Lockheed F-104 Starfighter
Lockheed F-104 Starfighter oli Yhdysvaltain ilmavoimien viimeinen ei-jokasään hävittäjälentokone, jolla oli suuri ylisooninen nopeus ja suuri nousunopeus. Se oli suunniteltu korkealla lentävien pommikoneiden alasampumiseen tietyltä kentältä käsin, eli kone oli MiG-21:n läntinen vastine. Yhdysvaltain ilmavoimissa kone tuli käyttöön 1958, mutta poistui jo 1967. Century Series -sarjaan kuulunut F-104 osallistui Vietnamin sotaan, missä se koki 12 yksilön konetappiot. Konetyyppi oli heittoistuimella varustettu. NASA käytti tätä tyyppiä korkealla toimivana tutkimuskoneena, jolloin se lensi yli 20 kilometrin korkeuksissa.[1]
| Lockheed F-104G Starfighter | |
|---|---|
.jpg.webp) |
|
| Tyyppi | torjuntahävittäjä |
| Alkuperämaa |
 Yhdysvallat |
| Valmistaja | Lockheed |
| Suunnittelija | Clarence L. "Kelly" Johnson |
| Ensilento | 4. maaliskuuta 1954 |
| Esitelty | 1958 |
| Valmistusmäärä | 2 578 |
Konetyyppi kehiteltiin Skunk Worksin toimesta. Se ensilensi vuonna 1954. Useat eri koelentäjät, kuten naispilotti Jacqueline Cochran lensi Starfighterillä, mutta heistä myös muutamat menehtyivät. Iven C. "Kinch" Kincheloe II sai surmansa jo vuonna 1958. Lento-onnettomuuksista Joseph A. Walkerin[2] surmannut johti omalta osaltaan XB-70 Valkyrien kehityshankkeen romuttumiseen.
Yhdysvaltain ilmavoimat eivät halunneet tällaista konetta, koska sen toimintasäde oli liian lyhyt ja kuorma rajoitettu. USAF käytti ainakin alatyyppejä A-C. Yhdysvaltain liittolaismaista: muiden ohella Taiwan, Kanada ja Turkki käyttivät tyyppiä. Starfighterista kehitettiin jokasään maahyökkäys- ja torjuntahävittäjä F-104G, joka sai paremman vastaanoton muun muassa Saksasta, Kanadasta, Belgiasta ja Italiasta. Yhteensä 2 578 konetta rakennettiin.
Ominaisuudet
Teho-painosuhde oli ylivoimainen ja nopeus jopa yli kaksi Machia, jota rajoitti enemmän alumiinirakenne kuin moottorin teho. Tuotantomalleissa käytettiin GE J79-moottoria[3].
Konetyypillä saavutettiin sekä nopeuslennon että toimintakorkeuden maailmanennätykset, joita F-104 piti hallussaan samanaikaisesti. Majuri Howard C. Johnson saavutti korkeuden 27 830 metriä. Tämä tapahtui 7. toukokuuta 1958. Saman kuukauden 16. päivänä saavutti kapteeni Walter W. Irwin enimmäisnopeuden 2 259,3 kilometriä tunnissa. 14. joulukuuta vuonna 1959 ylittyi maaginen 100 000 jalan eli yli 30 000 metrin raja. Uusi korkeuslennon maailmanennätys oli 31 534 metriä, mikä saavutettiin C-muunnoksella.[4]
Perusaseistuksena on ensimmäistä kertaa lentokoneissa käytetty 20 mm M61 Vulcan ja kaksi AIM-9 Sidewinderia siivenkärjissä. F-104C-malliin lisättiin rungon alle ja siipiin ripustimet pommeille ja raketeille. Keskiripustimessa voitiin kantaa myös kahta lisä-Sidewinderia. F-104S ja joissa F-104G ja F-104J-malleissa ohjukset siirrettiin rungon sivulle maanvaran parantamisen vuoksi. Myöhemmissä italialaiskoneissa ripustimia oli jopa yhdeksän.
Saksan Luftwaffe
Saksan Luftwaffe käytti Starfighteria taktiseen matalatorjuntaan ja rynnäkkökoneena. Koneella lennettiin paljon matalalla, mikä johti lukuisiin lento-onnettomuuksiin. Saksan 916 koneesta 292 putosi, mikä vaati 115:n lentäjän hengen. Vuonna 1965 maahan syöksyi 26 länsisaksalaista Starfighteriä. Onnettomuussuhde oli 83,6 pudonnutta konetta 100 000 lentotuntia kohden, kansainvalisen keskiarvon ollessa 14-20.[5] Koneen onnettomuusalttius antoi sille Bundesluftwaffessa lempinimet Witwenmacher (leskentekijä), Erdnagel (telttavaarna) ja Sargfighter (ruumisarkku-hävittäjä).
