FARC

FARC on ideologialtaan marxilais-leniniläinen järjestö, joka julistaa pyrkivänsä sosialistiseen vallankumoukseen Kolumbiassa. Vaikka ryhmän tavoitteena on vallankumous, se on vuosien ajan ilmoittanut olevansa periaatteessa valmis lopettamaan aseellisen toiminnan, jos neuvotteluissa hallituksen kanssa saadaan sovittua rauhanehdoista. Yhdysvallat ja Euroopan unioni luokittelevat järjestön terroristijärjestöksi.

FARC julistaa edustavansa Kolumbian maaseudun köyhiä ja vastustaa kiivaasti niin Yhdysvaltojen vaikutusta Kolumbiassa kuin kansainvälisiä yrityksiä. FARCin komentaja vuoteen 2008 saakka oli Manuel Marulanda Vélez alias Tirofijo. FARCin poliittinen siipi on Kolumbian maanalainen kommunistinen puolue. Viimeisten 10–15 vuoden aikana FARCin väitetään muuttuneen yhä ammattimaisemmaksi huumerikollisorganisaatioksi ja yhä vähemmän ideologiseksi sissiliikkeeksi. Kolumbian hallitus on julkaissut ohjelman, jonka turvin FARCin jäsenet voivat erota organisaatiosta siirtyäkseen siviilielämään, ja tuhannet FARCin jäsenet ovat tarttuneet tilaisuuteen. 4. helmikuuta 2008 satojatuhansia kolumbialaisia osallistui FARCin vastaisiin mielenosoituksiin Kolumbiassa. Mielenosoituksia järjestettiin maailmanlaajuisesti.

FARC on nauttinut myös eräiden Etelä-Amerikan maiden hallitusten suosiosta. Esimerkiksi Alberto Fujimorin aikana Perun tiedustelupalvelun päällikkö Vladimiro Montesinos myi järjestölle aseita.

Kolumbian armeija hyökkäsi sissien tukikohtaan Ecuadorin alueella 1. maaliskuusta 2008 ja tappoi 17, mukaan lukien järjestön puhemiehen Raúl Reyesin. Isku aiheutti protesteja eri puolilla Etelä-Amerikkaa. Sitä vastustaneet Ecuador ja Venezuela siirsivät joukkojaan Kolumbian rajalle.[2] Kuuban Fidel Castron mukaan Kolumbian operaatiossa oli kyse "jenkki-imperiumin kansanmurhasuunnitelmista".[3] Raúl Reyes oli myös neuvotellut Ranskan kanssa panttivanki Íngrid Betancourtin kohtalosta, ja myös Ranska ilmaisi pettymyksensä asiasta.

Kolumbia ilmoitti saaneensa haltuunsa Reyesin kannettavan tietokoneen, jonka tiedot osoittivat Venezuelan Hugo Chávezin maksaneen FARC:lle 300 miljoonaa dollaria mahdollisesti panttivankien vapautuksesta.[4] Kolumbia syytti myös Ecuadorin presidentti Rafael Correaa FARC-yhteyksistä.[5] Kolumbialaiset tiedostusvälineet syyttivät FARC-yhteyksistä myös Brasilian Lulan hallitusta.[6][7]

