Euroalue

Euroalue syntyi yhdentoista EU-maan laajuisena ja on laajentunut vähitellen sitä mukaa kuin muita jäsenmaita on liittynyt mukaan. Edellytyksenä euroalueeseen liittymiselle maat ovat allekirjoittaneet Maastrichtin sopimuksen ja näin sitoutuneet sopimuksessa euron arvon ylläpitämiseksi määriteltyihin vakauskriteereihin (katso lähentymiskriteerit). Euroalueen maiden rahapolitiikkaa hoitaa Euroopan keskuspankki (EKP).

1. tammikuuta 1999 alkaen euro on ollut virallinen valuutta Alankomaissa, Belgiassa, Espanjassa, Irlannissa, Italiassa, Itävallassa, Luxemburgissa, Suomessa, Portugalissa, Ranskassa ja Saksassa.[4]

Maantieteellisen Euroopan ulkopuolella myös Ranskan merentakaiset departementit Guadeloupe, Martinique, Ranskan Guayana ja Réunion käyttävät euroa valuuttanaan ja kuuluvat viralliseen euroalueeseen.

Vaikka eurosta tuli virallinen valuutta 1. tammikuuta 1999, se toimi vuoden 2001 loppuun ainoastaan tilivaluuttana. Käteisenä kussakin euromaassa käytettiin vielä kansallisia valuuttoja 1. tammikuuta 2002 asti, jolloin eurosetelit ja -kolikot tulivat käyttöön ja korvasivat muutaman viikon siirtymäajan kuluessa kansalliset käteisrahat.

Vuoden 1999 jälkeen tapahtuneet euroalueeseen liittymiset:

• Kreikka liittyi euroalueeseen 1. tammikuuta 2001.[5]
• Slovenia otti euron käyttöön 1. tammikuuta 2007.[6]
• Kypros[7] ja Malta[8] ottivat euron käyttöön 1. tammikuuta 2008.
• Slovakia otti euron käyttöön 1. tammikuuta 2009.[9]
• Viro otti euron käyttöön 1. tammikuuta 2011.[10]
• Latvia otti euron käyttöön 1. tammikuuta 2014.[11]
• Liettua otti euron käyttöön 1. tammikuuta 2015.[12][13]
• Kroatia otti euron käyttöön 1. tammikuuta 2023.[14]

Kreikan velkakriisi johtui siitä että hyvin erilaiset maat yhdistettiin yhteen valuutta-alueeseen.[15] Kreikka nautti euroalueeseen liittymisen myötä huomattavasti aikaisempaa matalammista koroista[16], kun sijoittajat ajattelivat että osana euroaluetta rahan lainaaminen Kreikalle on yhtä vähäriskistä kuin rahan lainaaminen Saksalle.[17] Loppuvuonna 2011 euron hajoamista pidettiin mahdollisena skenaariona.[18][19]

Syyskuussa 2012 julkaistiin saksalaisen Vaihtoehto Saksalle -puolueen manifesti ”Vaalivaihtoehto 2013” europolitiikkaa vastaan. Moni huomattava taloustieteilijä, toimittaja ja yritysjohtaja otti kantaa manifestin puolesta.[20] Ryhmän mukaan euroalue ei sovellu valuutta-alueeksi vaan ajaa eteläisen Euroopan valtiot vararikkoon.[21] Bernd Lucken mukaan tärkeintä olisi saada eteläiset maat pois eurosta.[22]

Ranskan Kansallinen liittouma -puolue halusi luopua eurosta vuonna 2017.[23]

• Bulgarian leva (lev) on kiinteästi sidottu euroon (aiemmin Saksan markkaan).

ERM II-vaihe:

• Tanskan kruunu kelluu kapeassa vaihteluvälissä euroon nähden, euroa vastustaneesta vuoden 2000 kansanäänestystuloksesta (53 % vastaan, 47 % puolesta)[27] huolimatta. Keskikurssi on 7,46038 kruunua/euro ja sallittu vaihteluväli Euroopan keskuspankin kanssa tehdyn sopimuksen mukaan ± 2,25 prosenttia.[28]

• Bosnian ja Hertsegovinan vaihdettava markka (BAM) on kiinteästi sidottu euroon (aiemmin Saksan markkaan).
• Montenegro, vuonna 2006 itsenäistynyt osa entistä Jugoslaviaa, käyttää euroa (aiemmin Saksan markkaa).
• Kap Verden escudo on kiinteästi sidottu euroon (aiemmin Portugalin escudoon).
• CFA-frangi ja CFP-frangi ovat kiinteästi sidottuja euroon (aiemmin Ranskan frangiin). CFA-frangia käyttää 14 Afrikan maata (Benin, Burkina Faso, Norsunluurannikko, Guinea-Bissau, Mali, Niger, Senegal, Togo, Kamerun, Keski-Afrikan tasavalta, Tšad, Kongon tasavalta, Päiväntasaajan Guinea ja Gabon) ja CFP-frangia käytetään Ranskan Tyynenmeren territorioissa.