Eurovision laulukilpailu 1974

Eurovision laulukilpailu 1974 oli yhdeksästoista Eurovision laulukilpailu. Se pidettiin Brightonissa Isossa-Britanniassa huhtikuussa 1974. Kilpailun juonsi neljättä kertaa Katie Boyle. Edellisvuoden voittaja Luxemburg ei halunnut enää toistamiseen järjestää kilpailua.

Eurovision laulukilpailu 1974
Päivämäärät
Päivämäärä(t) 6. huhtikuuta
Isäntä
Tapahtumapaikka The Dome, Brighton, Yhdistynyt kuningaskunta
Juontaja(t) Katie Boyle
Isäntämaan toimittaja BBC
Osallistujat
Osallistujien määrä 17
Uudet maat  Kreikka
Vetäytyvät maat  Ranska
Äänestys
Voittaja Ruotsi
Waterloo
Nolla pistettä saaneet
Osallistujakartta
  Maat, jotka osallistuivat vuonna 1974
  Maat, jotka eivät osallistuneet vuonna 1974
Eurovision laulukilpailu · Teemasivu

Eurovision laulukilpailun 1974 voitti melko ylivoimaisesti Ruotsia edustanut ABBA laululla "Waterloo". Voitto oli maan ensimmäinen. Kilpailu oli myös ensimmäinen, johon Kreikka osallistui. Maata edusti yhdenneksitoista sijoittunut Marinella kappaleella "Krassi, Thalassa Ke T'agori Mou".

Ranskan olisi ollut määrä osallistui kilpailuun Danin laululla "La vie à vingt-cinq ans", mutta maa päätti vetäytyä presidentti Georges Pompidoun kuoltua kilpailuviikolla.[1] Maa olisi esiintynyt numerolla 14 Irlannin ja Saksan välissä. Malta oli valinnut edustajakseen Enzo Guzmanin kappaleella "Paċi Fid Dinja", mutta maa vetäytyi kilpailusta tuntemattomasta syystä. Portugalin edustuskappaletta, Paulo de Carvalhon "E depois do adeusta" käytettiin yhtenä Neilikkavallankumouksen merkeistä 25. huhtikuuta 1974[2].

Osallistujamaat

Järj.Maa EsiintyjäKappale SijoitusPisteet
1Suomi Suomi Carita"Keep Me Warm"13.4
2Yhdistynyt kuningaskunta Iso-Britannia Olivia Newton-John"Long Live Love"4.14
3Espanja Espanja Peret"Canta y sé feliz"9.10
4Norja Norja Anne-Karine Strøm & Bendik Singers"The First Day of Love"14.3
5Kreikka Kreikka Marinella"Krasi, thalassa ke t' agori mou"11.7
6Israel Israel Poogy"Natati La Khayay"7.11
7Jugoslavia Jugoslavia Korni Grupa"Generacija '42"12.6
8Ruotsi Ruotsi ABBA"Waterloo"1.24
9Luxemburg Luxemburg Ireen Sheer"Bye Bye I Love You"4.14
10Monaco Monaco Romuald"Celui qui reste et celui qui s'en va"4.14
11Belgia Belgia Jacques Hustin"Fleur de liberté"9.10
12Alankomaat Alankomaat Mouth & MacNeal"I See a Star"3.15
13Irlanti Irlanti Tina Reynolds"Cross Your Heart"7.11
14Saksa Saksan liittotasavalta Cindy & Bert"Die Sommermelodie"14.3
15Sveitsi Sveitsi Piera Martell"Mein Ruf nach dir"14.3
16Portugali Portugali Paulo de Carvalho"E depois do adeus"14.3
17Italia Italia Gigliola Cinquetti"Sì"2.18

Kapellimestarit

Jokainen maa valitsi oman kapellimestarin johtamaan maansa kappale. Ylikapellimestari Ronnie Hazlehurst johti avaus- ja väliaikanumeron, muttei yhtäkään kilpailukappaletta.

Pistetaulukko

Kullakin tv-yhtiöllä oli vapaasti käytössään yhteensä 10 pistettä. Kussakin maassa 10 tuomaria antoi yhden äänen omalle suosikkilaululleen.

Annetut pisteet
Suomi Luxemburg Israel Norja Yhdistynyt kuningaskunta Jugoslavia Kreikka Irlanti Saksa Portugali Alankomaat Ruotsi Espanja Monaco Sveitsi Belgia Italia Yht.
Suomi Suomi   2 1 1 4
Yhdistynyt kuningaskunta Iso-Britannia 1   4 1 1 2 1 1 3 14
Espanja Espanja 1 2 1 2 1   3 10
Norja Norja   1 1 1 3
Kreikka Kreikka   1 4 2 7
Israel Israel   2 1 2 2 1 3 11
Jugoslavia Jugoslavia 1   1 1 1 2 6
Ruotsi Ruotsi 5 1 2 2 1 1 2 1 3   1 5 24
Luxemburg Luxemburg   2 2 1 3 1 1 1 1 2 14
Monaco Monaco 2 1 1 1 2 1 1 2   1 2 14
Belgia Belgia 3 2 5   10
Alankomaat Alankomaat 1 1 1 3 2 1 1 1   3 1 15
Irlanti Irlanti 2 1 2 1   2 2 1 11
Saksa Saksan liittotasavalta 1   1 1 3
Sveitsi Sveitsi 1 1   1 3
Portugali Portugali   1 2 3
Italia Italia 2 1 1 5 1 1 2 4 1   18
Maat pistetaulussa ovat esiintymisjärjestyksessä.

Katso myös

Lähteet

  1. Carita ensimmäisenä Euroviisukilpailussa. Helsingin Sanomat, 6.4.1974, s. 45.
  2. E depois do adeusta. Viisukuppila. Viitattu 24.12.2014.

    Aiheesta muualla

    This article is issued from Wikipedia. The text is licensed under Creative Commons - Attribution - Sharealike. Additional terms may apply for the media files.