Farallonsaaret

Pohjois-Farallonien kallioita.

Farallonsaarilla pesii enemmän merilintuja kuin missään muualla Alaskan eteläpuolisessa osassa Yhdysvaltoja. Niillä elää myös maailman suurin amerikanmerilokkiyhdyskunta ja puolet maailman kaliforniankeijuista.[2][3] Saarilla on tavattu yli 400 lintulajia, sillä niille päätyy usein reitiltään harhautuneita muuttolintuja.[3]

Eväjalkaisia esiintyy viittä lajia: kalifornianmerileijonaa, stellerinmerileijonaa, pohjanmerinorsua, pohjanmerikarhua ja kirjohyljettä.[5] Pohjanmerinorsu ja pohjanmerikarhu metsästettiin sukupuuttoon 1800-luvulla mutta ne palasivat saarille 1900-luvun aikana.[3]

Eväjalkaiset houkuttelevat saarten lähistölle valkohaita, jotka käyttävät ravintonaan merileijonia ja merinorsun poikasia.[3][6] Ympäröivillä vesialueilla liikkuu myös valaita, muun muassa harmaavalaita, sinivalaita, ryhävalaita ja miekkavalaita.[6]

Etelänkiisloja ja kalifornianmerileijonia.

Alkuperäiskansat välttelivät Farallonsaaria ja kutsuivat niitä ’Kuoleman saariksi’.[3][4] Espanjalainen tutkimusmatkailija Juan Rodríguez Cabrillo pysähtyi mahdollisesti niillä purjehtiessaan pitkin Kalifornian rannikkoa vuonna 1539. Englantilaisen kaapparin Francis Draken uskotaan täydentäneen saarilla laivansa ruokavarastoja merilinnunmunilla ja hylkeenlihalla vuonna 1579.[2][4] Ensimmäisenä saaria kutsui nimellä farallón (esp. luoto) munkki Antonio de la Ascencion, joka ohitti ne tutkimusmatkailija Sebastián Vizcaínon laivan kyydissä vuonna 1603.[3][4] 1700–1800-luvuilla saarilla liikkui amerikkalaisia ja venäläisiä hylkeenpyytäjiä.[2]

Kalifornian kultaryntäyksen aikoihin Farallonsaarilta kerättiin merilinnunmunia Kalifornian kasvavan väestön ruokkimiseksi. Erään munayrityksen kerrotaan myyneen liki neljä miljoonaa etelänkiislanmunaa vuosina 1850–1856.[2] Alun perin saarilla arvioitiin elävän jopa miljoona etelänkiislaa, mutta keräilyn myötä lintujen määrä romahti kuuteentuhanteen.[3] Kilpailevien yritysten välille puhkesi vuonna 1863 väkivaltainen munasota, jossa kuoli kaksi ihmistä ja haavoittui useita. Lopulta sisäministeriö kielsi munien keruun kokonaan saarilla 1890-luvulla.[2]

Aulon Island ja Great Arch Rock Kaakkois-Farallonin pohjoispuolella.

San Franciscon sataman liikenteen vilkastumisen myötä Kaakkois-Farallonille rakennettiin 1855 Fresnel-linssiä käyttävä majakka. Yhdysvaltain kansallinen sääpalvelu rakensi vuonna 1903 samaiselle saarelle sääaseman, joka raportoi säätietoja merenkävijöille. Laivasto muutti sen kaksi vuotta myöhemmin radioasemaksi, joka oli strategisesti merkittävä San Franciscon maanjäristyksen ja maailmansotien aikana.[2]

Presidentti Theodore Roosevelt allekirjoitti vuonna 1909 lain luonnonpuiston perustamiseksi Pohjois- ja Keski-Farallonien sekä Noonday Rockin ympärille. Kaakkois-Farallon liitettiin suojelualueeseen vasta 1969, vaikka sen alueella esiintyykin eniten merilintuja ja -nisäkkäitä.[2][3] Suojelupäätöstä viivästytti laivaston ja majakkalaitoksen toiminta saarella. Nykyään luonnonpuisto on osa San Franciscon kaupunkia ja piirikuntaa ja sen hoidosta vastaa U.S. Fish and Wildlife Service.[3] Myös saaria ympäröivä merialue on suojeltu NOAA:n alaisuudessa.[2]

Farallonsaarille on siviileiltä pääsy kielletty, ja ne ovat asumattomia lukuun ottamatta Kaakkois-Farallonia, jolla elää muutamia Point Blue Conservation Science -järjestön tutkijoita. Tutkijat ovat seuranneet villieläinpopulaatioiden kehittymistä luonnonpuistossa vuodesta 1968 lähtien.[3]

Saaria ympäröivällä merialueella esiintyy vaarallisen voimakkaita merivirtoja, jotka ovat aiheuttaneet lukemattomia haaksirikkoja.[3] Luonnonpuiston alueella arvioidaan olevan neljäsataa laivan ja lentokoneen hylkyä.[4] Esimerkiksi vuoden 2012 huhtikuussa sattuneessa huviveneen karilleajossa kahdeksan hengen miehistöstä pelastui vain kolme.[3]