Euroliiga

Vuonna 1954 ranskalainen L’Équipe-lehden journalisti Gabriel Hanot innostui jalkapallon seurajoukkueiden välisestä sarjasta nähtyään Wolverhamptonin ja Budapest Honvédin välisen jalkapallon ystävyysottelun. Palattuaan Ranskaan hän jutteli ideasta työnantajansa kanssa, joka päätti pyytää Euroopan suurimpien jalkapalloseurojen puheenjohtajat tapaamiseen, mistä sai alkunsa jalkapallon Euroopan cup. Pian myös koripallopiirit kiinnostuivat ajatuksesta, ja uudesta sarjasta keskusteltiin FIBAn edustajien kesken vuoden 1957 EM-kisojen aikana. Sarja päätettiin aloittaa ja FIBAn pääsihteeri Renato William Jonesin asettama komissio pyysi Euroopan maiden koripalloliittoja lähettämään siihen oman maansa mestarijoukkue. Palkintopokaalin lahjoitti L’Équipe.[2]

Koripallon Euroopan cupin ensimmäinen kausi aloitettiin helmikuussa 1958 ja ensimmäinen ottelu pelattiin Brysselissä.[3] Ensimmäisen kauden loppuottelussa olivat vastakkain neuvostoliittolainen ASK Rīga sekä bulgarialainen Academic Sofia. ASK Rīgalla oli ollut onnea välierissä, sillä Real Madrid ei voinut pelata toista välieräottelua. Syynä oli Espanjan silloisen diktaattorin Francisco Francon määräys, jonka mukaan joukkue ei saanut matkustaa Neuvostoliittoon. Ensimmäinen mestaruus ratkaistiin kaksiosaisella loppuottelulla, joiden molempien voitot vei ASK Rīga.[4]

Myös suomalaisjoukkueet olivat mukana sarjan alkuvuosina. Kuvassa Helsingin Kisa-Toverien peli Real Madridia vastaan.

Sarjan alkuvuodet olivat Itä-Euroopan maiden hallintaa, sillä koripallo ei vielä ollut suuri laji Italiassa ja Espanjassa. Ensimmäinen Itä-Euroopan ulkopuolelta tullut joukkue, joka esiintyi loppuottelussa, oli Real Madrid. Se pääsi kaudella 1961–1962 loppuotteluun, jolloin loppuottelu pelattiin ensimmäistä kertaa neutraalilla peliareenalla. Syyt olivat taas poliittiset, sillä Franco ei päästänyt Real Madridia kommunistiseen maahan.[4] Vaikka joukkue hävisi loppuottelun, oli vuosikymmen Real Madridille silti menestyksekäs. Ensimmäisen kerran Real Madrid voitti mestaruuden kaudella 1963–1964, kun joukkue onnistui voittamaan Spartak Brnoon.[5] Voitto oli myös ensimmäinen kerta, kun Länsi-Euroopan rikas seura onnistui voittamaan mestaruuden.[2] Myös italialaisseura Simenthal Milan onnistui voittamaan vuosikymmenen aikana Euroliigan mestaruuden.[5]

1970–luvulla Itä-Euroopan maiden saavuttamat mestaruudet vähenivät edelleen, kun taas Länsi-Euroopan seurat alkoivat voimistua.[6] Vuosikymmenen menestyksekkäin seura oli Ignis Varese, joka voitti viisi Euroopan mestaruutta. Seura oli myös joka kerta mukana loppuotteluissa vuosina 1970–1979.[7] Vielä tuolloin seuran vaihtaminen oli vaikeaa, joten pelaajat samaistuivat pelaamaansa seuraan. Varesessa pitkään pelannut Dino Meneghin sanoikin, että seuran värien edustaminen toi lisää intensiivisyyttä.[6]

Lajin suosio kasvoi muuallakin Euroopassa ja erityisesti Jugoslavian koripallokoulut alkoivat tuottaa tulosta. Tästä osoituksena oli KK Bosnan vuonna 1979 voittama Euroliigan mestaruus, joka oli maan ensimmäinen seurajoukkueiden Euroopan mestaruus.[2]

TsSKA Moskovan, Real Madridin ja Varesen oltua mukana loppuottelussa lähes joka kerta, alkoivat muut seurat syrjäyttää kolme suurinta. Jo vuonna 1977 Maccabi Tel Aviv oli onnistunut voittamaan Euroliigan mestaruuden.[8]

