Luigi Federico Menabrea

Menabrea palveli alkujaan insinööriupseerina Sardinian kuningaskunnan armeijassa. Myöhemmin hän oli mekaniikan ja rakennusopin professorina Sardinian sotilasakatemiassa, tykistökoulussa sekä Torinon yliopistossa. Hänet valittiin vuonna 1848 Sardinian parlamenttiin ja lähetettiin diplomaattiselle komennukselle Parmaan ja Modenaan, tarkoituksenaan suostutella nämä alueet yhdistymään Sardinian kuningaskuntaan. Vuoden 1859 sodan puhjettua Menabrea ylennettiin kenraalimajuriksi ja nimitettiin Sardinian armeijan insinöörikunnan komentajaksi. Hän johti sodassa Peschieran piiritystä ja osallistui Solferinon taisteluun. Vuonna 1860 kuningas Viktor Emanuel II nimitti hänet senaattoriksi ja myönsi hänelle kreivin arvon. Sen jälkeen hän sai johtaa eräiden kaupunkien linnoitustöitä, sotilasoperaatioita Anconan ja Capuan luona sekä Gaetan piiritystä, joka johti 1861 kyseisen linnoituksen kukistumiseen.[1]

Italian yhdistyttyä Menabrea nimitettiin kesäkuussa 1861 Bettino Ricasolin hallituksen meriministeriksi. Vuoden 1866 Prahan rauhanneuvotteluissa hän toimi Italian täysivaltaisena edustajana. Lokakuussa 1867 Menabrea nimitettiin pää- ja ulkoministeriksi. Hän sai ensitöikseen selvitellä Italian ja Ranskan suhteissa syntynyttä kriisiä, jonka oli aiheuttanut Giuseppe Garibaldin vapaaehtoisten epäonnistunut yritys vallata Ranskan suojelema Kirkkovaltio. Menabrean hallitus lakkautti 1869 pappisseminaarien oppilaille siihen asti kuuluneen vapautuksen asevelvollisuudesta. Hallitus jätti paikkansa vaalitappion jälkeen saman vuoden joulukuussa. Menabrea oli vielä myöhemmin Italian lähettiläänä Lontoossa 1876–1882 ja Pariisissa 1882–1892. Hän sai 1875 markiisin arvon.[1]

Menabrea liittyy myös tietokoneiden suunnittelun esihistoriaan. Hän julkaisi vuonna 1842 Charles Babbagen analyyttistä konetta käsitelleen tutkielman Notions sur la machine analytique de Charles Babbage, jonka Ada Lovelace seuraavana vuonna käänsi englanniksi.