Eurooppanuoret

Eurooppanuoret ry on valtakunnallinen uskonnollisesti ja puoluepoliittisesti sitoutumaton nuorten kansalaisjärjestö, jonka tehtävä on edistää kansalaiskeskustelua Euroopan unioniin liittyen. Järjestö suhtautuu myönteisesti Euroopan yhdentymiseen.[1]

Eurooppanuoret
Perustettu 1997(itsenäiseksi 2001)
Tyyppi kansalaisjärjestö
Päämaja Helsinki
Puheenjohtaja Amanda Alvesalo
Kattojärjestö Young European Federalists
Jäsenlehti Tähdistö
Aiheesta muualla
Sivusto

Hallinto

Eurooppanuoret on osa nuorten kansainvälistä Eurooppa-liikettä, ja sillä on eurooppalaisia sisarjärjestöjä yli 30 maassa. Eurooppanuorten kattojärjestö Euroopan tasolla on Nuoret Eurooppalaiset Federalistit[2] (Jeunes Européens Fédéralists, Young European Federalists), jonka toimisto sijaitsee Brysselissä. Eurooppanuoret on Eurooppalainen Suomi ry:n sekä Suomen Nuorisoyhteistyö - Allianssi ry:n, Pohjola-Nordenin Nuorisoliiton sekä Suomen YK-liiton jäsenjärjestö. Aluejärjestöjä on kolmetoista, ja eniten jäseniä on Pääkaupunkiseudun Eurooppanuoret ry:llä.

Yhdistyksen jäseneksi voi liittyä jokainen 15–35-vuotias Suomen kansalainen tai Suomessa vakinaisesti asuva ulkomaalainen, joka hyväksyy yhdistyksen säännöt ja tarkoitusperät.

Eurooppanuorten toimisto sijaitsee Helsingissä Hakaniemessä. Vuonna 2019 Eurooppanuorten puheenjohtajana toimii Iiris Asunmaa ja pääsihteerinä Mikko Kymäläinen[3].

Järjestön tarkoitus

Yhdistyksen tarkoitus sääntöjen nojalla on:

  • edistää myönteistä suhtautumista Euroopan yhdentymiseen ja erityisesti Euroopan unioniin ja sen kehittämiseen liittyvää kansalaiskeskustelua nimenomaan suomalaisten nuorten keskuudessa,
  • syventää nuorten Eurooppa-tietoutta ja yhdentymisen aatteellisten, poliittisten ja taloudellisten periaatteiden tuntemusta Suomessa,
  • toimia Eurooppa-asioissa jäsentensä yhdyssiteenä ja vaikutuskanavana,
  • herättää nuorten mielenkiintoa Eurooppa-asioihin ja niihin vaikuttamiseen, erityisesti Euroopan unionin parlamentin vaaleissa äänestämiseen, sekä yhdistyksen periaatteisiin ja toimintaan,
  • ottaa kantaa Eurooppa-asioihin ja tehdä niihin liittyviä aloitteita päättäjille, ja
  • toimia julkisena keskustelufoorumina ja asiantuntijatahona Suomen Eurooppa-politiikkaa muotoiltaessa.

Historia

Järjestö perustettiin vuonna 1997 Eurooppalainen Suomi ry:n nuoriso-osastoksi, josta se itsenäistyi ja rekisteröityi omaksi yhdistyksekseen Eurooppalaisen Suomen Nuoret ESN ry vuonna 2001. Järjestön vuosikokous päätti muuttaa yhdistyksen virallisen nimen Eurooppanuoret ry:ksi vuonna 2004.

Luettelo Eurooppanuorten puheenjohtajista:

  • 1997–1999 Juha Mustonen
  • 2000 Henrikki Halme
  • 2001 Jutta Urpilainen
  • 2002 Joona Pietarila
  • 2003 Sari Siikasalmi
  • 2004 Lauri Tierala
  • 2005–2006 Suvi Aherto
  • 2007–2009 Joonas Turunen
  • 2010–2011 Matti Niemi
  • 2012 Sampo Lindgren
  • 2013 Hanna Harrison
  • 2014-2015 Mariam Rguibi
  • 2016 Jesse Jääskeläinen
  • 2017-2018 Tuomas Tikkanen
  • 2019-2020 Iiris Asunmaa
  • 2021-2022 Risto Rajala
  • 2023- Amanda Alvesalo

Luettelo Eurooppanuorten pääsihteereistä:

  • 2000 Mika Kiiski
  • 2001–2002 Antti Hytti
  • 2002 Sari Siikasalmi
  • 2003 Niilo Mustonen
  • 2004 Antton Rönnholm
  • 2004–2005 Pauli Rautiainen
  • 2005–2006 Salla Aaltonen
  • 2007–2008 Elina Kiiski
  • 2008–2009 Johan Ekman
  • 2009–2010 Pauliina Tynkkynen
  • 2010–2011 Satu Tuomikorpi
  • 2012–2016 Antti Ahonen
  • 2016–2017 Kristian Kyllönen
  • 2017–2019 Mikko Kymäläinen
  • 2019-2020 Julia Kahelin
  • 2021-2022 Sara Salonen
  • 2022- Saana Yli-Kruuvi

Talous

Opetus- ja kulttuuriministeriön yleisavustus nuorisojärjestöille[4]:

  • 2018: 100 000 €
  • 2017: 100 000 €
  • 2016: 82 000 €
  • 2015: 61 200 €
  • 2014: 61 200 €
  • 2013: 51 000 €
  • 2012: 51 000 €

Julkaisut

  • Täällä Eurooppa, kuuleeko Washington, Eurooppanuoret ry, 2005, toim. Ville Hytönen, Pauli Rautiainen ym.
  • Himoa Liittoon! Keittiökeskusteluja Euroopan unionista, Eurooppanuoret ry, 2007, Suvi Aherto, Peter Ekholm
  • Erittäin julkista – Euroopan tulevaisuuden julkinen lisäpöytäkirja, Eurooppanuoret ry, 2010, toim. Kaisa Immonen

Lehdet

  • Tähdistö, järjestön lehti, ilmestyy myös englanniksi Stardom ja ruotsiksi Stjärnkraft

Lähteet

  1. Etusivu - Eurooppanuoret Eurooppanuoret. Viitattu 13.2.2017.
  2. Lähde mukaan - Eurooppanuoret Eurooppanuoret. Viitattu 13.2.2017.
  3. Yhteystiedot - Eurooppanuoret Eurooppanuoret. Viitattu 13.2.2017.
  4. Avustukset valtakunnallisten nuorisoalan järjestöjen toimintaan 23.5.2018. Opetus- ja kulttuuriminiseriö. Arkistoitu 24.5.2018. Viitattu 23.5.2018.

    Aiheesta muualla

    This article is issued from Wikipedia. The text is licensed under Creative Commons - Attribution - Sharealike. Additional terms may apply for the media files.