Ewald von Kleist

Kleist aloitti vuonna 1900 sotilasuransa upseerikokelaana 3. kuninkaallisessa kenttätykistörykmentissä, ja hänet ylennettiin seuraavana vuonna luutnantiksi.[1]

Kleist liittyi vuonna 1910 Hannoverin ratsuväenkouluun ja meni samana vuonna naimisiin Gisela Wachtelin kanssa. Kleist jatkoi opintojaan sittemmin Preussin sotakorkeakoulussa Berliinissä.

Kleist siirrettiin maaliskuussa 1914 ratsumestariksi 1. husaarirykmenttiin. Ensimmäisen maailmansodan alussa hän oli mukana itärintamalla Tannenbergin taistelussa. Kleist palveli 1915–1918 upseerina länsirintamalla.[1]

Saksan asevoimat nimettiin vuonna 1920 Reichswehriksi. Kleistasti tuli 1923 Hannoverissa sijainneen ratsuväenkoulun opettaja. Hänet siirrettiin 1928 Breslauun 2. ratsuväkidivisioonaan. Kleist ylennettiin 1931 everstiksi, ja hänet nimettiin 9. jalkaväkirykmentin komentajaksi. Hänet ylennettiin 1932 edelleen kenraalimajuriksi ja 1936 ratsuväenkenraaliksi, jolloin hän sai komennettavakseen VIII armeijakunnan.[1]

Hänet painostettiin eläkkeelle vuonna 1938 natsivastaisten mielipiteidensä vuoksi. Hänet kuitenkin kutsuttiin takaisin palvelukseen toisen maailmansodan syttymisen takia.

Kleist oli salamasotataktiikan asiantuntija ja osallistui vuonna 1939 Puolan offensiiviin.[2] Hän komensi moottoroitua XXII armeijakuntaa. Kleistin alaisuudessa panssariryhmään kuului vuonna 1940 kaikki Saksan panssaroidut divisioonat, kun Saksa hyökkäsi länteen. Samana vuonna hänet ylennettiin kenraalieverstiksi.[1]

Kleist johti 1941 panssaroitua joukkoa, joka otti haltuunsa Belgradin. Operaatio Barbarossan alkuvaiheessa hän johti saksalaisten hyökkäystä Kiovaan ja edelleen läpi Ukrainan. Kleistin joukot valtasivat marraskuussa 1941 Rostov-na-Donun, mutta viikkoa myöhemmin Semjon Timošenko onnistui saamaan takaisin kaupungin hallinnan vastahyökkäyksensä ansiosta.[2]

Kleist sai 1942 johtavakseen vastaperustetun 1. panssariarmeijan.[1] Kleist vei joukkonsa Kaukasuksen esivuoriston halki, mutta joutui perääntymään selvittyään täpärästi motituksesta.[2]

Kleist ylennettiin sotamarsalkaksi vuonna 1943.[1] Hänet vapautettiin tehtävistään maaliskuussa 1944[1] määrättyään Adolf Hitlerin käskyjen vastaisesti 8. armeijan perääntymään tilanteessa, jossa oli ollut vaara, että se joutuisi venäläisten tuhoamaksi.

Yhdysvaltalaiset joukot vangitsivat Kleistin vuonna 1945 ja lähettivät hänet Jugoslaviaan. Siellä hänet tuomittiin seuraavana vuonna sotarikoksista 15 vuoden vankeusrangaistukseen. Vuonna 1948 hänet luovutettiin Neuvostoliittoon, jossa hänet tuomittiin elinkautiseen. Hän kuoli Vladimirovkan vankilassa vuonna 1954.[1]