Jos liikkeen alkua kaivellaan tarpeeksi syvälle, FARC juontaa juurensa liberaalien pyssymiehiin, jotka alkoivat toimia jo 1920-luvulla. Liberaalien sissit toimivat täydellä teholla Kolumbian julmassa, väkivaltaisessa sisällissodassa La Violenciassa 1948–1959 konservatiivihallituksen puolella olevia erilaisia aseellisia ryhmiä vastaan. Maaseudulla talonpoikien vastarintaan vaikuttivat myös sosialistiset ja kommunistiset ideat. Syntyi kommunistisia itsepuolustuskeskuksia, joista joihinkin hallituksen joukot eivät päässeet etenemään pitkän sodan aikana. Konservatiivien ja liberaalien johto liittoutuivat yhteen vuonna 1958 lopettaakseen maassa vallitsevan väkivallan ja varsinkin estääkseen sotilasdiktaattori Rojas Pinillaa pysymästä vallassa loputtomiin. Konservatiivien ja liberaalien kansallinen yhteisrintama palautti rauhan, mutta sulki opposition, nimenomaan kommunistit, pois politiikasta. Kommunistit eivät valtaamillaan alueilla varsinaisesti sotineet hallitusta vastaan. Mutta kun hallitus hyökkäsi 1964 La Marquetaliaan ja muihin maaseudun kommunistikeskuksiin, kommunistit julistivat sodan[8]. FARC:n perusti alkujaan liberaali Pedro Antonio Marín[9] toukokuussa 1966, jolloin La Violencian aikaiset kommunistiryhmät yhdistyivät. Guerillaryhmistä tuli vasemmistovähemmistöjen tapa osallistua julkiseen päätöksentekoon.[10]

Vuonna 1966 FARCin riveissä arvioidaan olleen 350 taistelijaa jotka olivat jakautuneet kuudeksi ”rintamaksi”. 60- ja 70-luvuilla FARC kasvoi hiljakseen eristäytyneillä maaseutualueilla ja kärsi välillä merkittäviäkin takaiskuja. Vuonna 1982 FARCin vahvuuden arvioidaan olleen noin 1100 taistelijaa. Samana vuonna pidetyssä 7. kongressissa FARCin nimeen lisättiin jälkiliite EP (Ejército del Pueblo, kansanarmeija), ja järjestö omaksui uuden, kunnianhimoisemman strategian vallankumouksen toteuttamiseksi Kolumbiassa.

1980-luvun kuluessa FARC vahvistui suotuisien poliittisten olosuhteiden sekä uusien strategisten ja taktisten linjausten ansiosta. Samalla se alkoi irtaantua Kolumbian kommunistisesta puolueesta ja katkaisi välinsä tähän virallisesti 1993. Vuonna 1994 FARCin riveissä arvioitiin olevan jo 9000 taistelijaa.

1980-luvun puolivälissä käytyjen rauhanneuvottelujen ja aselevon aikana FARC oli perustamassa Isänmaallista liittoa (Unión Patriótica, UP), joka pyrki toimimaan laillisena poliittisena puolueena osallistuen muun muassa vuoden 1986 presidentin- ja parlamenttivaaleihin. Tuhansia UP:n aktiiveja joutui kuitenkin seuraavina vuosina oikeistolaisten puolisotilaallisten ryhmien murhaamaksi, ja FARC palasi avoimen sodan tielle.

FARCin kannatus kasvoi 1990-luvulla, kun se suojeli kansalaisia armeijan sen kanssa yhteistyössä toimivien paramilitaarien raakuuksilta. FARCin kannatusta lisäsi myös sen kyky suojella niitä maalaisia, jotka joutuivat turvautumaan huumeiden viljelyyn pahenevassa taloustilanteessa Kolumbian valtion taistellessa Yhdysvaltain tuella huumeidenviljelyä vastaan.[10]

Vuosina 1996–1998 FARC toteutti Kolumbian armeijaa vastaan useita näyttäviä ja tuhoisia hyökkäyksiä, joihin osallistui kerralla satoja sissejä. Hallituksen kanssa käytävien rauhanneuvottelujen osana hallituksen joukot jättivät marraskuussa 1998 FARCin hallintaan 42 000 neliökilometrin suoja-alueen. Helmikuussa 2002 hallitus kuitenkin katkaisi rauhanneuvottelut, ja Kolumbian armeijan joukot tunkeutuivat uudelleen tälle FARCin suoja-alueelle.

Vuosina 2002–2004 armeijan laaja offensiivi pakotti FARCin monilla alueilla perääntymään ja siirtymään takaisin liikkuvampaan, pienten ryhmien sissitaktiikkaan.

