Tampereen Ilves (jalkapallo)

Ilveksen perustava kokous pidettiin Tampereen lyseolla 10. huhtikuuta 1931. Uuden seuran nimeksi olivat ehdolla Niilon pojat, Pallopojat, Näsin pojat, Haukat ja nimiäänestyksen voittanut Ilves. SPL:n jäsenyyden Ilves sai 27.5.1931. Seura määritteli säännöissään tarkoituksensa olevan mm. ”edistää palloilua Hämeessä”. Seuran ensimmäiseksi puheenjohtajaksi valittiin Niilo Tammisalo, jalkapallomaajoukkueessa ja HJK:ssa pelannut maalivahti. ”Tammari” vaikutti Tampereella voimistelunopettajana 1929-36.[3]

Perustamisvuonnaan Ilves ei ehtinyt mukaan virallisiin sarjoihin. Seurassa harrastettiin sen ensimmäisenä vuonna jalkapallon lisäksi jääkiekkoa ja jääpalloa. Ilveksen ensimmäinen harjoitusottelu oli Tampereen Palloilijoita vastaan 7. toukokuuta 1931 Tammelan vastavalmistuneella kentällä. Ilveksen peliasussa paita oli vihreämustapystyraitainen ja housut olivat mustat. Seuraavana vuonna 1932 Ilves pelasi jo virallisiakin otteluita ja jalkapalloilussa se osallistui mm. B-sarjan karsintapeleihin.[4]

Ilveksen ensimmäinen jalkapallotuleminen jäi lyhyeksi kestäen vain muutaman vuoden. Jalkapallo poistettiin Ilveksen lajivalikoimasta ensimmäisen kerran 1938.[5]

Toinen tuleminen alkoi 1942, jolloin edustusjoukkue pelasi piirin 1. luokassa ja seuralla oli A-, B- ja C-junioreitakin.[5] Cup-kilpailussa SM:stä 1945 karsintakierroksella Ilves voitti TaPan 4-3 ja hävisi 1. kierroksella TPV:lle 2-8 (ottelussa tehtiin Ilveksen silloinen yleisöennätys 1352).[6] [7] Toinen tuleminen päättyi käytännössä Maakuntasarjakauteen 1946/47, jonka päätteeksi jalkapalloilusta luovuttiin. Jääkiekkoilu vahvisti seurassa koko ajan asemiaan.[8]

Vuoden 1946 keväällä oli pelattu todellinen kuoleman kamppailu, kun maakuntasarjan viimeisellä kierroksella kohtasivat Ilves ja Ilves-Kissat. Ilves-Kissat johti sarjaa Ilveksen ollessa vain yhden pisteen jäljessä, joten dramaattisessa ottelussa ratkaistiin Suomisarjaan nouseva joukkue. Ilves joutui pelaamaan 1–0-tappioasemassa vajaalla miehityksellä Jussi Linkosuon murrettua ottelun aikana jalkansa. Ilves nousi vielä nousutaisteluun Aarne Honkavaaran tasoituksella, ja ottelun lopussa tarjottiin vielä hyvää mahdollisuutta Ilvekselle tuomitulla rangaistuspotkulla. Honkavaara ampui rangaistuspotkun päin Ilves-Kissojen maalivahtia Niilo Karjalaista. Pallo palasi kuitenkin Honkavaaralle, joka ei toistamiseen epäonnistunut. Tuomari tulkitsi kuitenkin tilanteen niin, että pallo olisi palautunut maalitolpasta ja hylkäsi maalin.

Ilves pelasi ensimmäisen kansainvälisen jalkapallo-ottelunsa tanskalaista Boldklubben 1903:ia (nyk. FC Kööpenhamina) vastaan vuonna 1946. Ilves hävisi 3–0.

Ilves pelasi vielä mm. 1950-luvulla Tampereen piirin 3. luokassa sekä osallistui Suomen Cupiin 1960- ja 1970-luvuilla. Vuonna 1954 Ilves sijoittui 3. luokassa toiseksi ja nousi luokkaa ylemmäksi, mikä ei kuitenkaan aiheuttanut suurta jalkapallobuumia.

