Factio

Factiones (lat. mon.; yks. factio, yhteisö, puolue) olivat Rooman valtakunnassa vaunukilpa-ajojen järjestelyistä, kuten hevosten hankinnasta ja kilpailijoiden valmennuksesta vastanneita ryhmittymiä. [1] [2] Aluksi vuoden 70 eaa. tienoilla ryhmittymiä oli kaksi, valkoinen ja punainen. Keisariajalla ryhmittymien määrä kasvoi neljään, kun mukaan tulivat sininen ja vihreä puolue. Myöhäisantiikissa factioiden kannattajat muodostivat sirkuspuolueita (tai circuspuolueita, ajopuolueita).

Kilpa-ajoja kuvaava mosaiikki Lyonista.

Factiot maksoivat huippuajajille huomattavia palkkioita ja kilpailu parhaista ajajista oli tallien välillä kiivasta. Juvenalis kertoo, että huippuajajat saattoivat ansaita satakertaisesti asianajajaan verrattuna. Keisari Theodosius II kannatti vihreitä, Anastasios I punaisia ja Justinianus I sekä puolisonsa Theodora sinisiä.

400-luvun puolivälin jälkeen Konstantinopolissa yleistyivät sirkusmellakat, joissa sirkuspuolueiden väliset erimielisyydet kärjistyivät mellakoinniksi. Mellakoita oli yhteensä useita kymmeniä. Vuonna 390 oli Thessalonikassa kuuluisa mellakka. Mellakat johtivat lopulta vuonna 532 Nika-kapinaan, kun katsojien tyytymättömyys eräiden sinisten ja vihreiden kannattajien saamiin hirttotuomioihin kanavoitui lopulta vallankumousyritykseksi. Rähinöinnissä arvioidaan kuolleen 30 000 – 50 000 henkilöä. Mellakoita rauhoittamaan jouduttiin kutsumaan armeijayksiköitä, minkä arvioidaan olleen syy niiden poikkeukselliselle verisyydelle. Nika-kapinan jälkeen seuraava mellakka sattui vasta vuonna 547 ja uudestaan kahtena seuraavana vuonna.

Sirkuspuolueiden erimielisyyksiä on yritetty selittää sekä niiden kannattajien oletetuilla poliittisilla että uskonnollisilla erimielisyyksillä. Toisen varteenotettavan tulkinnan mukaan kyseessä oli tavallinen huliganismi. Riippumatta siitä oliko sirkuspuolueilla poliittista agendaa, niillä varmasti oli poliittista merkitystä. Puolueet tarjosivat tavan kanavoida yhteiskunnan epäkohtia, esimerkiksi ruoan puutetta, koskenutta tyytymättömyyttä.

Factioiden merkitys väheni valjakkoajojen menettäessä suosiotaan 500-luvun loppupuolelta lähtien.

Factio politiikassa

Factio tarkoitti Roomassa myös poliittisia ryhmittymiä, kuten optimaatit ja populaarit. Toisaalta sirkuspuolueetkin omaksuivat poliittisia mielipiteitä. Niinpä Bysantin vihreän puolueen johtajat olivat maanomistajaluokkaa ja sinisen puolueen johto taas kauppa- ja teollisuuspiirejä, ja puolueiden välillä oli näkemyseroja. Vahvin osoitus sirkuspuolueiden poliittisesta voimasta oli kuitenkin vuoden 532 Nika-kapina, joka oli vähällä tuhota keisari Justinianuksen uran, kun molemmat sirkuspuolueet aloittivat kapinan keisaria vastaan.[3]

Lähteet
  1. Paavo Castrén, Leena Pietilä-Castrén: Antiikin käsikirja. Otava, 2000. ISBN 951-1-12387-4.
  2. Pekka T. Heikura: "Muinaisia formulakuskeja ja huliganismia - Kilpa-ajot Konstantinopolin hippodromilla". Tieteessä tapahtuu, 2001/5. (Arkistoitu – Internet Archive)
  3. Castrén, Paavo: Uusi antiikin historia, s. 584–586. Helsinki: Otava, 2011. ISBN 978-951-1-21594-3.
This article is issued from Wikipedia. The text is licensed under Creative Commons - Attribution - Sharealike. Additional terms may apply for the media files.