FARCin nykyinen poliittinen siipi, Kolumbian maanalainen kommunistinen puolue, perustettiin virallisesti vuonna 2000.

FARC solmi Kuuban Havannassa elokuussa 2016 neljän vuoden neuvotteluiden jälkeen Kolumbian hallituksen kanssa rauhansopimuksen, jonka on määrä päättää 50 vuotta jatkunut sisällissota. Sopimus vaati vielä hyväksymisen kansanäänestyksessä, mutta sen hyväksyminen vaati taakseen vain 13 prosenttia äänestäjistä, joten sen läpimenoa pidettiin lähes varmana. Niukka enemmistö kuitenkin äänesti rauhansopimusta vastaan.[11][12][13]

Syksyllä 2017 Farc perusti poliittisen puolueen, joka otti nimen Yleinen vallankumouksellinen vaihtoehtoisvoima (Fuerzas Alternativas Revolucionarias del Común). Se käyttää edelleen lyhennettä FARC.[14]

Presidentiksi vuonna 2018 valitun Iván Duquen arvellaan puuttuvan rauhansopimukseen, jota hän vaalipuheissaan arvosteli voimakkain sanakääntein.[15]

FARCin riveissä arvioidaan edelleen^milloin? olevan 12 000–18 000 taistelijaa, jotka ovat jakautuneet noin 80 rintamaan. FARCin taistelijoiden arvellaan olevan verraten hyvin koulutettuja ja varustettuja. Sissien perusaseistus koostuu AK- ja M16-rynnäkkökivääreistä, joskin myös sekalaisempia tuliaseita on käytössä, Käsiaseiden lisäksi FARCin aseistus koostuu muun muassa maamiinoista ja kaasusäilöistä rakennetuista omatekoisista kranaatinheittimistä.

FARCin toiminta-alue käsittää noin 35–40 prosenttia Kolumbian pinta-alasta. Järjestön tukialueet sijaitsevat suurelta osin Kolumbian kaakkoisosan viidakoissa ja Andien juurella sijaitsevilla tasankoalueilla.

FARC on tehnyt hyökkäyksiä niin sotilaallisia, poliittisia kuin taloudellisia kohteita vastaan. Järjestön vastustajana on USA:n tukeman Kolumbian armeijan lisäksi oikeistolaiset puolisotilaalliset ryhmät, merkittävimpänä AUC (Autodefensas Unidas de Colombia).

FARCin väitetään kontrolloivan suurta osaa Kolumbian kokaiinin tuotantoa. Kolumbia on maailman ylivoimaisesti suurin kokaiinin tuottaja. Lisäksi järjestön sanotaan harjoittavan kiristystä ja ihmisryöstöjä (kidnappausta) sekä maantieryöstöjä. Kuuluisin sen panttivangeista lienee ranskalais-kolumbialainen poliitikko Íngrid Betancourt. Heinäkuun alussa Kolumbia ilmoitti vapauttaneensa Betancourtin ja 14 muuta panttivankia soluttautumalla FARCin riveihin ja huijaamalla panttivankeja vartioineita henkilöitä. Radio Suisse Romande raportoi kuitenkin 4. heinäkuuta FARCin saaneen ensin 20 miljoonan dollarin lunnaat, jonka jälkeen tehtiin lavastettu vapautusoperaatio[16]. FARC rajaa toimintansa Kolumbian rajojen sisälle, joskin vuonna 1991 FARCin sissit ottivat rajaseudulla yhteen Brasilian armeijan kanssa.

FARCia samoin kuin sen vastustajia on syytetty lukuisista ihmisoikeusloukkauksista, kuten vastustajien murhista, kidnappauksista, kidutuksesta ja lapsisotilaiden käyttämisestä.

• Tanja Nijmeijer

• Virallinen sivusto (espanjaksi)
• Death of Manuel Marulanda of FARC in ”La Patria Grande de Caracas” (Es-It)