Tampereen jalkapallon uudeksi lippulaivaksi alettiin suunnitella 28 vuoden tauon jälkeen Ilvestä, joka halusi ottaa edustusjalkapallon ohjelmaansa 1974 kauden loppupuolella. Pahasti velkaantunut Ilves-Kissat oli putoamassa SM-sarjasta[9]. Myös Tampellan Pallo oli putoamassa I divisioonasta[10], eikä sitä rahoittava metalliyritys nähnyt jalkapalloseuran kuuluvan enää ydinliiketoimintaansa ja Tampellan johto halusikin päästä jalkapallojoukkueesta eroon. Fuusioituminen Ilvekseksi oli helppoa. Ilves-Kissoille fuusioitumisen hyväksyminen oli pitkistä perinteistä johtuen hankalampaa. Seuran johtokunta ja yleiskokous hyväksyivät lopulta fuusioitumisen Ilvekseksi varoineen ja velkoineen. Ilveksen jatko Ilves-Kissojen sarjapaikalla I divisioonassa edellytti, että sarjapaikastaan luopuvan lopetettavan seuran pelaajista 75% piti jatkaa uudessa seurassa.[11]

Ilves palasi siis täysipainoisesti jalkapallon pariin. Valmentajaksi tuli jääkiekossa valmentajana toiminut ja Tampereen yliopistollisessa sairaalassa ylilääkärinä toiminut Raimo Vasama. Seurassa käynnistettiin myös Seppo Santasen johdolla jalkapallon harrastesarja Ilves Futis-Liiga[12], josta on muodostunut Suomen suurin ns. kortteliliiga. Kolme vuotta myöhemmin Ilves varmisti nousunsa SM-sarjaan valmentaja Pertti Mäkipään ja kapteeni Markku Wacklinin johdolla ja pelasi Suomen pääsarjassa yhtäjaksoisesti vuodet 1979–1996[13].

Ilves aloitti kauden 1975 I divisioonassa hyvin. Aikaisemmin jääkiekkovalmentajana toimineen Raimo Vasaman harjoitusmetodit toimivat jalkapallossakin, ja Ilves kamppaili jopa noususta mestaruussarjaan. Ilveksen pelikunnon sai kokea esimerkiksi Pyrkivä, joka kaatui maalein 9–2 Raimo Kuuluvaisen ansiosta. Ilves sijoittui kauden loputtua I divisioonan kolmanneksi mestaruussarjapaikan jäädessä vain yhden pisteen päähän. Kauden parhaimpina pelaajina olivat Hannu Hisso sekä 13 maalia tehnyt Raimo Kuuluvainen. Ilves paransi myös alkuaikojen yleisöennätystä, kun Ilves–Ponnistus-ottelua oli seuraamassa peräti 2599 katsojaa.

Kaudella 1976 Ilveksen valmentajaksi vaihtui Martti Halme, jonka apuvalmentajiksi nimettiin Ossi Artimaa ja pelaajauraansa lopetteleva Pertti Mäkipää. Kausi päättyi I divisioonan neljänteen sijaan Heikki Hyysalon 13 maalista huolimatta. Kaikkien yllätykseksi Ilves selviytyi Suomen Cupin finaaliin, mutta hävisi Lahden Reippaalle maalein 2–0. Kauden päätyttyä joukkue koki radikaaleja pelaajamuutoksia Erkki Vihtilän siirryttyä vuodeksi Reippaaseen, Heikki Hyysalon ja Mikko Lammen SePS:iin sekä Martti Kuuselan FinnPaan.

Ilves lähti kauteen 1977 nuorella ja täysin opiskelijapainotteisella joukkueella. Vahvana kotijoukkueena Ilves hävisi ainoastaan kahdesti Tampereella ja sijoittui kauden päätteeksi viidenneksi. Kauden parhaimpana maalintekijänä kunnostautui jälleen Raimo Kuuluvainen 17 osumallaan, joka oli samalla koko I divisioonan paras maalintekijä.

Kaudeksi 1978 ja päävalmentajaksi nousi pelaajauransa päättänyt Pertti Mäkipää, jonka aisaparina toimi tuleva mestarivalmentaja Jussi Ristimäki. Ilvekseen siirtyivät myös Tampereelle palannut Harri Holli ja Jari Niinimäki. Ilveksen edelliskausien nuorennusleikkaus tuli olemaan myös tärkeässä roolissa, sillä nuoret pelaajat kehittyivät vastuun kasvaessa. Vaikka Ilves oli kauden aikana murskaava ja kaatoikin Grankulla IFK Fotbollin 7–0 ja MyPan 5–0, tultiin nousukamppailu käymään kolmen seuran, Ilveksen, Sepsi-78:n ja Kotkan Työväen Palloilijoiden, kesken. Ilveksen ja Sepsi-78:n välinen nousukamppailu ratkesi 26. syyskuuta 1978 Seinäjoella pelatussa ottelussa, jonka Ilves voitti Juha Ojasen maalilla. Ilves nousi mestaruussarjaan I divisioonan voittajana yhdessä Kotkan Työväen Palloilijoiden kanssa.