Saksassa konekauppa johti lähes puolustusministeri Franz Josef Straußin eroon ja Alankomaiden prinssi Bernhard tunnusti 1976 saaneensa 1,1 miljoonaa dollaria lahjuksina konekaupan varmistamiseksi. 1970-luvulla paljastunut Lockheedin harjoittama laaja virkamiesten lahjonta johti lähes yrityksen kaatumiseen. Myöhemmin hävittäjäkoneisiin tehtiin yli 2 000 erilaista muutosta, joilla kone sopeutettiin keski-Euroopan olosuhteisiin.[5]
Käytön päättyminen
F-104:n käyttö alkoi vähentyä 1970-luvun lopulla, jolloin koneet korvattiin monissa tapauksissa F-16:lla. Italiassa viimeiset koneet poistettiin käytöstä kesällä 2004.
Tekniset tiedot
Lähde: lähde?
Yleiset ominaisuudet
- Miehistö: 1
- Pituus: 16,66 m
- Kärkiväli: 6,36 m
- Korkeus: 4,09 m
- Siipipinta-ala: 18,22 m²
- Tyhjäpaino: 6 350 kg
- Lentopaino: 9 365 kg
- Suurin lentoonlähtöpaino: 13 170 kg
- Voimalaite: 1 × General Electric J79 -suihkuturbiinin eri versiot[3]; 48 kN kuivana, 69 kN jälkipolttimella
Suoritusarvot
- Suurin nopeus: 2 125 km/h (Mach 2,2)
- Laskunopeus: 315–343 km/h [6]
- Lentomatka: 1 740 km [4]
- Taistelusäde: 672 km
- Siirtolentomatka: 2 600 km
- Lakikorkeus: 15 240 m [1]
Aseistus
- Tykki: 1 × 20mm M61 Vulcan, 725 laukausta
- Ohjukset: 4 × AIM-9 Sidewinder
- Pommit: 1 814 kg pommeja, raketteja, ohjuksia tai lisäpolttoainesäiliöt. Näistä viimeksi mainittu lienee ollut tavanmukaisimpia. Asearsenaalissa myös keveitä taktisia ydinpommeja.
Lähteet
- Hirvonen, Pauli: Mitä-Missä-Milloin erikoispainos (Nuorten ilmailukirja), Otava, Keuruu, 1961, (s. 16, 31–32.)
- Lockheed F-104C "Starfighter" (Arkistoitu – Internet Archive), USAF Museum Archives
- Lockheed F-104G "Starfighter" (Arkistoitu – Internet Archive), USAF Museum Archives
Viitteet
- Wings, Vol. 33, February 2004 No.2 (s. 28–43)
- Wings, Vol. 33, February 2004 No.2 (s. 35)
- General Electric J79
- Francis Crosby: Modern Fighter Aircraft, Southwater Books/Anness Publishing, 2004, London England (s. 77) ISBN 1-84215-991-7
- TK-Historia 2/2010 s. 27.
- http://starfighter.no/hi-alt.html
Aiheesta muualla
- Lockheed XF-104 – F-104A, F-104B/D, F-104C ja F-104G USAF National Museum -sivuilla.
- Lockheed F-104 Starfighter
- Rodford Edmiston Smithin tekemä Starfighterin arviointi
- Francillon, René J.: Lockheed Aircraft since 1913. London: Putnam & Company Limited, 1982. ISBN 0-370-30329-6. (englanniksi)
- Kropf, Klaus: German Starfighters The F-104 in German Air Force and Naval Air Service. revised English language edition. Hinckley, England: Midland Publishing, 2002. ISBN 1-85780-124-5. (englanniksi)
- Caliaro, Luigino: Special Feature: F-104 Starfighter in Italian service. International Air Power Review, Autumn/Fall 2002, nro 6, s. 172-181. Wallingford, Oxfordshire: AIRtime Publishing. (englanniksi)
- Thompson, Warren: Air Combat: Starfighter in Vietnam. International Air Power Review, Spring 2004, nro 12, s. 152-161. Wallingford, Oxfordshire: AIRtime Publishing. (englanniksi)