Evert Hokkanen

Urjalan Perhossa syntyneen Evert Hokkasen vanhemmat olivat torppari Kalle Kustaa Vitikka (s. 1827) ja Kalvolassa syntynyt Ulla Eliaantytär Paakkonen (1826−1910). Hokkanen hankki elantonsa työmiehenä muun muassa Liedossa ja Prunkkalassa, kunnes palasi kotiseudulleen muonarengiksi ja vuokrasi Huhdin kylän laitamilla Jokikulmalla sijainneen mäkituvan.[1][2]

Turun seudulla työväenaatteen omaksunut Hokkanen ryhtyi Urjalassa organisoimaan paikkakunnan työväenliikettä. Hänestä tuli vuonna 1902 perustetun Urjalan työväenyhdistyksen ensimmäinen puheenjohtaja. Hokkanen osallistui sen edustajana muun muassa Forssan kokoukseen sekä Tampereen torpparikokoukseen. Työväenyhdistyksen johdossa vaikutti myös hänen veljensä puuseppä Kustaa Edvard Hokkanen (s. 1869).[2][3] Kouluja käymätön Hokkanen hankki tietonsa itseopiskelulla. Hän kirjoitti Urjalan asioista Turussa ilmestyneeseen Länsisuomen Työmieheen nimimerkeillä ”Eppu” ja ”Hieppa-Eetu”.[4] Poliittisen toimintansa vuoksi Hokkanen erotettiin työpaikastaan ja häädettiin torpastaan lokakuussa 1903.[5] Vuoden 1905 verotusluetteloon hänet oli merkitty joutomieheksi. Suurlakon jälkeen Hokkanen toimi sosialidemokraattisen puolueen agitaattorina ja perusti useita työväenyhdistyksiä Urjalan ympäristökuntiin.[2]

Vuonna 1907 Hokkanen valittiin kansanedustajaksi Suomen ensimmäisissä yksikamarisen eduskunnan vaaleissa.[1] Työväenperinteessä muistetaan erityisesti hänen kansanomaiset puheenvuoronsa, joita on luonnehdittu jopa huvittaviksi.[6] Viimeisen kansanedustajakautensa aikana Hokkanen ajautui erimielisyyksiin eduskuntaryhmän ja puolueen kenttäväen kanssa. Joulukuussa 1909 hän sai piirikokoukselta varoituksen oltuaan poissa tärkeänä pidetystä sotilasmiljoonia koskevasta äänestyksestä. Hokkanen putosi eduskunnasta seuraavissa vaaleissa ja joutui vetäytymään myös paikallistason johtotehtävistä.[7]

Eduskuntatyönsä jälkeen Hokkanen muutti Akaaseen ja asui myöhemmin Kylmäkoskella.[7][8] Sisällissodan aikana Hokkanen kuului punakaartiin, mutta hänen toiminnastaan ei ole tarkempaa tietoa. Hokkanen vangittiin sodan loppuvaiheessa, mutta säästyi teloitukselta ja kuulustelujen jälkeen valtiorikosoikeus esitti häntä vapautettavaksi. Kylmäkosken suojeluskunta ei kuitenkaan suostunut tähän, vaan piti Hokkasta ”suurena roistona, jonka paikkakuntalaiset ovat tuominneet kuolemaan”. Hokkanen kuoli Hämeenlinnan vankileirillä tuntemattomasta syystä kesäkuussa 1918.[9][10]

Hokkasen puoliso oli Prunkkalasta kotoisin ollut Amanda Juhontytär (s. 1866). Pariskunnalle syntyi yhdeksän lasta.[11]

• Suodenjoki, Sami: Kuriton suutari ja kiistämisen rajat : työväenliikkeen läpimurto hämäläisessä maalaisyhteisössä 1899–1909. Väitöskirja. Bibliotheca Historica 129. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 2010. ISBN 978-952-22224-7-3. Teoksen verkkoversio (PDF).