Eustratios Nikaialainen
Eustratios Nikaialainen (kreik. Ευστράτιος Νικαίας, Eustratios Nikaias; n. 1050/1060–1120) oli bysanttilainen filosofi ja Aristoteles-kommentaattori, joka sovelsi filosofiaa myös teologisiin kysymyksiin.[1]
Eustratios oli Johannes Italoksen oppilas ja toimi Nikaian metropoliittana. Anna Komnena esitti tämän oppineena sekä maallisessa että uskonnollisessa kirjallisuudessa, sekä dialektiikan taitajana. Eustratios osallistui aikansa teologisiin keskusteluihin lännen kirkon kanssa keisari Aleksios I Komnenoksen pyynnöstä. Hän sovelsi teologisiin kysymyksiin aristoteelista logiikkaa ja sanoi jopa, että Kristus itse oli argumentoinut sen avulla. Lopulta Eustratios tuomittiin opettajansa Johanneksen tavoin harhaoppiseksi vuonna 1117 mahdollisesti sekä teologisista että poliittisista syistä.[1]
Eustratios kirjoitti Anna Komnenan toimeksiannosta kommentaareja Aristoteleen teoksiin, mukaan lukien kommentaarit Toiseen analytiikkaan ja Nikomakhoksen etiikkaan. Aristoteles-tulkinnoissaan hän seurasi antiikin aikaisia kommentaareja ja myöhemmän antiikin uusplatonilaista ajattelua, mutta teki myös omia huomioita. Eustratioksen teoksista vain osa on säilynyt. Osia teoksista käännettiin latinaksi ja sitä kautta ne vaikuttivat 1200-luvulla myös läntiseen skolastiikkaan.[1]
Lähteet
- Ierodiakonou, Katerina & Bydén, Börje: Byzantine Philosophy The Stanford Encyclopedia of Philosophy. The Metaphysics Research Lab. Stanford University. Viitattu 1.4.2014. (englanniksi)
Kirjallisuutta
Teosten laitokset
- Hayduck, M. (toim.): Eustratii in Analyticorum posteriorum librum secundum commentarium. Commentaria in Aristotelem Graeca 21.1. Berlin: Reimer, 1907.
- Heylbut, G. (toim.): Eustratii et Michaelis et Anonyma in Ethica Nicomachea commentaria. Commentaria in Aristotelem Graeca 20. Berlin: Reimer, 1892.
Muuta kirjallisuutta
- Giocarinis, K.: Eustratios of Nicaea's defense of the doctrine of Ideas. Franciscan Studies, 1964, 24. vsk, s. 159–204.
- Ierodiakonou, K.: Metaphysics in the Byzantine Tradition: Eustratios of Nicaea on universals. Quaestio, 2005, 5. vsk, s. 67–82.