Euroopan eteläinen observatorio

Euroopan eteläinen observatorio (European Southern Observatory, ESO) on eurooppalainen avaruusjärjestö, jota ylläpitää 16 eurooppalaista valtiota.[1] ESO perustettiin vuonna 1962 tarkoituksena luoda eteläiselle pallonpuoliskolle observatorio tehokkaine laitteineen ja lisäksi kehittää kansainvälistä yhteistyötä tähtitieteessä. ESO:n keskustoimisto sijaitsee lähellä Münchenia Garchingissa Saksassa mutta kaikki observatoriot sijaitsevat Chilen Atacaman aavikkolla.

Euroopan Eteläinen Observatorio
Perustettu 1962
Toimiala avaruustoiminta
Jäsenmäärä 16 valtiota
Puheenjohtaja Tim de Zeeuw
Aiheesta muualla
Sivusto

Jäsenmaat

ESO:on kuuluu 16 jäsenmaata, jonka lisäksi Brasilia ilmaisi jäsenyystoiveensa vuonna 2010 mutta maan parlamentti ei ole ratifioinut sopimusta[2]. Perustajavaltiot ovat Alankomaat, Belgia, Ranska, Ruotsi ja Saksa.[3]

Jäsenvaltio Liittymisvuosi[3]
 Alankomaat 1964
 Saksa 1964
 Ranska 1964
 Ruotsi 1964
 Belgia 1967
 Tanska 1967
 Italia 1982
 Sveitsi 1982
 Portugali 2001
 Yhdistynyt kuningaskunta 2002
 Suomi 2004
 Espanja 2007
 Tšekki 2007
 Itävalta 2009
 Puola 2015
 Irlanti 2018

Suomi

Suomen vuonna 2004 maksama liittymismaksu ESO:on oli noin 13 miljoonaa euroa ja vuotuinen jäsenmaksu on noin 2 miljoonaa euroa.

Aalto-yliopisto, Helsingin yliopisto, Oulun yliopisto ja Turun yliopisto perustivat 1.1.2010 uuden tähtitieteen kansallisen tutkimuslaitoksen, Suomen ESO-keskuksen (Finnish Centre for Astronomy with ESO; FINCA). Se on Turun yliopiston erillinen laitos, joka toimii yliopiston tähtitieteen tutkimusyksikön, Tuorlan observatorion tiloissa Kaarinan Tuorlassa. Laitoksella työskentelee n. 20 tutkijaa, joista osa muissa osallistuvissa yliopistoissa.

Suomen ESO-keskus huolehtii Suomen yhteistyöstä ESO:n kanssa verkottumalla kansainväliseen ESO-infrastruktuuriin ja sen hankkeisiin; harjoittaa ja koordinoi korkeatasoista tähtitieteen eri alueiden tutkimusta Suomessa lähinnä ESO:n tutkimuslaitteilla sekä edistää ESO:on liittyvää teknologista kehitystyötä; osallistuu tähtitieteen alan tutkijakoulutukseen; ja edistää suomalaisten yliopistojen tähtitieteeseen liittyvää yhteistyötä.

Historia

Idean ESO:n perustamisesta esitti keväällä 1953 astronomi Walter Baade. Ehdotuksesta alettiin keskustella seuraavana vuonna Leidenin yliopistossa kuudesta maasta (Alankomaat, Belgia, Britannia, Ranska, Ruotsi ja Saksa) tulleiden kahdentoista tähtitieteilijän kesken. Keskustelujen tuloksena annettiin julkilausuma, jonka mukaan heidän kotimaidensa avaruusjärjestöt suosittivat yhteisen observatorion perustamista Etelä-Afrikkaan, jonne oli tarkoitus rakentaa aluksi kolmen metrin teleskooppi ja kymmenen vuoden kuluessa 1,2 metrin Schmidt-teleskooppi. Projektia varten perustettiin ESO-komitea (EC).

Kartta ESO:n observatorioiden sijainnista.