1979 oli Ilveksen ensimmäinen kausi SM-sarjassa. Joukkue aloitti kauteen valmistautumisen huolella ja käynnisti harjoitukset jo marraskuussa 1978. Ilves pelasi talvella 15 harjoitusottelua, joiden maaliero oli lupaava 40–15. Joukkueen keski-iän ollessa 22,5 vuotta kokenutta kaartia edustivat Harri Holli, Pertti Peltonen ja Markku Wacklin. Ennen varsinaisen SM-sarjan käynnistymistä pelattiin jo Suomen Cupia. Cup alkoi Ilveksen osalta varsin lupaavasti, kun hallitseva cup-mestari Valkeakosken Haka kaatui 2–1. Varsinainen SM-sarja ei käynnistynyt kuitenkaan yhtä hyvin ja Ilves ajautui karsintasarjaan. Ilves välttyi kuitenkin putoamiselta varmistamalla sarjapaikan jo ennen karsintasarjan päättymistä. Alavireisestä kaudesta huolimatta Ilveksen katsojakeskiarvo hipoi 3000 silmäparia. Kausi ei kuitenkaan päättynyt sarjapaikan varmistamiseen, sillä Ilves oli yhä Suomen Cupissa mukana. Ilves selvitti tiensä Suomen Cupin finaaliin jo toisen kerran historiansa aikana kaatamalla HJK:n 2–1 Esa Vuorisen ja Raimo Kuuluvaisen maaleilla. Suomen Cupin finaalissa vastaan asettui Turun Palloseura, jonka Ilves voitti Olympiastadionilla maalein 2–0. Suomen Cupin mestaruus ja siitä saatu 30 000 markan palkintoraha sekä europaikka oli alkua 1980-luvun menestykselle.

1980-luku oli Ilveksen kulta-aikaa, jolloin seura saavutti muun muassa yhden Suomen-mestaruuden (1983) ja kaksi Suomen cupin mestaruutta (1979 ja 1990) sekä pelasi useana vuonna eurocupeissa. Pitkään kakkosvalmentajana toiminut Jussi Ristimäki pestattiin joukkueen päävalmentajaksi kolmen vuoden sopimuksella. Ilves voitti kaudella 1983 valmentaja Jussi Ristimäen ja maalitykki Ari Hjelmin johdolla Suomen mestaruuden. Samalla kaudella Ilves teki myös uuden yleisöennätyksen, kun Ilves–KPV-ottelua seurasi Ratinassa 15 000 katsojaa. Vuonna 1984 Ilves sijoittui kolmanneksi ja oli lähellä uusia Suomen-mestaruuden seuraavalla kaudella. 1985 Ilves selvisi loppuotteluun, jonka se kuitenkin hävisi HJK:lle ensimmäisen osaottelun 1–0-voitosta huolimatta. Vuotta myöhemmin Ratinassa 24 000 katsojaa todisti, kun Ilves kohtasi italialaisen Juventuksen Euroopan cupin ottelussa.

Ari Hjelmin lähdettyä Saksaan Stuttgarter Kickersiin 1988 taittui myös Ilveksen menestys, ja kaudella 1989 Ilves sijoittui SM-sarjassa kuudenneksi.

Futisliigan ensimmäisellä kaudella 1990 Ilvestä valmensi jälleen Jussi Ristimäki, mutta Ilves ei selviytynyt runkosarjan loppukierroksille. Marek Czakon maalikuninkuudesta[14] ja joukkueeseen palanneesta Ari Hjelmistä huolimatta kausi päättyi yhdeksänteen sijaan. Vuosi päättyi kuitenkin voitokkaasti Ilveksen kaataessa Suomen cupin finaalissa mestari-HJK:n 2–1.

Kaudella 1991 Ilvestä valmensi skotlantilainen Ian Crawford. Ari Hjelmin 16 maalin ansiosta Ilves taisteli mitaleista ja oli kolmanneksi viimeisellä kierroksella vain kaksi pistettä sarjaa johtavaa FC Kuusysiä jäljessä. Kahden viimeisen kierroksen vierastappio ja kotitasapeli pudotti Ilveksen loppusijoituksen kuitenkin kuudenneksi. Veikkausliigan lisäksi Ilves pelasi Cup-voittajien cupissa ja eteni toiselle kierrokselle pudottamalla pohjoisirlantilaisen Glenavon FC:n vierasmaalisäännön turvin. Toisella kierroksella vastaan asettui AS Roma. Ilves pelasi kunniakkaan 1–1-tasapelin Tampereella, mutta AS Roma oli kotonaan parempi maalein 5–2.

