Farisealaiset

Farisealaiset eli fariseukset (hepr. ‏פרושים‎, perushim, sanasta parash, "erottaa", lat. pharisæ|us, -i) olivat juutalainen uskonnollis-kansallinen puolue nykyisen Israelin alueella. Se koostui pääosin muista kuin papeista, ja Herodeksen aikana fariseusten lukumääräksi on arvioitu noin 6000.[1]

Osa artikkelisarjaa
Juutalaisuus
Uskonto Jumala Nimet 613 käskyä Halakha Kabbala Košer Messias Nidda Nooan liitto Valittu kansa
Tekstit Tanak Toora Nevi’im Ketuvim Talmud Mišna Gemara Midraš Tosefta Targum Zohar
Perinteet Bar mitsva Berit mila Cheder Hevra kaddiša Ješiva Kipa Menora Mezuza Mikve Pidjon haben Rukoukset Šema Israel Amida Kaddiš Minjan Birkat hamazon Havdala Sapatti Šofar Tallit Tefillin Tzedaka Zeved habat
Pyhät paikat Kaupungit Jerusalem Safed Hebron Tiberias Synagoga Jerusalemin temppeli Ilmestysmaja
Historia Abraham Iisak Jaakob Mooses Aaron Daavid Salomo Saara Rebekka Raakel Israel Juuda Babylonin vankeus 1. juutalaissota 2. juutalaissota Haskala Alija Nyky-Israel Arabikonfliktit Tannaiitit Amoraiitit Gaonit
Suuntaukset Ortodoksinen Haredi Hasidismi Moderni Konservatiivinen Reformistinen Karaiitit Rekonstruktionistinen Humanistinen
Muuta aiheesta Juutalaiset Sionismi Antijudaismi Antisemitismi Pogromit Holokausti Daavidintähti Filosofia Jeesus Juhlapäivät Roš hašana Jom kippur Sukkot Pesah Šavuot Purim Hanukka Kohen Kritiikki Posek Rabbi Rebbe

Christus im Hause des Pharisäers Jacopo Tintoretton maalaus Kristus fariseuksen talossa.

Farisealainen puolue syntyi alemman papiston keskuudessa ennen vuotta 100 eaa. vastavoimaksi ylemmän papiston saddukealaisille. He pitivät itseään juutalaisten uskonnollisina johtajina. Farisealaisille tunnusomaista oli juutalaisen lain tarkka noudattaminen pienimpiäkin yksityiskohtia myöten.

Fariseukset olivat yhteiskunnallinen liike, johon liittyi jäseniä kaikista yhteiskuntaluokista. Tavallisen kansan keskuudessa fariseukset olivatkin suosittuja yläluokkaisiin ja aristokraattisiin saddukealaisiin verrattuna. Suosiota kansan keskuudessa lisäsi myös Rooman miehittäjähallinnon vastustaminen ja vahva kansallismielisyys, johon liittyi hellenististen vaikutteiden vastustaminen juutalaisessa yhteiskunnassa. Fariseukset eivät kuitenkaan varsinaisesti olleet aktiivisessa vastarinnassa. Liikkeen piirissä oli myös sovinnaisempia näkemyksiä, joiden mukaan Rooman kanssa toimeen tuleminen oli järkevää, koska se takasi kohtalaisen rauhalliset olot.

Fariseuksille tunnusomaista oli tiukka sitoutuminen Mooseksen lakiin ja vanhinten säädöksiin, joita oli noudatettava tiukasti. He eivät noudattaneet vain Mooseksen lakia, vaan myös suullista perimätietoa. Paljolti fariseusten vaikutuksesta syntyi nykyisen kaltainen lakikeskeinen juutalaisuus. Vanha juutalaisuus, joka oli rakentunut uhrausten, Jerusalemin temppelin ja vuotuisten yhteisten juhlien ympärille, koki lopullisen romahduksen roomalaisten tuhottua Jerusalemin temppelin vuonna 73. Saddukeusten aristokratia murtui, ja juutalaisuus siirtyi yhä vahvemmin koteihin ja synagogiin.

Raamatun Uudessa testamentissa farisealaiset esitetään Jeesuksen vastustajana (Matt. 12:14, Mark. 3:6). Fariseusten vastustajina puolestaan esitettiin saddukeukset. Toisin kuin saddukeukset farisealaiset uskoivat kuolemanjälkeiseen elämään, kuolleiden ylösnousemukseen ja enkeleiden olemassaoloon. Apostoli Paavali oli alun perin fariseus, jolloin hänet tunnettiin vielä nimellä Saulus Tarsolainen.

Jeesus oli itse lähempänä farisealaisia kuin muita Israelin tuon ajan puolueita: saddukeuksia, selootteja ja essealaisia.^lähde?

Fariseusta käytetään myös synonyyminä ulkokultaisuudelle Uuden testamentin evankeliumien painotusten mukaan.

»Mooseksen istuin on nyt lainopettajien ja fariseusten hallussa. Tehkää siis niin kuin he sanovat ja noudattakaa heidän opetustaan. Älkää kuitenkaan ottako oppia heidän teoistaan, sillä he puhuvat yhtä ja tekevät toista. He köyttävät kokoon raskaita ja hankalia taakkoja ja sälyttävät ne ihmisten kannettaviksi, mutta itse he eivät halua niitä sormellaankaan liikauttaa. Kaiken minkä tekevät he tekevät vain siksi, että heidät huomattaisiin. He käyttävät leveitä raamatunlausekoteloita ja panevat viittaansa isot tupsut, he istuvat pidoissa mielellään kunniapaikalla ja synagogassa etumaisilla istuimilla ja ovat hyvillään, kun ihmiset toreilla tervehtivät heitä ja kutsuvat heitä rabbiksi.»
(Matt. 23:2-7)

Jeesuksella ja fariseuksilla oli kuitenkin hyvin vähän teologisia eroja. Jeesuksen kritiikki suuntautui siihen, että fariseukset eivät eläneet kuten he opettivat, ja siihen, että fariseukset painottivat mishnaa halakhan sijaan ja lain kirjainta sen hengen sijaan.