Euroopassa oli useita tähtipelaajia, sekä suurseuroja, jonka takia yhden seuran hallinta oli vaikeaa. Vuosikymmenen aikana erityisesti jugoslavialaiset seurat voittivat lukuisia Euroliigan mestaruuksia. Muun muassa Cibona Zagreb voitti kaksi perättäistä mestaruutta vuosina 1985 ja 1986. Vuosikymmenen lopulla Jugoplástika Split voitti kolme mestaruutta perättäin nuorella joukkueellaan.[8] Aiemmin samaan suoritukseen oli pystynyt vain ASK Rīga.[9]

1990-luvulla yksikään joukkue ei noussut muita suuremmaksi, vaan useat joukkueet onnistuivat voittamaan Euroliigan mestaruuden. Serbivalmentajat Željko Obradović ja Božidar Maljković olivat vuosikymmenen suurimmat nimet, ja valmensivat joukkueensa usein mestaruuteen. Seurojen erot tasapäistyivät, eikä Jugoplástika mestaruuksien jälkeen enää yksikään joukkue ole onnistunut voittamaan kolmea mestaruutta perättäin. 1990-luvulla eurooppalaisten pelaajien siirtyminen NBA:han kiihtyi.[10] Sen sijaan NBA:n palkkakiistojen aikaan eurooppalaisseurat eivät hankkineet pelaajia NBA:sta. Ainoastaan kolme aloitusviisikon pelaajaa siirtyi tällöin Euroliiga-joukkueisiin.[11]

Kesällä 2000 24 eurooppalaista suurseuraa siirtyivät ULEB-liiton järjestämään Euroliigaan. Sen sijaan FIBA:n järjestämään uuteen Suproleagueen tuli mukaan kaksikymmentä joukkuetta.[12] Yksi syy uuden sarjan muodostamiseen oli taloudellinen, sillä espanjalainen tietoliikenneyhtiö Telefónica ryhtyi uuden sarjan sponsoroijaksi. Myös FIBA:n tekemän televisiointi-sopimuksen takia monet seurat siirtyivät uuteen sarjaan.[13] FIBA ei katsonut uutta sarjaa hyvällä, sillä sen järjestämä Final Four oli tarkoitus pitää Espanjassa, mutta kun maan joukkueet siirtyivät ULEB-liiton sarjaan, siirrettiin Final Fourin järjestäminen pois maasta.[14] Kaudella 2000–2001 Euroopassa järjestettiinkin rinnakkain kaksi kansainvälistä seurajoukkueliigaa: FIBA:n Suproleague ja ULEB-liiton Euroliiga.[12] Ensimmäinen uuden Euroliigan peli järjestettiin lokakuussa 2000, jolloin Real Madrid Baloncesto ja Olympiakos BC kohtasivat.[15]

Suproleague kesti vain yhden kauden ajan. Sen mestaruuden voitti Maccabi Tel Aviv BC, kun taas Euroliigan voitti Kinder Bologna.[16][12] Kauden päätyttyä FIBA ja ULEB pääsivät aluksi sopuun sarjojen yhdistämisestä, mutta sopimus kaatui FIBA:n jäsenmaiden vastustukseen.[17] FIBA ryhtyi 2003 järjestämään kilpailevaa FIBA Europa League -sarjaa. Lopullinen sopu syntyi vasta marraskuussa 2004, jolloin osapuolet sopivat että FIBA:sta tulee Euroliigan virallinen järjestäjätaho ja ULEB saa hallinnoitavakseen kaksi ylintä sarjatasoa.[18] Samalla FIBA Europa League korvattiin FIBA EuroCupilla.

