Eurasianismi

Eurasianismi on venäläinen poliittinen liike, joka sai alkunsa vallankumouksen ja sisällissodan jälkeen valkoisten emigranttien keskuudessa 1920-luvulla. Eurasianisten mukaan Venäjän kulttuuri ja yhteiskunta ei ole eurooppalainen vaan siitä itäisempi ja erilainen ja että Venäjän ei tulisi ottaa vastaan länsimaisia vaikutteita. Liikkeen mukaan helmikuun vallankumous oli tarpeellinen reaktio maan länsimaistumista vastaan. Eurasianistit poikkesivat muista valkoisista emigranteista siinä, että he eivät suoraan vastustaneet Neuvosto-Venäjää, vaan uskoivat maan voivan kehittyä hylkäämään proletaarisen internationalismin ja uskontovastaisuuden, joita liike itse vastusti.

Osa artikkelisarjaa
Konservatismi
Venäjän laajeneminen itään pohjoisessa euraasiassa.

Liikkeen taustalla oli oletettavasti jossain määrin 1800-luvun slavofilia. Liikkeen perustajina oli joukko nuoria filosofeja Nikolai Trubetskoin johdolla, joka julkaisi vuonna 1921 Sofiassa kirjoituskokoelman Исход к Востоку, Ishod k Vostoku. suomennettuna suunnilleen Pääsy Itään. Eurasianismin kannatus väheni 1930-luvulle tultaessa. [1] Aatteeseen voi liittää Neuvostoliiton ja Venäjän suurvaltapyrkimyksen, johon liittyy pääsy eteläisille merialueille.[2]

Neo-Eurasianismi

Neo-Eurasianismi tai uus-eurasianismi (venäjäksi: неоевразийство) on venäläinen ajatuskoulukunta, joka nousi Venäjällä vuosina ennen ja jälkeen Neuvostoliiton romahtamisen. Neo-Eurasianismissa Venäjä mielletään kulttuurisesti lähemmäksi Aasiaa kuin läntistä Eurooppaa.

Koulukunta ammentaa inspiraationsa eurasianismista 1920-luvulta, eritoten prinssi Nikolai Trubetzkoy ja P. N. Savitsky ovat esimerkkeinä. Lev Gumilev on usein nimetty neo-eurasianismisen liikkeen perustajaksi ja häntä on lainattu sanoin ”Minä olen eurasianisteista viimeinen”.

Toisaalta Gumilevin ja alkuperäisten eurasianistien välillä on suuria eroja. Gumilevin työ on kyseenalaista tieteellisiltä metodeiltaan (oman käsityksen käyttäminen etnisen identiteetin noususta ja käsitys ”passionarisuudesta”). Joka tapauksessa Gumilevin työ on ollut inspiraationa neo-eurasianistisille kirjailijoille, joista maineikkain on Aleksandr Dugin.

Gumilevin kontribuutiot neo-eurasianismiin ovat hänen päätelmissään, joihin päästään käyttämällä hänen teoriaansa etnisen identiteetin noususta. Gumilevin mukaan mongolien miehitys vuosina 1240–1480 jaa. on suojannut nousevaa venäläistä etnisyyttä aggressiiviselta läntiseltä naapurilta ja antaen kansakunnalle aikaa saavuttaa kypsyytensä. Ajatus eurasianismista on esillä myös Konstantin Leontyevin Byzantismi teoksessa, jossa on samankaltainen ajatus lännen torjumisesta, mutta siinä identifioidutaan bysanttilaiseen imperiumiin, eikä Keski-Aasialaiseen heimokulttuuriin.

Nykyinen eurasianismi

Tunnetuin venäläinen neo-eurasianisti on Aleksandr Dugin, jota pidetään presidentti Vladimir Putinin neuvonantajana. Varsinkin Duginin varhaisissa kirjoituksissa on aineksia natseilta. Dugin on suurvenäläinen, koska hän kannattaa koko Euraasian kattavaa Venäjän imperiumia. Duginin mukaan maailmassa on menossa taistelu "atlantistisen" lännen ja eurasianistisen Venäjän välillä. Venäjä tulee Duginin mukaan tuon taistelun voittamaan, kun länsi rappeutuu. Venäjän johtajalla on eurasianistien mukaan messiaaninen tehtävä[3].

Katso myös

Lähteet
  1. Популярный энциклопедийческий словарь, s. 428. Moskova: ООО "Издательский дом ОНИКС 21 век", 2002. ISBN 5-85270-173-4. venäjäksi
  2. The Fourth Political Theory
  3. Eurasianismi (Arkistoitu – Internet Archive)

    Aiheesta muualla
    This article is issued from Wikipedia. The text is licensed under Creative Commons - Attribution - Sharealike. Additional terms may apply for the media files.