Faabeli
Faabeli (lat. fabula, ’tarina’) on vertauskuvallinen, yleensä moraalisen opetuksen sisältävä kertomus ihmisistä ja yhteiskunnasta. Se on usein puettu eläinsadun muotoon, jossa eläimille tai kasveille on annettu inhimillisiä piirteitä (personifikaatio). Tunnetuimpia faabeleita ovat proosamuotoiset Aisopoksen faabelit. Faabeli kehittyi runomuotoiseksi ensimmäisinä ajanlaskun alun jälkeisinä vuosisatoina.[1]
Faabelimoraali
Faabeli on hyvin vanha kerrontamuoto, joka on syntynyt ennen ajanlaskumme alkua. Faabelien maailmankuva poikkeaa selkeästi saduista, joihin ne usein sekoitetaan tai rinnastetaan. Faabelien maailmassa hallitsee valta ja voima eikä oikeudenmukaisuutta juurikaan esiinny. Faabeleista huokuukin kyyninen maailmankuva, jossa ihanteellisuudella tai rohkeudella ei pitkälle pötkitä.[2]
Faabelin ja satumaailman erot
Käsite Faabelimoraali Satumoraali Maailmankatsomus Maailma on vaarallinen ja armoton Maailma on suopea Itsekkyys Järkevää Epäitsekkyyttä ihaillaan Oikeus Heikko ei voi toivoa oikeutta Oikeus voittaa Hyvyys Hyvyys palkitaan harvoin Hyvyys palkitaan Kuolema Kuolleet pysyvät kuolleina Kuollut voi palata elämään Rakkaus Rakkaus tekee heikoksi ja hölmöksi Rakkaus vahvistaa Pahuus Pahuus on arkipäiväistä ja avointa Pahuus naamioituu ja piiloutuu
Tunnettuja faabeleita
Tunnettuja faabelikirjailijoita
- Aisopos (n. 620–564 eaa.)
- Phaedrus (1. vuosisata eaa./jaa.)
- Babrios (100-luku)
- Jean de La Fontaine (1621–1695)
- Ivan Andrejevitš Krylov (1769–1844)
- Hans Christian Andersen (1805–1875)
Lähteet
- Otavan iso tietosanakirja. Osa 2 (2. painos), palsta 868. Helsinki: Otava, 1962.
- Forselius, Tilda Maria & Luoma-Keturi, Seppo (toim.): Uhka silmälle – 7 esseetä kauhun katsomisesta ja videohysteriasta, s. 152–154. Gettysburg: Like, 1989. ISBN 951-8929-03-3.
Kirjallisuutta
- Kivimäki, Arto & Vesterinen, Sampo: Otollinen tilaisuus – Antiikin faabeleita, s. 11–24. Helsinki: Tammi, 2002. ISBN 951-31-2595-5.
Aiheesta muualla
Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Faabeli Wikimedia Commonsissa