Fanny Sydänmaa

Fanny Sydänmaan vanhemmat olivat rappari Nestor Sydänmaa (synt. Michelsson, 1865–1907) ja siivooja Fanni Oittinen (1864–1948), jotka vaikuttivat myös ammattiyhdistysliikkeessä.[3][4] Kirjanpitäjänä työskennellyt Sydänmaa kuului Helsingin liikeapulaisten ammattiosastoon ja oli mukana valtakunnallisen Suomen Kuljetustyöntekijäin Liiton toiminnassa.[5] Vuodesta 1913 lähtien Sydänmaa työskenteli Sosialidemokraattisen nuorisoliiton rahastonhoitajana,[6] ja elokuussa 1917 pidetyssä edustajakokouksessa hänet valittiin nuorisoliiton liittotoimikunnan varajäseneksi.[7]

Sisällissodan aikana Sydänmaa toimi kansanvaltuuskunnan raha-asiainosaston kamreerin Herman Hurmevaaran apulaisena hoitaen sen rahaliikennettä. Hän kertoi siirtyneensä Neuvosto-Venäjälle jo 7. huhtikuuta heti kansanvaltuuskunnan paettua Helsingistä.[8] Elokuussa 1918 Sydänmaa osallistui Moskovassa järjestettyyn SKP:n perustavaan kokoukseen. Sen yhteydessä pidettiin myös Sosialidemokraattisen nuorisoliiton jäsenten kokous, jossa hänet valittiin ”Suomen työläisnuorison ulkomaiseen toimeenpanevaan komiteaan” (STUT) yhdessä Toivo Antikaisen, Verner Forstenin ja Kustaa Rovion kanssa. Komitea julkaisi muun muassa Rynnäkköön-nimistä työläisnuorille suunnattua lehteä.[7] Sydänmaa oli myös yksi SKP:n tammikuussa 1919 Pietarissa julkaiseman kommunistisen vaalilipun allekirjoittajasta.[9]

Sydänmaa palasi Suomeen elokuussa 1919 hankkien aluksi elantonsa kotonaan tekemillään ompelutöillä. Vuodesta 1921 lähtien hän hoiti Kauppa- ja Liiketyöntekijäin Liiton kanslistin tehtäviä, kunnes ryhtyi helmikuussa 1922 Suomen Työmiestä julkaisseen Oy Työn kirjanpitäjäksi.[8]

Etsivä keskuspoliisi pidätti Sydänmaan syyskuussa 1922 työpaikaltaan Oy Työn konttorista.[10] Kuulustelujen jälkeen hänet asetettiin syytteeseen valtiopetoksesta, ja asian käsittely alkoi Turun hovioikeudessa marraskuussa 1922. Syyttäjän mukaan Sydänmaa oli toiminut Pietarissa K. M. Evän sihteerinä ja tehnyt myös puolueen asiossa salaisia matkoja Suomeen. Sydänmaa sanoi itse työskennelleensä ainoastaan SKP:n keskuskomitean palkattuna kanslistina, ja kiisti käyneensä Suomessa.[8] Syyttäjän väitti myös hänen olleen Helsingissä Neuvosto-Venäjän suurlähetystön kontaktihenkilönä,[11] ja erään todistajan mukaan Sydänmaa olisi useita kertoja käynyt Pietarissa. Hänen tuttavapiiriinsä kuuluneet henkilöt kuitenkin todistivat aukottomasti Sydänmaan pysyneen koko ajan Helsingissä. Hänen väitettiin myös vieneen Venäjälle 200 000 markkaa kansanvaltuuskunnan rahoja. Sydänmaa kiisti tämän, koska kuitin mukaan ne oli otettu vasta huhtikuun lopussa, jolloin hän oli jo Pietarissa.[8]

Kolmannessa oikeuskäsittelyssä helmikuussa 1923 Sydänmaa vapautettiin tutkintavankeudesta Turun lääninvankilasta.[12] Hovioikeus antoi tuomion vuoden kuluttua helmikuussa 1924, jolloin hänet tuomittiin valtiopetoksen valmistelusta ja avunannosta yhteensä 4 vuoden 6 kuukauden kuritushuonerangastukseen sekä menettämään kansalaisluottamuksensa vielä kuudeksi vuodeksi. Lokakuussa 1918 voimaan tulleen armahduslain nojalla tuomiosta oli ehdotonta vain 2 vuotta,[13] mutta syyttäjän valitettua Korkeimpaan oikeuteen se kovensi huhtikuussa 1925 koko tuomion ehdottomaksi.[14]

Sydänmaa suoritti tuomionsa Hämeenlinnan naisvankilassa, jossa samaan aikaan oli parikymmenta valtiollista vankia. Heidän joukossaan olivat muun muassa Elin Fagerholm, Laura Härmä, Matilda Kaihosalo, Ellen Mäkelin, Toini Mäkelä, Betty Peltonen ja Rosa Sillanpää.[15] Ehdottomaksi määrätystä tuomiosta huolimatta hänet vapautettiin jo kesäkuussa 1926.[16] Sydänmaa jatkoi toimintaansa ammattiyhdistysliikkeessä myös vapautumisensa jälkeen, ja kuoli Helsingissä 57-vuotiaana maaliskuussa 1949. Hänet on haudattu perhehautaan Malmin hautausmaalle.[4]