Kaudella 1992 Ilves pelasi Ilves-fanien kauhistukseksi keltaisen pelipaidan sijasta sponsorin punaisella värillä.[14] Joukkue vahvistui maajoukkuepelaajilla Markus Törnvallilla sekä Kari Rissasella, mutta kausi sujui kuitenkin alavireisesti. Toista kauttaan Ilvestä valmentanut Ian Crawford sai väistyä neljän ottelun tappioputken jälkeen, kun maajoukkueveteraani Esko Ranta tarttui ruoriin. Ilves varmisti kolmen viimeisen ottelun loppukirillä liigapaikan seuraavalle kaudelle.

Ilves siirtyi kaudeksi 1993 kolkosta Ratinasta tunnelmalliselle Tammelan stadionille.[14] Ilveksen pelaajistossa tapahtui merkittäviä muutoksia, kun nimimiehet suuntasivat muihin seuroihin. Myös Ari Hjelm vaihtoi seuraa siirtyen pelaamaan ammattilaisena Saksaan. Joukkuetta valmentanut Matti Paatelainen väistyi kauden puolessa välissä Markku Wacklinin tieltä, mutta Ilves joutui silti karsintasarjaan. Karsintasarjassa Ilveksen taakse jäivät Kajaanin Haka sekä Kontulan Urheilijat. Ilves säilytti edelleen paikkansa Veikkausliigassa.

Kaudella 1994 Ilves pelasi jälleen perinteisellä keltaisella peliasulla, ja valmentajana jatkoi Markku Wacklin. Kausi lupasi Ilvekselle paljon, kun Valeri Popovitš ja Oleg Ivanov siirtyivät Ilvekseen. Näiden lisäksi Ari Hjelm palasi Saksasta Tampereelle. Liigakausi alkoi kuitenkin heikosti, ja vielä heikommin sujui Ilveksen talouspuoli. Popovitš ja Ivanov oli myytävä kesän päätteeksi Hakaan, ja kausi päättyi jälleen putoamistaisteluun. Viimeisten kierrosten loppukiri piti Ilveksen lopulta FC Oulun ja KuPSin edellä ja Ilves pysyi kuin pysyikin Veikkausliigassa.

Kauden 1995 kynnyksellä Ilves koki jälleen pelaajamenetyksiä. Ari Hjelmin siirtyi HJK:hon, maalivahti Teuvo Moilanen FF Jaroon ja valmentaja Wacklin lähti Kotkaan. Uudeksi valmentajaksi Ilves pestasi entisen pelaajan Esa Kuusiston. Kuusiston valmentama Ilves pysytteli lähes koko kauden ylemmässä keskikastissa. Maalitykki Hjelmin jättämän aukon onnistui paikkaamaan nuori keskikenttäpelaaja Miikka Kajander. Kajander laukoi kauden aikana peräti 13 maalia ja hänet valittiin Vuoden liigatulokkaaksi. Heikko taloustilanne ei kuitenkaan parantunut, ja Kajander myytiin kauden päätteeksi Ruotsiin.

Kaudella 1996 Ilves oli jälleen kaupungin valtias TPV:n pudottua Ykköseen. Kaupungin valta-asemasta huolimatta Ilveksen taistelulle nousi seinä vastaan, kun liigaa supistettiin kahdella joukkueella. Putoamissarjassa Ilves jätti taakseen MP:n ja Hakan, mutta liigajoukkueiden vähentämisen seurauksena Ilves ei säilyttänyt paikkaansa Veikkausliigassa.

Vuonna 1997 joukkuetta valmensi Ilveksen entinen pelaaja Arto Uimonen. Myös peliuransa lopettanut Ari Hjelm palasi seuraan managerin roolissa ja Harri Holli puolestaan aloitti joukkueenjohtajana. Ilves r.y. aloitti III-divisioonassa FC Ilveksen kakkosjoukkueena. Joukkueen tavoitteena oli saada kehittyvät parikymppiset pysymään seurassa vaikka edustuksessa ei aukenisi mahdollisuutta pelata. Joukkueiden välille solmittiin Palloliiton sääntöjenmukainen farmisopimus keväällä 1997 ja valmentajana toimi Veijo Visuri.

