Euroalueen velkakriisi

Kriisin syistä on erilaisia näkemyksiä. Yhden näkemyksen mukaan eurokriisin syynä on ollut jäsenvaltioiden pitkään jatkunut edesvastuuton velkaantuminen, joka lisäsi alttiutta markkinahäiriöille. Tämä näkemys rinnastaa valtiot ylivelkaantuneisiin kotitalouksiin tai yrityksiin.

Toisen näkemyksen mukaan kriisin taustalla on se, että euron syntyvaiheessa jätettiin finanssipolitiikan harjoittaminen yksittäisten jäsenvaltioiden vastuulle, vaikka näillä ei enää euron tulon myötä ollutkaan riittävää talouspoliittista liikkumatilaa sen harjoittamiseen. Euron luomisvaiheessa uskottiin, että tarvittavat talouspoliittiset instituutiot, kuten finanssipolitiikan harteilleen ottava keskusauktoriteetti, perustettaisiin euron käyttöönoton jälkeen.[1]

Kriisi puhkesi samaan aikaan kuin Yhdysvalloista alkanut finanssikriisi. Taloudelliset vaikeudet levisivät Eurooppaan, mikä näkyi valtioiden menojen lisääntymisenä, verotulojen laskuna ja budjettivajeiden kasvuna. Jotkut valtiot velkaantuivat voimakkaasti pelastaessaan pankkejaan.

Pääartikkeli: Kreikan velkakriisi

Vuonna 2009 paljastui, että Kreikka oli vuosien ajan vääristellyt taloustilastojaan. Paljastus horjutti luottamusta Kreikan talouteen ja sen oli maksettava yhä korkeampaa korkoa lainoistaan. Kreikalla ei ollut mahdollisuuksia selvitä 360 miljardin euron velkojensa maksamisesta. Euromaat ja Kansainvälinen valuuttarahasto IMF tulivat sen vuoksi keväästä 2010 alkaen tukemaan Kreikkaa satojen miljardien eurojen takuilla (huhtikuun 2010 pelastusohjelma ja helmikuun 2012 Kreikka II -tukiohjelma).[2][3][4] Kreikka puolestaan sitoutui tiukkaan säästöpakettiin.[5] Kreikan poliitikot olivat kuitenkin haluttomia suuriin säästöhin.[2] Vuodesta 2010 tukirahoja hallinnoi Euroopan rahoitusvakausväline ERVV.[6]

Vuonna 2011 kriisi johti epäluottamukseen koko euroaluetta kohtaan vaikeuttaen myös Saksan kaltaisten vahvojen eurotalouksien velkakirjojen myyntiä [7]. Loppuvuonna 2011 euron hajoamista pidettiin mahdollisena skenaariona.[8] [9] Kriisi kuitenkin laantui, kun Euroopan keskuspankki vakuutti markkinat siitä, ettei se päästä euroalueen jäsenvaltioita konkursseihin. Kriisin kiperin hetki oli vuoden 2012 puolivälissä. Silloin pääomaa pakeni euroalueelta ja valtionlainojen markkinakorot kohosivat voimakkaasti Espanjaa ja Italiaa myöten. Jopa EKP ja EU-komissio pelkäsivät tuolloin tosissaan euron hajoamista, vaikkakin tuomitsivat moiset pelot tuolloin perusteettomiksi tuomiopäivän profetioiksi.[10]

Tapahtumat saivat aikaan vaatimuksia tavallisten kansalaisten vaikutusmahdollisuuksien lisäämisestä kriisissä. Suomessa silloinen oppositiojohtaja Juha Sipilä sanoi kesäkuussa 2012, että hänen mielestään Suomessa pitää järjestää kansanäänestys, jos Suomi liittyy euromaiden yhteiseen velkaan. Sipilä sanoi, että suomalaiset ovat "ikuisesti maksajia, jos myönteinen päätös tehdään". Sipilä pelkäsi, että Suomen linjasta euromaiden yhteisvelkaan päätetään eduskunnassa vasta sitten kun mitään ei ole enää tehtävissä.[11]

Kreikan velkakierteen jatkuessa vuonna 2014 europäättäjät vakuuttelivat, että euroalue on peruuttamaton ja Kreikka on sen pysyvä jäsen. Yhdysvaltain talouspäättäjät ja finanssimarkkinoiden analyysitalot alkoivat epäillä asiaa. He katsoivat, että Kreikan ero eli Grexit on mahdollinen, muttei riskitön. Yhdysvaltain hallituksen neuvonantaja varoitti huhtikuussa 2015, että Grexit ei olisi pahasta vain Kreikalle, vaan se aiheuttaisi erittäin suuren riskin koko maailman taloudelle. Se loisi viimeistään seuraavassa kriisissä epävarmuuden muidenkin euromaiden mukana pysymisestä.[10]

Pahiten kärsineissä maissa eläkejärjestelmä on tuhoutunut, eläkeikää ollaan nostamassa 70 ikävuoteen, koulutusta yksityistetään mikä tarkoittaa että valmistuessaan opiskelijoilla on niskassaan velkakuorma. Julkisia palveluita alasajetaan ja infrastruktuurihankkeita jäädytetään.[12]

• Vakaus- ja kasvusopimus
• Taantuma (2008–2009)

• Ylönen, Matti & Remes, Mikko: Velkatohtorit. Kuinka Eurooppa unohti historian ja oppi rakastamaan talouskuria. Helsinki: Into, 2015. ISBN 978-952-264-357-5.

• Eurokriisin anatomia. Teoksen esittely. Into Kustannus.
• Suomen vastuut eurokriisissä yli 30 miljardia (Arkistoitu – Internet Archive). HS 16.7.2012.