Facel

Facelin perusti joulukuussa 1939 ranskalainen sotilaslentokoneiden valmistaja Bronzavia tuottamaan tarvitsemiaan erikoiskomponentteja. Bronzavian tekninen johtaja Jean Daninos oli aloittanut uransa Citroënilla autosuunnittelijana Traction Avant -mallien parissa. Hän siirtyi Citroënilta ensin Morane-Saulnier’lle ja sitten Bronzavialle. Toisen maailmansodan aikana hän työskenteli Yhdysvalloissa General Aircraft -yhtiössä, joka käytti valmistuksessaan Bronzavian patentteja. Sodan jälkeen Daninos palasi Ranskaan ja otti johtoonsa Facelin. Facel oli fuusioituneena Metallon-yrityksen kanssa tammikuuhun 1953 saakka.[1]

Daninos’n ansiosta Facel pääsi rakentamaan erikoiskoreja Ranskan johtaville autonvalmistajille. Yhdessä l'Aluminium Français -yhtiön kanssa Facel suunnitteli kokoalumiinisen Panhard Dyna X -automallin ja rakensi 45 000 kappaletta sen koreja.[1]

Facelin luksusauto-osasto perustettiin 1948 tuottamaan Simca Sport -mallin koreja. Osasto tuli tunnetuksi Pininfarinan muotoilemasta erikoiskorista Bentley Mark VI:n alustalle, joka nimettiin Bentley Crestaksi (kuva; 1948 Bentley Cresta). Vuosina 1951–1955 Facel valmisti koreja Ford Comète -automalliin, mutta tuotanto lopetettiin kun Simca osti Fordin Ranskan-toiminnot.[1]

Autonkorien rinnalla Facel-Metallon prässäsi peltiosia Delahaye-sotilasmaastoautoihin ja kuorma-autoihin, Simcan ja Somuan kuorma-autoihin, Vespa-, Piaggio- ja Motobécane-skoottereihin sekä Massey-Fergusonin traktoreihin. Ruostumattomasta teräksestä Facel valmisti puskureita, pölykapseleita ja jäähdyttimen säleikköjä Simcalle, Fordille ja Renault’lle.[1]

Yhdessä Hispano-Suizan kanssa Facel tuotti erikoismetalliosia Rolls-Roycen suihkumoottoreihin.[1]

Ensimmäiset Facel Vega -mallit oli varustettu aluksi DeSoton ja sitten Chryslerin V8 -moottoreilla. Putkirakenteinen kori, kaksoistukivarsijousitus (double wishbone) edessä ja jäykkä akseli takana olivat tuttuja piirteitä tuon ajan amerikkalaisautoista. 1800-kiloiset Vega-autot olivat myös yhtä painavia kuin amerikkalaiset, mutta tehokkaiden moottorien ansiosta ylsivät 190 km/h huippunopeuteen ja alle 10 sekunnin kiihtyvyyteen nollasta sataan.

Useimmat Vega-mallit olivat kaksiovisia hardtopeja ilman keskipilaria, mutta Facel rakensi myös Vega-avoautoja. Kolme neljäsosaa tuotannosta vietiin Ranskan ulkopuolelle, koska Ranskassa autoverotus hyljeksi tehokkaita automalleja.[2]

Vuosimallin 1956 Vegoihin asennettiin vieläkin suurempi 5,4-litrainen Chrysler-moottori, jota varten myös vaihteistoa ja muuta voimansiirtomekaniikkaa uudistettiin. Samana vuonna alkoi neliovisen Excellence-mallin tuotanto. Sen takaovet oli saranoitu takaa (ns. kaappariovet) eikä keskipilaria ollut lainkaan. Tämän takia korin jäykkyys ei ollut riittävä, mikä vaikutti auton ajo-ominaisuuksiin.

Vuoden 1959 malleihin otettiin yhä isompi, nyt 5,8 litran ja pian 6,8 litran Chrysler V8 -moottori. Vuonna 1962 esiteltiin entistä kevyempi ja elegantisti muotoiltu Facel Vega II.

Vuonna 1960 Facel esitteli pienen Facellia-urheiluauton, jonka oli tarkoitus kilpailla Alfa-Romeota ja Mercedeksen suosittua 190 SL -mallia vastaan. Facelliaa markkinoitiin 2+2- ja nelipaikkaisena coupéna sekä avomallina. Amerikkalaismoottorin sijasta Facellia varustettiin 1,6 litran nelisylinterisellä DOHC-moottorilla, jonka suunnitteli Paul Chevalier ja jota valmisti Pont-à-Mousson -yhtiö. Monet muotoiluyksityiskohdat, kuten korinpintaan upotetut ovenkahvat, tulivat pian käyttöön Mercedes-Benzin automalleissa.

Siirtyminen amerikkalaismoottoreista ranskalaiseen oli Facellian ja koko automerkin suuri virhe. Moottorin nokka-akseleissa oli vain kaksi laakerointia tavanomaisten neljän tai viiden sijasta, mikä aiheutti venttiilien epätarkkaa ajoitusta ja rikkoutumista. Yhtiön uusi johtaja, öljyalalta tullut André Belin, antoi määräyksen korjata kaikki rikkoutuneet Facellia-moottorit takuutyönä, ja Facellian seuraavaan malliversioon otettiin moottori Volvolta. Tätä Facellia-versiota valmistettiin noin 1100 kappaletta – enemmän kuin mitään muuta Facelin automallia, mutta silti liian vähän kannattavaan toimintaan pääsemiseksi. Viimeisenä uutuutena esiteltiin Austin Healeyn 2,8-litraisella moottorilla varustettu Facel 6-malli, mutta niitä tehtiin vain 30 kappaletta. Facelin tehtaat suljettiin 1964.

Facel-autot olivat jo valmistusaikanaan pienten piirien luksusajoneuvoja. Niiden omistajiin ovat lukeutuneet tuolloin tai myöhemmin Pablo Picasso, Ava Gardner, Christian Dior, Joan Collins, Ringo Starr, Max Factor Jr, Joan Fontaine, Stirling Moss, Tony Curtis, Dean Martin, Fred Astaire, Danny Kaye, Louis Malle, François Truffaut, Robert Wagner, Anthony Quinn, Debbie Reynolds, Frank Sinatra ja Maurice Trintignant sekä monet Saudi-Arabian prinssit, Persian šaahi Mohammad Reza Pahlavi ja muut kuninkaalliset.

Nobel-palkittu kirjailija Albert Camus kuoli 1960 kustantajansa Michel Gallimardin kyydissä tämän Facel Vegan suistuttua tieltä.[3][4].

• Turkulainen Facel Vega II Helsingin Sanomien esittelyssä