Convair F-106 Delta Dart

F-106 oli lähtöisin USAF:in 1950-luvun Ultimate Interceptor -ohjelmasta. Torjuntahävittäjän rooliin rakennetulla F-102 Delta Daggerilla oli melkoisen vaivalloinen kehityshistoria takanaan ja F-102A-malli palveli väliaikaisratkaisuna lopulliseksi ratkaisuksi kaavailtua F-102B:ta odotettaessa. Ilmavoimat tilasi F-102B:n marraskuussa 1955. Koneesta oli kuitenkin täysin uusi malli, ja se sai mallinumeron F-106 ja nimen Delta Dart 17. kesäkuuta 1956.

Ensimmäiset koelennot 1956–1957 olivat pettymys, koska suorituskyky oli paljon alle kaavaillun. Kehitysohjelman peruuttamisen sijaan ilmavoimat tilasi kuitenkin 360 F-106-konetta suunnitellun tuhannen sijaan. F-106A ja kaksipaikkainen koulutusmalli F-106B toimitettiin viiteentoista torjuntahävittäjälaivueeseen lokakuusta 1959 alkaen.

Convair F-106A (etualalla) ja F-106B

Joulukuussa 1959 majuri Joseph W. Rogers teki uuden maailmanennätyksen saavuttamalla 1 525,96 mph (2455,79 km/h) nopeuden Delta Dart -koneella 40 500 jalan (12 300 m) korkeudessa.

F-106 oli varustettu Hughes MA-1 -tulenjohtojärjestelmällä, joka voitiin yhdistää maa-asemiin, jotka voivat ohjata konetta. Kone oli aseistettu neljällä koneen sisällä kannetulla Hughes AIM-4 Falcon -ohjuksella ja kahdella ydinkärkisellä AIR-2 Genie -raketilla, joka oli tarkoitettu ammuttavaksi vihollisen pommikonemuodostelmiin. MA-1-tulenjohtojärjestelmä osoittautui erityisen ongelmalliseksi ja se päivitettiin yli 60 kertaa koneiden käyttöiän aikana.

F-106 Delta Dartit palvelivat Yhdysvaltain mantereella, Alaskassa, Islannissa, Kanadassa ja lyhyen aikaa Länsi-Saksassa ja Etelä-Koreassa. F-106:ta harkittiin käytettäväksi Vietnamissa, mutta se ei ikinä osallistunut taistelutoimiin, eikä sitä viety ulkomaille.

Hävittäjälentäjät pitivät koneesta, kun alkuongelmat oli selvitetty. Ilmasta-ilmaan taistelussa se veti vertoja F-4 Phantom II:lle kaartotaistelussa (engl. dog fight) hyvän kääntyvyytensä ja ylivoimaisen kiihtyvyytensä ansiosta, vaikka F-4:n tutka ja ohjukset olivatkin paremmat. Lakikorkeus oli näillä koneilla suunnilleen samaa luokkaa keskinäisessä vertailussa, se oli F-106A:lla 17 680 metriä eli 58 000 jalkaa.[1]

F-106:ia päivitettiin niiden käytön aikana parannetulla avioniikalla, infrapunatähtäysjärjestelmällä, parannetuilla instrumenteilla, lentotankkausmahdollisuudella ja pysäytyskoukulla hätälaskuja varten.

Osa koneista päivitettiin Project Sharpshooter -ohjelmassa 1972, jolloin niihin asennettiin uusi, paremman näkyvyyden antava kuomu, optinen tähtäin ja mahdollisuus käyttää 20 mm M61 Vulcan -tykkiä AIR-2 Genie -ydinraketin sijaan.

F-15 alkoi korvata F-106:tta vuonna 1972 ja koneet siirrettiin kansalliskaartin käyttöön. F-106 oli USAF:n ja kansalliskaartin ilmavoimien käytössä vuoteen 1988.

Vuodesta 1986 alkaen koneita alettiin muuntaa miehittämättömiksi maaleiksi mallia QF-106A, joita käytettiin harjoitusmaaleina. Viimeinen tuhottiin tammikuussa 1998. Tämänkin jälkeen pieni määrä oli vielä NASAn käytössä.

Lähde: ^lähde?

Yleiset ominaisuudet

• Miehistö: 1
• Pituus: &&&&&&&&&&&&&021.055000021,55 m
• Kärkiväli: &&&&&&&&&&&&&011.067000011,67 m
• Korkeus: &&&&&&&&&&&&&&06.01800006,18 m
• Siipipinta-ala: &&&&&&&&&&&&&064.057000064,57 m²
• Tyhjäpaino: &&&&&&&&&&011077.&&&&0011 077 kg
• Lentopaino: &&&&&&&&&&015670.&&&&0015 670 kg
• Voimalaite: &&&&&&&&&&&&&&01.&&&&001 × Pratt & Whitney J-17 -jälkipolttava suihkuturbiini; &&&&&&&&&&&&0109.&&&&00109 kN

Suoritusarvot

• Suurin nopeus: &&&&&&&&&&&02455.&&&&002 455 km/h (Mach &&&&&&&&&&&&&&02.03000002,3)
• Lentomatka: &&&&&&&&&&&02900.&&&&002 900 km taistelussa
• Lakikorkeus: &&&&&&&&&&017000.&&&&0017 000 m
  

Aseistus

• • 1 × 20 mm lentokonetykki + 4 × AIM-4 Falcon sekä/tai 2 × AIR-2 Genie, ohjaamaton ydinaseraketti (1,5 kT)

• Hallen Hävittäjäsivut, F-106 Delta Dartista suomeksi: http://www.dlc.fi/~halle/planes/usa/f-106.htm