Farinelli

Farinelli eli Carlo Broschi (24. tammikuuta 1705 Andria – 15. heinäkuuta 1782 Bologna) oli kuuluisa italialainen kastraattilaulaja, joka myös oli taitava kosketinsoittimien ja viola d’amoren soittaja.[1] Hän myös sävelsi useita aarioita ja sonaatteja. Farinelli nousi suureksi kansainväliseksi tähdeksi ja konsertoi ympäri Eurooppaa. Hän saavutti Espanjassa Filip V:n hovissa käytännössä pääministerin aseman, vaikka ei nimellisesti virkaa hallinnutkaan. Kuningas nimesi hänet myös Espanjan grandeksi.

Corrado Giaquinton vuonna 1755 tekemä potretti Carlo Broschista.

Farinelli syntyi aatelisperheeseen, ja hänen isänsä oli Maraten ja Cisterninon kuvernööri vuosina 1706–1709. Hänet kastroitiin poikana, jotta hänen kaunis äänensä olisi säilynyt äänenmurrokselta. Hänet lähetettiin opiskelemaan kastraattilaulajille tarkoitettuun konservatorioon, jossa hän sai perusteellisen laulukoulutuksen. Hän valitsi itse itselleen taiteilijanimen Farinelli.

Vuonna 1724 Farinelli esiintyi Wienissä ja seuraavana vuonna Venetsiassa, josta hän muutti Napoliin. Vuonna 1726 hän lauloi Milanossa, ja Johann Joachim Quantz kuvaili myöhemmin häneen lauluaan seuraavasti:

»Farinellilla on läpäisevä, täyteläinen ja kirkas sopraano, joko ulottuu keski-C:n alapuolisesta A:sta kaksi oktaavia keski-C:n yläpuolella olevaan D:hen. Hänen intonaationsa on puhdasta, trillinsä kauniita ja hänen hengitystekniikkansa on poikkeuksellinen ja hänen kurkkunsa hyvin notkea siten hän pystyy laulamaan laajoja intervalleja nopeasti, kevyesti ja varmasti.»

A3 ei kuitenkaan ollut Farinellin matalin sävel, vaan hänellä oli laaja alarekisteri. Farinelli pystyi laulamaan matalan C3-sävelen "Navigante che non spera" Leonardo Vincin oopperassa Il Medo (1728). Korkein Farinellin esittämä sävel oli C6, joka edusti sen ajan oopperassa korkeinta säveltä. Farinellia pidetään tämän vuoksi sopraanona. Farinellin esittämissä "Fremano l'onde" Pietro Torrin oopperassa Nicomede (1728) ja "Troverai se a me ti fidi" Niccolò Conforton oopperassa La Pesca (1737) on molemmissa pitkäkestoinen C6-sävel.[2]

Farinelli päätyi muun muassa Englannin ja Ranskan jälkeen Espanjaan, jossa hänen oli alun perin tarkoitus viettää muutamia kuukausia, mutta jonne hän jäi lähes 25 vuodeksi. Espanjan kuningatar pyrki parantamaan kuningas Filip V:n melankoliaa Farinellin laululla ja Farinellin näin hankkima vaikutusvalta nosti hänet aina käytännössä maan pääministeriksi asti, vaikka hän ei muodollisesti virkaa hallinnutkaan. Kaksi vuosikymmentä Farinelli lauloi samoja lauluja Espanjan kuninkaalle. Ferdinand VI:n noustessa valtaan Farinelli nimitettiin johtajaksi Madridin ja Aranjuezin teattereihin, joihin hän tuotti pääasiassa Pietro Metastasion teksteihin pohjaavia oopperoita. Hän myös teki yhteistyötä Espanjaan asettuneen italialaisen Domenico Scarlattin kanssa. Kaarle III:n noustua valtaan Farinelli palasi Bolognaan ja vietti siellä eläkkeellä elämänsä viimeiset vuodet.

Farinellista kertova elokuva Farinelli: il castrato ilmestyi vuonna 1994.[3] Elokuvan lauluosuudet on tehty yhdistämällä äänenkäsittelytekniikalla naissopraanon (Ewa Mallas Godlewska) ja kontratenorin (Derek Lee Ragin) ääniraidat, jolloin lopputuloksena on korkea mutta miehelle tyypillisemmin resonoiva ääni. Farinellin ja muiden kastraattilaulajien äänten värin uskotaan olleen hieman erilaisia kuin naisten ja siten päädyttiin tällaiseen ratkaisuun.[4]