Vuonna 1998 talousvaikeuksien seurauksena Ilveksen miesten edustusjoukkue lopetti toimintansa ja muuttui Tampere Unitediksi. United oli aluksi Ilveksen ja Tampereen Pallo-Veikkojen yhteistyöprojekti, mutta TPV vetäytyi fuusiosta. United peri Ilveksen paikan Ykkösessä ja nousi heti ensimmäisen kauden jälkeen Veikkausliigaan. Vuonna 2000 Ilves teki yhteistyösopimuksen Kakkosessa pelanneen Duck Park Rangersin kanssa ja joukkue pelasi kaudesta 2001 alkaen Ilveksen nimellä ja väreissä. Sorsapuiston Ilves nimeä kantanut joukkue toimi aina vuoteen 2004 saakka, jolloin nimeksi tuli Ilves FS joukkueen päättäessä keskittyä ainoastaan futsaliin[15] ja KOO-VEE otti Ilveksen sarjapaikan. Ilveksen jalkapallojaosto jatkoi kuitenkin toimintaansa junioreissa ja naisissa edustustasolla.

Tommi Malinen kotiyleisön edessä 2010.

Ilveksen miesten edustusjoukkue teki varsinaisen paluun syksyllä 2007, jolloin Ilves ry:n alainen joukkue sai suunnitellusti KOO-VEE:lta paikan Kakkosesta.[16] Ilves aloitti Kakkosessa kaudella 2008, ja taustahenkilöt määrittivät joukkueen tavoitteeksi nousta Ykköseen 1–3 vuodessa.

Ilves sijoittui Veijo Visurin johdolla kaudella 2008 Kakkosen B-lohkon viidenneksi ja kaudella 2009 kolmanneksi. 247 pääsarjaottelua pelannut Jussi Kuoppala teki myös paluun Ilves-paitaan kaudella 2009.[17] Lokakuussa 2009 Ilves ja Valeri Popovitš solmivat kahden vuoden sopimuksen. Valeri Popovitš toimi Ilveksessä pelaaja-valmentajan roolissa, ja sopimus sisälsi myös option yhdestä lisävuodesta.[18] Popovitš toimi edustusjoukkueen lisäksi Ilveksen Futis Akatemiassa (IFA), talenttiryhmissä sekä valmentajana jalkapallokouluissa.[19] Popovitšin sopimuksen jälkeen Ilveksen pelaajistoon liittyi lisää nimekkäitä pelaajia. Ilveksen kasvatti ja entinen liigapelaaja Jussi Kotilahti oli ensimmäinen,[20] ja keväällä 2010 Henri Scheweleff siirtyi Tampere Unitedista Ilvekseen.[21]

Kaudella 2010 Ilves voitti B-lohkon ja selvisi Kakkosen nousukarsintoihin.[22] Kolmen joukkueen karsintasarjassa se kuitenkin hävisi ottelunsa HIFK:ta ja rovaniemeläistä FC Santa Clausia vastaan jääden lohkon viimeiseksi.[23] Avausottelua HIFK:ta vastaan saapui katsomaan Tammelan silloinen ennätysyleisö 2 136 katsojaa. HIFK voitti ottelun Ilves-kasvatti Petri Heinäsen neljännen lisäaikaminuutin osumalla 1–2.[24] Vieraissa pelatussa kohtalonottelussa FC Santa Clausia vastaan Ilves kärsi 3–5-tappion, mikä merkitsi nousuhaaveen lopullista romuttumista.[25] Ilves eteni myös Suomen Cupissa aina 7. kierrokselle, jossa vastaan asettui Turun Palloseura. TPS vei ottelun maalein 2–1. Ilves raivasi tiensä kuitenkin Suomen Cupin pikkufinaaliin, jossa se kuitenkin hävisi Salpausselän Reippaalle.[26]

Jari Niemi Ilveksen ja TPV:n paikalliskamppailussa.

