Falaisen motti

Falaisen motti (engl. Falaise pocket, saks. Kessel von Falaise) oli taistelutoimi, jossa länsiliittoutuneiden joukot yrittivät saartaa ja tuhota Saksan 7. armeijan ja 5. panssariarmeijan Caenin eteläpuolella Pohjois-Ranskassa.[1] Falaisen motti oli osa suurempaa Normandian taistelua toisessa maailmansodassa.

Falaisen motti
Osa toisen maailmansodan länsirintamaa
Väijytetty saksalaisten kuormasto lähellä Chamboisia
Päivämäärä:

12.–21. elokuuta 1944

Paikka:

Normandia, Ranska

Lopputulos:

Liittoutuneiden voitto

Osapuolet

Liittoutuneet:
Yhdysvallat
 Yhdistynyt kuningaskunta
 Kanada
 Puola
 Vapaa Ranska

 Saksa

Vahvuudet

17 divisioonaa

14–15 divisioonaa

Tappiot

useita tuhansia,
ei tarkkaa tietoa

noin 10 000 kaatunutta,
moninkertaisesti haavoittuneita,
noin 50 000 antautunutta

Taustaa

Saksalaiset käynnistivät Hitlerin määräyksestä[2] 7. elokuuta 1944 operaatio Lüttichin, joka oli vastahyökkäys tarkoituksenaan katkaista yhdysvaltalaisten linjat ja eristää kenraali George S. Pattonin armeija muista liittoutuneiden joukoista. Hyökkäykseen osallistuivat 1. ja 2. SS-panssaridivisioona, 2. ja 116. panssaridivisioona sekä jalkaväkeä kenraalieversti Paul Hausserin komennossa.[3]

Yritys kaatui kovaan vastarintaan, ja liittoutuneiden johtajat Bernard Montgomery ja Omar Bradley näkivät mahdollisuuden saartaa suuria vihollisjoukkoja.

Motin muodostaminen

Vastarinnasta huolimatta liittoutuneiden saartoliike eteni varmasti. Motissa oli viisi SS-panssaridivisioonaa, kuusi maavoimien panssaridivisioonaa ja kahdeksan jalkaväkidivisioonaa.[4]

Niiden ympärillä oli Kanadan 1. armeija (Crerar), brittien 2. armeija (Dempsey), Yhdysvaltain 1. (Hodges) ja 3. armeija (Patton)[1] Noin 150 000 saksalaista näytti jäävän renkaan sisälle, ja Adolf Hitlerin täytyi määrätä vetäytyminen 16. elokuuta. Saksalainen jalkaväki pakeni paniikissa kohti Argentanin ja Falaisen välissä olevaa aukkoa, joka kapeni jatkuvasti. Lisäksi tykistö ja ilmavoimat tulittivat ja pommittivat sitä. Saksalaiset kutsuivat väylää nimellä Todesgang (”kuoleman käytävä”).

Kartta Falaisen motin tapahtumista

17. elokuuta motin suu oli kaventunut 10 kilometriin, ja panssaridivisioonat pitivät sitä vielä auki.[5]

Supermarine Spitfire -lentäjä Johnnie Johnson kuvailee hävitystä kuljettuaan alueella ja myös kuvailee miten ruumiiden haju nousi hävittäjien ohjaamoihin saakka.[6] Paddy French -niminen lentäjä kuvaili:

»Falaisen motti oli jälkeenpäin kammottava näky. Näimme sen ilmasta, mutta alhaalla maan pinnalla se oli todellisuutta. Tuhoa oli maili toisensa jälkeen, kirjaimellisesti armeijan tuho. Kaikkialla minne näki lojui palaneita panssarivaunuja, kuorma-autoja, kuolleita sotilaita ja hevosia.[7]»

Motin sulkeutuminen

Väylä sulkeutui lopulta kokonaan aamulla 21. elokuuta. Siitä oli ehtinyt päästä läpi lähes 100 000 saksalaista. Liittoutuneet saavuttivat kuitenkin merkittävän voiton, sillä noin 50 000 saksalaista jäi sotavangiksi. Lisäksi heitä kaatui noin 6 000–10 000, joista suuri osa Chamboisin tiellä Argentanin ja Falaisen välillä yrittäessään pakoa motista.[8] Liittoutuneiden joukkojen ylipäällikkö Dwight D. Eisenhower julistikin pakoreitin alueen yhdeksi sodan pahimmista verilöylyistä.

Lähteet
  • Antony Beevor: Normandia 1944. WSOY, 2010. ISBN 978-951-0-36936-4.
  • Peter McCarthy&Mike Syron: Panzerkrieg. Robinson, 2002. ISBN 1-84119-800-5.
  • George H. Stein: Waffen-SS. Gummerus, 2012. ISBN 978-951-20-7807-3.

Viitteet
  1. Beevor s. 478–479.
  2. Beevor s. 457.
  3. Stein s. 250.
  4. Stein s. 252.
  5. McCarthy-Syron s. 218.
  6. Johnnie Johnson - Spitfire-ässä. Koala-kustannus, 2009. ISBN 978-952-5186-97-0
  7. Leo McKinstry - Portrait of a legend- Spitfire, s. 371. ISBN 978-0-7195-6875-6.
  8. Stein s. 253.

    Aiheesta muualla
    This article is issued from Wikipedia. The text is licensed under Creative Commons - Attribution - Sharealike. Additional terms may apply for the media files.