Marraskuussa 1954 tehdyn luonnoksen mukaan kunkin jäsenvaltion maksuosuudet määräytyivät bruttokansantuotteen mukaan tiettyyn ylärajaan asti. Lisäksi päädyttiin observatorion sijoittamiseen eteläiselle pallonpuoliskolle, jolta voi nähdä lukuisia mielenkiintoisia kohteita. Vuosikausien kokousten ja kädenväännön jälkeen viisi alkuperäisestä kuudesta maasta allekirjoitti ESO:n perustamissopimuksen 5. lokakuuta 1962.[4] Iso-Britannia jättäytyi pois päädyttyään kannattamaan omaa Brittiläisen kansainyhteisön teleskooppia Australiaan. Maa liittyi järjestöön kuitenkin myöhemmin.

Etelä-Afrikan havainto-olosuhteet olivat 1960-luvulla parhaat tunnetut, ja siellä oli jo entuudestaan useiden jäsenmaiden havaintolaitteita. Siksi observatorion paikkaa etsittiin aluksi sieltä. Pian havaittiin kuitenkin, että yöllä lämpötilan laskiessa nopeasti seeing huononi selvästi. Samaan aikaan selvitettiin sijoituksen mahdollisuutta pohjoisen Chilen Andeille, jonka havainto-olosuhteet oli todettu erinomaisiksi. Lähetettyään tutkimusryhmiä paikan päälle EC valitsi lopulta sen observatorion sijoituspaikaksi. Toukokuussa 1964 päädyttiin valitsemaan Cinchadovuori observatorion rakennuspaikaksi sen otollisten olosuhteiden ja laskeutumisalueen läheisyyden perusteella. Vuori tunnettiin paikallisten keskuudessa myös nimellä La Silla ('satula'). Vuosien rakennustöiden jälkeen observatorion ensimmäinen vaihe valmistui vuonna 1969. Vuonna 1976 saatiin käyttöön 3,6 metrin teleskooppi ja 1984 2,2 metrin teleskooppi.

Joulukuussa 1987 päätettiin uuden observatorion, Very Large Telescopen eli VLT:n, rakentamisesta Antofagastan kaupungin lähistölle Cerro Paranalin vuorelle rannikon tuntumaan. Se otettiin käyttöön vuonna 1999, mutta kokonaisuudessaan se tulee olemaan valmis vasta kun sen neljää suurta teleskooppia voidaan käyttää interferometrinä (VLTI, VLT Interferometer).

ESO:n tulevaisuuden projekteja ovat Atacama Large Millimeter Array (ALMA), jonka rakentaminen on jo aloitettu. Vuodesta 2000 lähtien oli suunnitteilla Overwhelmingly Large Telescope ('tyrmistyttävän suuri teleskooppi', OWL), jonka 100 metrin läpimittainen peili olisi pinta-alaltaan suurempi kuin kaikki tähänastiset ammattilaispeilikaukoputket yhteensä. Projekti kuitenkin haudattiin[5] ja sen sijasta on alettu suunnitella huomattavasti vaatimattomampaa, mutta silti nykyisiin teleskooppeihin verrattuna suurta teleskooppia, jolla on työnimi European Extremely Large Telescope (E-ELT).[6] Tämänkään teleskoopin 40-42 metristä peiliä ei pystyttäisi rakentamaan kokonaisena, vaan se koostuisi tarkasti säädellyistä osapeileistä. OWL:n tapaan myös E-ELT:n valonkeräyskyky olisi niin suuri, että se mullistaisi himmeiden kohteiden havaitsemisen.

Observatoriot

ESO on rakennuttanut kaikki observatorionsa Chileen Atacaman aavikolle, joka tarjoaa poikkeuksellisen hyvät olosuhteet havainnointiin. Alueella ei sada juuri koskaan ja ilmankosteus sekä pilvisyys ovat hyvin vähäisiä. Myös valosaastetta ja pölyä aiheuttavat kaupungit ja merkittävät tiet ovat kaukana.