Ilves kohtasi 15. heinäkuuta 80-vuotisjuhlaottelussaan englantilaisen ja Englannin Ykkösliigassa pelaavan Leyton Orientin. Juhlaottelu pelattiin Tammelan stadionilla 2464 katsojan edessä. Leyton Orient voitti ottelun maalein 2–3.[27][28] Juhlaottelun jälkeen Ilves julkisti uuden strategian vuosille 2011–2016. Strategian tavoitteena oli, että Ilves pelaa Miesten Ykkösessä viimeistään 2013 ja liigassa jo vuonna 2015.[29] Samalla perustettiin Ilves Edustus Oy, jonka toimitusjohtajaksi pestattiin Toni Hevonkorpi. Ilves Edustus Oy:n hallitukseen nousivat puolestaan Tomi Erola, Petri Ojala, Markku Lehtola, Ari Ruuth ja Harri Talonen.[30] Osakeyhtiöitymisen lisäksi Ilveksen kakkosjoukkue aloitti Tampereen piirin Kutosen kolmoslohkossa. Kesällä 2011 Ilves julkisti sopimuksen kuusi Suomen mestaruutta voittaneen ja 23 A-maaottelua pelanneen Jari Niemen kanssa. Niemen sopimus kattoi kaudet 2011 ja 2012.[31][32] Jari Niemi debytoi Ilveksen paidassa 3. elokuuta paikallisottelussa TPV:tä vastaan, jonka Ilves voitti 2713 katsojan edessä.[33] Ilves sijoittui lopulta lohkonsa toiseksi BK-46:n jälkeen, mutta hävisi Ykkösen nousukarsintojen välierissä SJK:lle.[34] Junioripuolella Ilves ja Hämeenlinnan Jalkapalloseura aloittivat yhteisen seuraotteluntapahtuman, jossa kohtaavat vuosittain kaikki seurojen ikäluokat.

Kaudelle 2012 edustusjoukkueen uudeksi päävalmentajaksi ryhtyi seuran entinen pelaaja ja juniorivalmentaja Mika Malinen. Malisen lisäksi kauden 2012 valmentajiin kuuluivat Mikko Kavén sekä Topi Priha. Joukkueenjohtajina toimivat puolestaan Leena Mäkelä sekä entinen Ilves-pelaaja Seppo Nikkilä[35] Kapteeniksi valittu[36] Toni Kallio[37] ja Gustav Långbacka[38] toivat uusina pelaajina puolestaan sekä maajoukkue- että liigakokemusta. Kauden 2012 jälkeen Ilves nousi Ykköseen, kun se kaatoi kaksiosaisessa karsinnassa ÅIFK:n. Ilveksen nousua sarjaporrasta ylemmäksi todisti liki 4000 katsojaa.[39]

Ilves Kotkassa KTP:n vieraana heinäkuussa 2014.

Ilves ja Inter Turku Tammelassa elokuussa 2016.

Ilves pelasi Ykkösessä kaudet 2013 ja 2014. Kaudella 2014 se sijoittui sarjassa kolmanneksi, mikä ei riittänyt Veikkausliiga-nousuun. Lopulta Ilves nousi ylimmälle sarjatasolle, kun kaksi liigassa ollutta joukkuetta ei täyttänyt lisenssiin vaadittavia kriteerejä.[40]

Ilveksen ensimmäiselle Veikkausliiga-kaudelle päävalmentajaksi valittiin Keith Armstrong, jonka sopimus kattoi vuodet 2015 ja 2016 sekä sisälsi option kaudesta 2017.[41]

Vuoden 2015 Liigacupissa Ilves hävisi välierissä Rovaniemen Palloseuralle. Suomen Cupin Ilves aloitti kuudennelta kierrokselta, jolla tuleva cup-mestari IFK Mariehamn pudotti sen maalein 0–2.[42]

Lokakuun alussa syntyi kohu Ilveksen päävalmentaja Armstrongin oltua pois Seinäjoella pelatusta SJK-ottelusta ja hänen toimittuaan ottelun aikaan MTV:n Valioliiga-kommentaattorina.[43] Tapauksen päätteeksi Ilves purki Armstrongin sopimuksen.[44] Loppukauden ajaksi päävalmentajaksi nimettiin Armstrongin apulaisena toiminut italialainen Marco Baruffato.[45] Kaksi ottelua ennen kauden päättymistä Ilves varmisti paikan Veikkausliigassa myös seuraavalle kaudelle.[46] Lopullinen sijoitus oli kahdeksas. Ilveksen parhaaksi pelaajaksi valittiin kauden lopussa kymmenen nollapeliä pelannut maalivahti Mika Hilander, joka valittiin heinäkuussa ja elokuussa kahdesti peräkkäin kuukauden pelaajaksi.[47] Kauden päätteeksi pelaajauransa lopettivat Antti Ojanperä ja Olli Vakkala.[48][49]

