Feidippides
Feidippides (m.kreik. Φειδιππίδης, Feidippidēs, ”hevosta säästävä”) oli antiikin kreikkalainen sanansaattaja persialaissotien aikaan 400-luvun eaa. alkupuolella.
Herodotos (n. 484–425 eaa.) kertoo Historiateoksessa, että ateenalaiset lähettivät Feidippideen hakemaan apua Spartasta taisteluun persialaisia vastaan. Herodotoksen mukaan Feidippides oli perillä Spartassa (225 kilometriä) seuraavana päivänä. Spartalaiset eivät voineet Karneia-juhlansa vuoksi heti lähteä ja myöhästyivät taistelusta. Ateenalaisten onnistui kuitenkin pysäyttää persialaisten eteneminen Marathonin taistelussa. Taistelun jälkeen ateenalaiset palasivat juosten kotiin varmistaakseen, ettei Persian laivasto hyökkää Ateenaan.
Myöhemmissä versiossa kaksi juoksumatkaa on sekoitettu toisiinsa: Plutarkhos (n. 46–120) siteerasi tutkielmassaan Ovatko ateenalaiset maineikkaampia sodassa kuin viisaudessa sittemmin kadonnutta Herakleides Pontoslaisen (n. 387–312 eaa.) teosta, jossa Thersippos-nimisen juoksijan kerrottiin juosseen Marathonista Ateenaan kertomaan voitosta ja kuolleen saavuttuaan perille. Lukianos (n. 125–180) kertoi saman version, mutta hän oli vaihtanut nimen taas Feidippideeksi. Herodotos kirjoitti Marathonin taistelusta 30–40 vuotta sen jälkeen, joten on mahdollista, että hänen kertomuksensa perustuu tositapahtumiin. Pierre de Coubertin ja muut nykyaikaisen olympialiikkeen perustajat pohjasivat modernin maraton-juoksun Robert Browningin vuonna 1879 kirjoittamaan runoon Feidippides, jossa matka oli taas Marathonista Ateenaan.
Feidippideen juoksun pohjalta järjestetään Spartathlon -ultrajuoksukilpailua, jonka matka noin 246 kilometriä.
Aiheesta muualla
- Pesonen, Hannu: Vanha myytti maratonin synnystä on virheellinen – kuninkuusmatka syntyi oikeasti ammattilaisen ultrajuoksusta Helsingin Sanomat. 14.7.2022. Viitattu 29.7.2022.