La Silla
Pääartikkeli: La Sillan observatorio
  • sijaitsee 2 400 metrin korkuisella vuorella Atacaman eteläosassa noin 160 kilometriä La Serenasta pohjoiseen
  • 3,6 metrin perinteinen hevosenkenkäjalustainen teleskooppi, jota käytetään lähinnä infrapunaspektroskopiaan
  • 2,2 metrin teleskooppi, joka on lainattu Max Planck Gesellschaftista ja jossa on spektroskooppi sekä laajakulmainen CCD-kenno
  • New Technology Telescope ('uuden teknologian teleskooppi', NTT), 3,6 metrin teleskooppi, jossa on käytetty adaptiivista optiikkaa resoluution parantamiseksi sekä kehittynyttä lämmönsäätöjärjestelmää ilmavirtausten vähentämiseksi ja seeingin parantamiseksi
  • tanskalainen 1,5 metrin teleskooppi
  • useita pienempiä käytöstä poistettuja teleskooppeja.

Paranal
Pääartikkeli: Paranalin observatorio
  • sijaitsee 2 635 metrin korkuisella Cerro Paranalin vuorella 120 km Antofagastan kaupungista etelään ja 12 km Tyynenmeren rannikolta, yhdellä maailman kuivimmista alueista
  • Very Large Telescope ('erittäin suuri teleskooppi', VLT), joka koostuu kaaren muotoon asetellusta neljästä 8,2 metrin peilikaukoputkesta sekä neljästä 1,8 metrin apukaukoputkista, joita voidaan tulevaisuudessa käyttää yhdessä interferometrinä (VLTI); muodostavat yhdessä maailman suurimman teleskoopin
  • VLT Survey Telescope (VST), rakenteilla oleva 2,6 metrin laajakulmainen teleskooppi, jolla on tarkoitus kartoittaa muun muassa kaukaisia galaksijoukkoja ja Kuiperin vyöhykkeen kohteita
  • Visible and Infrared Survey Telescope for Astronomy (VISTA), rakenteilla oleva 4 metrin teleskooppi, jolla tullaan kartoittamaan taivasta lähinnä infrapunasäteilyn aallonpituuksilla.

Atacama Large Millimeter Array (ALMA)
Pääartikkeli: Chajnantorin observatorio
  • rakenteilla oleva projekti, jota rahoittavat ESO:n lisäksi USA ja Kanada
  • sijaitsee San Pedro de Atacaman kylästä itään Chajnantorin ylängöllä noin 5 000 metrin korkeudessa
  • Sisältää vähintään 64 kappaletta 12 metrin radioantenneja, mikä tekee siitä valmistuttuaan maailman suurimman radioteleskoopin.

Lähteet
  1. ESO's Organisational Structure ESO – European Southern Observatory. Viitattu 25.3.2013. (englanniksi)
  2. FAQ ESO & Brazil. ESO – European Southern Observatory. Arkistoitu 25.4.2018. Viitattu 21.4.2016. (englanniksi)
  3. Jäsenvaltiot – ESO Suomi Euroopan eteläinen observatorio. Viitattu 12.1.2020. (englanniksi), (suomeksi)
  4. ESO celebrates its 50th anniversary CERN. 5.10.2012. Viitattu 16.32015. (englanniksi)
  5. OWL Blue Book 7.5.2004. ESO Telescope Systems Division. Viitattu 10.8.2006. (englanniksi) OWL-projektin loppuraportti.
  6. Future Facilities: E-ELT. ESO, European Organisation for Astronomical Research in the Southern Hemisphere. Arkistoitu 16.12.2008. Viitattu 10.8.2006. (englanniksi)

    Aiheesta muualla
    • ESO Suomi European Southern Observatory. Viitattu 20.3.2021.
    This article is issued from Wikipedia. The text is licensed under Creative Commons - Attribution - Sharealike. Additional terms may apply for the media files.