Vuosikymmen jatkui Maccabin johdolla, sillä se voitti mestaruuden myös vuosina 2004 ja 2005 Šarūnas Jasikevičiuksen ja Anthony Parkerin johdolla.[19] Eniten mestaruuksia vuosikymmenen aikana saavutti kuitenkin Panathinaikos BC, joka saavutti neljä mestaruutta.[20]

Euroliigan sarjajärjestelmää muutettiin viimeksi kesällä 2009. Euroliigaa pyörittävä ULEB jakaa eurooppalaisille seuroille lisenssejä, jotka oikeuttavat sarjassa pelaamiseen. ULEB myöntää kolmetoista A-lisenssiä, kahdeksan B-lisenssiä ja yhden C-lisenssin, joilla pääsee mukaan varsinaiseen lohkovaiheeseen. Näistä ainoastaan A-lisenssi on monivuotinen.[21] Lisäksi ULEB valitsee kahdeksan joukkuetta, jotka karsivat Euroliiga-paikasta. Karsinnan hävinneet joukkueet pääsevät ULEB Eurocupiin.[22]

Lohkovaiheessa 24 joukkuetta jaetaan neljään kuuden joukkueen lohkoihin, joista lohkojen neljä parasta pääsevät jatkoon. Seuraavassa vaiheessa kuusitoista jäljellä olevaa joukkuetta jaetaan neljään neljän joukkueen lohkoon, joista lohkojen kaksi parasta pääsevät jatkoon. Kahdeksan jäljellä olevaa joukkuetta pelaavat pareittain puolivälierät, joista ensin kolme voittoa saavuttanut joukkue pääsee Final Fouriin. Final Fourissa neljä jäljellä olevaa joukkuetta jaetaan pareihin ja joukkueet pelaavat yhden ottelun. Parien voittajat pääsevät yksiosaiseen loppuotteluun ja häviäjät joutuvat pronssiotteluun.[23]

Partizan–Panathinaikos maaliskuussa 2009.

Sarjan katsoja-arvot ovat nousseet jatkuvasti. Ensimmäisellä Euroliiga-kaudella sarjan pelejä seurasi keskimäärin 3 262 katsojaa.[24] Kaudella 2009–2010 määrä oli jo 6 193,8.[25] ULEB:in Euroliigan yleisöennätys on 22 567, joka syntyi maaliskuussa 2009 ottelussa KK Partizan–Panathinaikos BC. Vanhan FIBA:n järjestämän Euroopan liigan epävirallinen yleisöennätys oli 120 000.[26]

Euroliigan vuoden 2010 lopputurnaus televisioitiin 197 maahan. Vuoden 2010 finaalia seurasi parhaimmillaan kaksi miljoonaa katsojaa Espanjassa. Kreikassa finaalia seurasi parhaimmillaan 1 885 000 katsojaa.[27] Säännöllisesti sarjaa televisioidaan 166 maassa.[28]

Vuonna 2010 Euroliiga ja Turkish Airlines tekivät viisivuotisen sponsorointisopimuksen. Sopimuksen myötä sarjan nimi tunnetaan nimellä Turkish Airlines Euroleague Basketball. Turkish Airlinesista tuli myös ULEB Eurocupin pääsponsori.[34]

Pääartikkeli: Luettelo viidestäkymmenestä tärkeimmästä koripallovaikuttajasta Euroliigassa

Vuonna 2008 Euroliiga valitsi historiansa viisikymmentä tärkeintä vaikuttajaa juhlavuotensa kunniaksi. Kyseinen tilaisuus järjestettiin Madridissa ja siinä palkittiin 35 pelaajaa, kymmenen valmentajaa ja viisi tuomaria.[38][39]

Vanhan FIBA:n alaisen Euroliigan piste-ennätys on 63, jonka Joe Arlauckas teki vuonna 1996.[43] FIBA:n Euroliigan levypalloennätys oli 24, jonka onnistui tekemään Arvydas Sabonis.[44] ULEB:in alaisessa Euroliigassa ainoastaan kolme pelaajaa on pystynyt tekemään samassa ottelussa vähintään 20 pistettä ja levypalloa.[45]

	Yhden pelin[46]		Yhteensä[47]
Pisteet	Kaspars Kambala Carlton Myers Alphonso Ford Bobby Brown	41	Juan Carlos Navarro	3 670
Levypallot	Antonis Fotsis	24	Felipe Reyes	1 497
Syötöt	Stefan Jović	19	Dimitris Diamantidis	1 255
Riistot	Jeff Trepagnier	11	Dimitris Diamantidis	434
Torjunnat	Stojan Vranković	10	Fran Vázquez	249
Tehoindeksi	Tanoka Beard	63	Dimitris Diamantidis	3 806

* Tilastot kauden 2000–2001 alusta lähtien (päivitetty 25.8.2016):