Feng Bin

Feng Bin (s. 3. huhtikuuta 1994) on kiinalainen kiekonheittäjä. Hän voitti kultaa maailmanmestaruuskilpailuissa vuonna 2022.[1]

Mitalit
Feng Bin vuonna 2022.
Feng Bin vuonna 2022.
Maa:  Kiina
Naisten yleisurheilu
MM-kilpailut
Kultaa KultaaEugene 2022kiekonheitto

Feng sijoittui alle 18-vuotiaiden MM-kilpailuissa 2011 kiekonheitossa neljänneksi. Ensimmäisissä olympialaisissaan Rio de Janeirossa 2016 hän sijoittui kahdeksanneksi, ja samaan sijoitukseen hän ylsi Lontoon MM-kilpailuissa 2017. Vuonna 2018 hän saavutti Aasian kisoissa hopeaa. Vuonna 2019 hän voitti Dohassa Aasian-mestaruuden ja sijoittui samassa kaupungissa MM-kilpailuissa viidenneksi. Tokion olympialaisissa hän jäi karsintaan. Eugenen MM-kilpailuissa 2022 hän voitti kultaa tuloksella 69,12, millä hän paransi huhtikuussa 2022 heittämäänsä ennätystään 3,12 metrillä.[1] Hän voitti kilpailun lopulta 67 senttimetrin erolla hopeamitalisti Sandra Perkovićiin.[2]

Lähteet

  1. Feng Bin Kansainvälinen yleisurheiluliitto. (englanniksi)
  2. Loikkanen, Lotta: Kiina vei mestaruuden naisten kiekossa, Kazakstanille kultaa naisten 3 000 metrin esteissä, Viivi Lehikoinen SE-vauhdissa – HS kokosi yön huippuhetket Helsingin Sanomat. 21.7.2022. Viitattu 22.7.2022.
    This article is issued from Wikipedia. The text is licensed under Creative Commons - Attribution - Sharealike. Additional terms may apply for the media files.