Hodler geneveläisine ystävineen allekirjoitti julkilausuman, jossa voimakkaasti paheksuttiin Saksan armeijaa Reimsin katedraalin tahallisesta pommittamisesta ja arvokkaan rakennusmuistomerkin tuhoamisesta. Tämän seurauksena Hodler joutui Saksassa parjausten kohteeksi ja hänet erotettiin maan taiteilijaseuroista. Kotimaassaan Sveitsissä hänen taiteensa arvostus kasvoi. Viimeisinä elinvuosinaan Hodler toimi Geneven taidekoulun (Ecole des Beaux-Arts in Genf) maalauksen opettajana. Vuonna 1917 Zürichin taidehallissa järjestettiin hänen teostensa suuri retrospektiivi.

• 
  Elämän uuvuttamat, 1892
• 
  Kevät, 1901
• 
  Luonnos maalaukseen Pyhä hetki, 1907
• 
  Eiger, Mönch ja Jungfrau aamunsarastuksessa, 1908
• 
  Thunersee, 1905
• 
  Maisema Champery'ssä, 1913
• 
  Berthe Jacques, 1894
• 
  Willy Russ, 1911
• 
  Valentine Godé-Darel, 1910

• Brüschweiler, Jura (toim.): Ferdinand Hodler (3. korr. Auflage). Bern: Benteli Verlag, 1998. ISBN 3-7165-1109-9.
• Hamann, Richard & Hermand, Jost: Stilkunst um 1900. Epochen deutscher Kultur von 1870 bis zur Gegenwart, Band 4. Frankfurt am Main: Fischer Taschenbuch Verlag, 1977. ISBN 3-436-02510-0.

• Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Ferdinand Hodler Wikimedia Commonsissa