Fender Telecaster

Fender Telecaster (kutsumanimi Tele), on Fenderin valmistama sähkökitara. Sen ensiesittely tapahtui 1950 nimellä Fender Broadcaster. Helmikuussa 1951 kitaran nimi muutettiin Fender Telecasteriksi, sillä Gretsch-yhtiö oli aikaisemmin rekisteröinyt mallinimen Broadkaster.[1]

Fender Telecaster

Fender Telecaster
Perustiedot
Alkuperäinen valmistaja Fender
Valmistusvuodet 1951 —
Rakenne
Rungon tyyppi Kokopuu
Kaulan kiinnitys Ruuvikiinnitys
Nauhat 21 tai 22
Materiaalit
Runko Saarni tai leppä
Kaula Vaahtera
Otelauta Vaahtera tai ruusupuu
Tekniikka
Talla Kiinteä
Mikrofonit Kaksi yksikelaista mikrofonia
Värit
Värivaihtoehdot Alkuperäisesti vaalea/valkoinen. Nykyään monia muitakin.
Fender Esquiren ensimmäinen prototyyppi vuodelta 1949

Telecaster oli ensimmäinen sarjavalmisteinen umpirunkoinen sähkökitara. Se on rakenteeltaan yksinkertainen ja siten helppo valmistaa teollisena massatuotantona.[2] Telecaster on yhä tuotannossa Fenderin sekä sen omistamalla Squier-alamerkillä. Telecasterin perusrakennetta ovat kopioineet myös useat muut valmistajat.

Fender Telecasterilla ovat soittaneet vuosien varrella monet kuuluisat soittajat: Bob Dylan, Albert Collins, James Burton, Lou Reed, Jimmy Page, Keith Richards, Joe Strummer, John Frusciante, Muddy Waters, Josh Farro, Jon Bon Jovi, James Hetfield, Kurt Cobain[3], Bruce Springsteen ja Elvis Presley[4]. Kuuluisia suomalaisia telecasterin soittajia ovat mm. Albert Järvinen, Toni Wirtanen, Ismo Alanko, Kari Peitsamo, Andy McCoy, Petteri Salminen, Juha Torvinen ja Juice Leskinen, joka käytti myös Telecasterin pohjalta Juha Nuutisen rakentamaa ns. Suomi-kitaraa.

Rakenne ja tekniikka

Telecaster on kokopuurunkoinen kitara, jonka mensuuri on 648 mm (25,5"). Telecastereissa on tavallisesti kaksi yksikelaista mikrofonia, yksi äänenvoimakkuuden ja äänenvärin säädin sekä mikrofonien vaihtoon kolmiasentoinen kytkin. Vuoteen 1970 asti valmistettiin myös Telecasterin edeltäjämallia Esquire, joka on muuten samanlainen mutta siinä on vain yksi mikrofoni. Esquire on sittemmin otettu takaisin tuotantoon. Myöhemmissä Telecaster-malleissa (mm. Deluxe, 1972-) on käytetty yksikelaisten mikrofonin rinnalla ja sijasta Fender Wide Range -humbucker-mikrofoneja tai muunlaisia mikrofoniyhdistelmiä.[5]

Tele-soundi

Telecaster tunnetaan kirkkaasta, terävästä äänestään. Vinoon asennettu tallamikrofoni parantaa kitaran diskanttitoistoa. Kaulan kiinnitys runkoon ruuveilla liimaamisen sijasta tekee soinnista perkussiivisen.[6]

Yksi "Tele-soundin" salaisuuksista on sen talla. Kielet menevät rungon läpi, ja kielten vastakappaleina kitaran takapuolella on kuusi metalliholkkia. 3-osaiset tallapalat luovat jämäkän kontaktin kielten ja rungon välillä. Rakenteen ansiosta sointiin tulee täyteläisyyttä ja lisää jälkisointia (engl. sustain)[7]. Fender kokeili lyhyen aikaa myös 'päältä ladattavaa' tallaa, jossa kielet kiinnittyvät tallan takaosaan menemättä kitaran rungon läpi, mutta siitä luovuttiin.

Telecasterin kokopuinen runko mahdollistaa puhtaan vahvistetun soinnin ilman kierto-ongelmia. Tämä oli merkittävä parannus verrattuna aikaisempiin sähkökitaroihin, joiden ontot rungot tekivät ne kiertoherkiksi ja joskus soundeiltaan epäselviksi. Telecaster antoi muusikoille mahdollisuuden matkia steel-kitaran soundeja, mikä teki Telestä erityisen käyttökelpoisen esimerkiksi country-musiikissa. Tätä ominaisuutta voidaan vielä lisätä käyttämällä B-Benderiä (Clarence Whiten 1960-luvun lopulla kehittämää H-kielen venytysmekanismia), joka mahdollistaa sävelkorkeuden pehmeän muutoksen sointuja soitettaessa.

Alamallit

Telecasterista on julkaistu tähän mennessä ainakin neljä alamallia;

Thinline
Pääartikkeli: Fender Telecaster Thinline

Thinline on saksalaisen Roger Rossmeislin suunnittelema Telecasterin puoliakustinen versio, joka julkaistiin vuonna 1969. Kolme vuotta myöhemmin julkaistussa '72 Thinlinessä on kaksi Fender Wide Range -humbucker-mikrofonia ja Strings-Through-Body -talla.

Deluxe
Pääartikkeli: Fender Telecaster Deluxe

Custom
Pääartikkeli: Fender Telecaster Custom

Plus
Pääartikkeli: Fender Telecaster Plus

Katso myös

Lähteet
  1. White, Forrest: Fender : the inside story, s. 41–42. Miller Freeman, 1994. ISBN 0-87930-309-3
  2. Bacon, Tony: The Fender Book, s. 13. Balafon Books, 1992. ISBN 1-87-154754-7
  3. Rock Star Guitars (Arkistoitu – Internet Archive)
  4. Gavin Wilson: 500 Guitars A definitive A–Z guide, s. 107. Quantum Books, 2010. ISBN 978-0785826187.
  5. Greenwood, Alan: The official Vintage Guitar Magazine price guide, s. 59, 77. Hal Leonard, 2009. ISBN 978-1-884883-20-0
  6. Echo and Twang : Classic Guitars of the '50's, s. 10. Miller Freeman Books, 1996. ISBN 0-87930-427-8
  7. Erlewine, Dan: How to make your electric guitar play great, s. 71. Backbeat Books, 2001. ISBN 0-87930-601-7
    This article is issued from Wikipedia. The text is licensed under Creative Commons - Attribution - Sharealike. Additional terms may apply for the media files.