FS Gloire (1859)

Pääartikkeli: Gloire-luokka (ironclad)

Ranskan meriministeri tilasi 4. maaliskuuta 1858 kolme 900 nhp:n höyrykoneella varustettua panssarifregattia, joista kaksi tilattiin Toulonin laivastontelakalta ja kolmas Lorientista. Aluksen nimeksi vahvistettiin 8. maaliskuuta Gloire Meriministeri hyväksyi 20. maaliskuuta Stanislas-Charles-Laur Dupuy de Lôme suunnitelmat uudeksi alukseksi. Köli laskettiin toukokuussa tai tilauspäivänä[1]. Aluksen höyrykone tilattiin Forges et Chantiers de la Méditerranéelta, joka hyväksyi tilauksen 4. kesäkuuta. Alus laskettiin vesille 24. marraskuuta 1859 ja se otettiin palvelukseen 26. joulukuuta (ransk. ouverture de campagne), vaikka se oli edelleen keskeneräinen. Alus oli koeajoissa kesäkuuhun 1860 ja se oli vastaanottokokeissa 20.-21. elokuuta, minkä jälkeen se oli valmis.[2] Alus otettiin operatiiviseen palvelukseen 13. toukokuuta 1862.[3]

Alus saattoi keisari Napoleon III:n Algeriin syyskuussa 1860 ja se oli paluumatkalla myrskyävällä merellä hallitsijan jahdin ainoa saattaja. Tehtävän jälkeen alus oli vertailutesteissä Algésirasin kanssa. Koeajoissa aluksen miehistö kritisoi aluksen kovempaa keinuntaa verrattuna linjalaivaan. Lisäksi todettiin kovassa merenkäynnissä alemman tykkikannen porttien päästävän alukseen runsaasti vettä. Muuten alus todettiin paremmaksi kuin purjein varustettu 90-tykkinen linjalaiva. Aluksella piti alun perin olla ainoastaan kevyt prikantiinityyppinen takila, mutta lopulta sille asennettiin talvella 1860-1861 27 000 neliöjalan täystakila lyhyellä tappimaisella keulamastolla. Alus varustettiin parkkitakilalla vuonna 1864.[4]

Nopean asekehityksen seurauksena aluksen aseistus muuttui useita kertoja ensimmäisten vuosien aikana. Tykkien kaliiperia kasvatettiin ja niiden määrä vähennettiin. Aluksella oli valmistuessaan 160 millimetrin suustaladattavat tykit. Aluksella oli koeammunnoissa maaliskuussa 1862 toisella laidalla seitsemäntoista takaaladattavaa 160 millimetrin M1858 -tykkiä ja toisella saman verran suustaladattavia 160 millimetrin M1858 -tykkiä. Takaaladattavat olivat testeissä selkeästi parempia ja vuonna 1863 alukselle asennettiin yhteensä 34 kappaletta 160 millimetrin takaaladattavaa tykkiä. Seuraavana vuonna aluksella oli ainoastaan 32 kappaletta 160 millimetrin tykkejä. Tykeillä ei kuitenkaan kyetty läpäisemään aluksen panssarointia ja siksi kehitettiin parempi M1864 tykki, jonka kaliiperi oli jopa 270 millimetriä. Vuonna 1867 alukselle asennettiin patterin keskelle kuusi 240 millimetrin M1864 tykkiä ja kumpaankin reunaan yksi 190 millimetrin M1864 tykki.[4]

Alus poistettiin luettelosta 27. joulukuuta 1879 Brestissä ja se romutettiin vuonna 1883.[4]

Aluksen päällikköinä olivat[5]

• Majastre 1859-1860
• Ohier 1860-1862
• Cosnier 1862-1865
• Miquel de Riu 1866
• de Surville 1868
• Lewal 1869
• Conrad 1870
• Dupin de Saint-andre 1870
• Desaulices de Freycinet 1870
• Lefort 1871

• Gardiner, Robert (toim.): Conway's All the World's Fighting Ships 1860–1905. Lontoo, Englanti: Conway Maritime Press, 2002. ISBN 0-85177-133-5. (englanniksi)
• de Balincourt, Captain & Vincent-Bréhignac, Captain: The French Navy of Yesterday: Ironclad Frigates, Part I. (La Revue Maritime Vol. CXXXV 1931 s. 289 ja 775) F.P.D.S. News Letter, 1974, II. vsk, nro 2, s. 12-15. Akron, Ohio: Foreign Periodicals Data Service. (englanniksi)
• Jones, Colin: Entente Cordiale, 1865. Warship, 1996, XX. vsk, s. 31-40. Lontoo, UK: Conway. ISBN 0-85177-685-X. (englanniksi)
• Winfield, Rif & Roberts, Stephen S.: French Warships in the Age of Sail 1786-1861 Design, Construction, Careers and Fates. Barnsley, South Yorkshire: Seaforth Publishing, 2015. ISBN 978-1-84832-204-2. (englanniksi)