Kaudella 2016 Ilves selvisi Suomen Cupissa viidennelle kierrokselle, jolla se kärsi tappion Valkeakosken Hakalle rangaistuspotkuilla.[50] Veikkausliigassa joukkue taisteli viimeisille kierroksille asti mitaleista ja pääsystä europeleihin, mutta lopullinen sijoitus oli viides. Kauden viimeisessä ottelussa Maarianhaminassa Ilveksen olisi pitänyt voittaa, mutta tampereleiset hävisivät mestaruuden voittaneelle IFK Mariehamnille numeroin 2–1.[51]

Kaudella 2017 Ilves selvisi Suomen Cupissa välieriin, jossa se hävisi HJK:lle.[52] Veikkausliigassa Ilves saavutti pronssia, joka oli seuran ensimmäisen SM-mitali 32 vuoteen.[53]

Kaudella 2018 sijoitus Veikkausliigassa oli viides. [54] Suomen Cupissa Ilves jatkoi lohkovaiheesta jatkoon oman lohkonsa voittaneena, mutta hävisi puolivälierissä Interille maalein 2-0. [55] Eurooppa-liigan karsinnoissa Ilves sai ensimmäisellä karsintakierroksella vastaansa bulgarialaisen Slavia Sofian, jolle hävisi yhteismaalein 1-3. [56] Ilves pelasi kyseisen karsinnan kotiottelunsa Töölön jalkapallostadionilla Ratinan ollessa varattu.

Ilves saavutti kolmannen Suomen Cupin voittonsa vuonna 2019, kun joukkue voitti loppuottelussa IFK Mariehamnin 2–0.[57] Ilves jäi Veikkausliigassa niukasti mitaleitta Hongan viedessä pronssin maalieron turvin. [58]

Ilveksen perinteiset värit ovat keltainen ja vihreä. Keltainen väri on toiminut joukkueen peliasuissa kotivärinä, kun vihreää on käytetty vierasvärinä. Kaudella 1992 Ilveksen peliasu oli poikkeuksellisesti punainen pääsponsorin tahdon mukaisesti, tämä aiheutti myös suurta vastustusta seuran fanien keskuudessa. Ilves on pelannut myös valkoisella peliasulla.

Nykyään^milloin? Ilves pelaa kotiottelunsa Adidaksen keltaisessa paidassa, vihreissä housuissa ja keltaisissa sukissa. Vara- ja vierasasuna on kokovihreä peliasu. Maalivahdit käyttävät pääasiassa violettia peliasua. Ilveksen johto on miettinyt siirtymisestä täysin keltaiseen ja vihreään asuun Adidaksen palatessa varustetoimittajaksi.

Tilanne 20. lokakuuta 2022.[60]

Nro Paikka Pelaaja 1 M Rasmus Leislahti 2 P Tuomas Ollila 5 P Kalle Katz 6 K Doni Arifi 7 K Emmanuel Patut 8 K Petteri Pennanen 9 H Djair Parfitt-Williams 10 H Adam Larsson 11 H Ariel Ngueukam 12 M Eetu Huuhtanen 13 K Tuure Siira 14 K Teemu Jäntti 15 P Mikael Almen

Nro Paikka Pelaaja 16 P Tatu Miettunen 17 P Tabi Manga 21 H Badreddine "Badu" Bushara 22 P Aapo Mäenpää 23 K Noel Hasa 25 K Leo Kyllönen 29 H Oiva Jukkola 30 K Yusif Moussa 32 H Patrick Loa Loa 42 H Kai Meriluoto 49 K Eric Oteng 55 K Najeeb Yakubu

Päivitetty 20. lokakuuta 2022.[60]

Ilveksen maalit mainittu ensin.

Vuosi	Kilpailu	Vastustaja	Tulos
1980	Cup-voittajien cup	Feyenoord	1–3, 2–4
1984	Euroopan Cup	Juventus	0–4, 1–2
1986	UEFA Cup	Glasgow Rangers	0–4, 2–0
1991	Cup-voittajien cup	Glenavon	2–3, 2–1
1991	Cup-voittajien cup	AS Roma	1–1, 2–5
2018	Eurooppa-liiga	PFK Slavija Sofia	0–1, 1–2
2020	Eurooppa-liiga	Shamrock Rovers FC	2–2 (11–12 rp.)

Tiedot SM-sarjan maratontaulukko [66]

• Kaudet 23 (1979–1996, 2015-)
• Ottelut 636
• Voitot 246
• Tasapelit 155
• Tappiot 235
• Tehdyt maalit 954
• Päästetyt maalit 946
• Maaliero +8
• Pisteet 728

Vuodesta 1991 lähtien voitosta on saanut kolme pistettä. (Päivitetty 28.8.2020)

• Tehtyjä maaleja SM-tasolla 63 (1983, 29 ott.), Ykkösessä 51 (1978, 22 ott.) Kakkosessa 84 (2012, 27 ott.)
• Tehtyjä maaleja/ottelu SM-tasolla 2,2 (1983), Ykkösessä 2,32 (1978), Kakkosessa 3,11 (2012)[67]
• Päästettyjä maaleja 57 (1982, 29 ott), Ykkösessä 38 (2013 27 ott.)
• Päästettyjä maaleja/ottelu 2,5 (1993), Ykkösessä 1,41 (1977)
• Voittoja SM-tasolla 17 (1983, 29 ott.), Ykkösessä 13 (1975 ja 1978, 22 ott.) Kakkosessa 22 (2012, 27 ott.)
• Tasapelejä SM-tasolla 12 (1991, 33 ott.), Ykkösessä 8 (2013 27 ott.)
• Tappioita 18 (1992, 33 ott.), Ykkösessä 8 (1976 22 ott. 2013 27 ott. 2014 27 ott.)
• Pisteitä/ottelu SM-tasolla 1,41 (1983), Ykkösessä 1,57 (1979), Kakkosessa 2,6 (2012)[67]

• Tehtyjä maaleja SM-ottelussa 8 (Ilves–RoPS 8–2 24.4.1983)
• Tehtyjä maaleja Ykkösessä 10 (Ilves-FC Viikingit 10-0 (5-0) 4.10.2014)[68]
• Tehtyjä maaleja Kakkosessa 10 (MuSa–Ilves 2–10 (1–4) 21.8.2011) [69]
• Tehtyjä maaleja Suomen Cupissa 8 (FC Boda–Ilves 0–8 22.4.2010)[70]
• Päästettyjä maaleja 7 (Reipas–Ilves 7–1, 17.6.1990)
• Maaleja, molemmat joukkueet 12 (MuSa–Ilves 2–10 (1–4) 21.8.2011) [69]
• 6 maalia Miki Sipiläinen (Kakkonen: MuSa–Ilves 2–10 (1–4) 21.8.2011) [69]
• 4 maalia Ari Hjelm (SM-sarja: Ilves–OTP 7–0 13.8.1986)
• 4 maalia Miki Sipiläinen (Suomen Cup: FC Boda–Ilves 0–8 22.5.2010)[70]
• Suurin voitto SM-sarjassa 7–0 (MP 3.5.1981, OPS 1.8.1982, OTP 13.7.1986)
• Suurin voitto Suomen Cupissa 0–8 (FC Boda–Ilves 22.4.2010)[70]
• Suurin voitto Ykkösessä 10-0 (Ilves-FC Viikingit 10-0 (5-0) 4.10.2014)[68]
• Suurin voitto Kakkosessa 2–10 (MuSa–Ilves 2–10 (1–4) 21.8.2011) [69]
• Suurin tappio SM-sarjassa 1–7 (Reipas 17.6.1990), 0–6 (KPV 22.8.1988, Reipas 7.8.1988, Haka 12.8.1993)
• Nuorin maalintekijä, Gullit Zolameso, 15 vuotta (Ilves–MuSa 4–0, 1.6.2011)[71]

• Ari Hjelm 139
• Jari Niinimäki 91
• Arto Uimonen 47
• Seppo Nikkilä 46
• Markku Linnusmäki 43
• Raimo Kuuluvainen 34
• Lauri Ala-Myllymäki 38
• Marek Czakon 27
• Michael Belfield 24
• Markku Wacklin 20

(Päivitetty 17.11.2020)

• Raimo Kuuluvainen 51
• Jonne Hjelm 26
• Heikki Hyysalo 24
• Raul Mäkelä 13
• Juha Ojanen 13
• Kalle Multanen 12
• Jaakko Juuti 11
• Markku Linnusmäki 11
• Petri Heinänen 10

(Päivitetty 17.11.2020)

• Miki Sipiläinen 71
• Matti Jokinen 44
• Kalle Multanen 26 [72]
• Jussi Kotilahti 21

[67][73]

(Päivitetty 17.11.2020)

• Ari Hjelm 19
• Jari Niinimäki 12
• Marek Czakon 11

• Petri Kuula 3
• Toni Kuivasto 2
• Joni Lehtonen 2
• Henry Chidozie Ugwunna 2