Euroopan turvallisuus- ja yhteistyöjärjestö

Euroopan turvallisuus- ja yhteistyöjärjestö (Etyj, ETYJ[2]) (engl. OSCE – Organization for Security and Cooperation in Europe) on järjestö, jossa on jäseninä 57 valtiota Euroopassa, Pohjois-Amerikassa, Etelä-Kaukasiassa ja Keski-Aasiassa. Se perustuu vuonna 1975 Helsingissä järjestetylle Euroopan turvallisuus- ja yhteistyökonferenssille (ETYK), josta muodostui vuonna 1994 pysyvä kansainvälinen järjestö vuoden 1992 seurantakonferenssin pohjalta. ETYJin päämaja sijaitsee Wienissä, Itävallassa. ETYJ käsittelee laajasti kolmeen eri pääryhmään liittyviä turvallisuuskysymyksiä:

  1. poliittis-sotilaalliset kysymykset
  2. talous- ja ympäristökysymykset
  3. niin kutsutun inhimillisen ulottuvuuden (ihmisoikeus-) kysymykset.
Euroopan turvallisuus- ja yhteistyöjärjestö
Organization for Security and Co-operation in Europe
Euroopan turvallisuus- ja yhteistyöjärjestön jäsenvaltiot.
Euroopan turvallisuus- ja yhteistyöjärjestön jäsenvaltiot.
Perustettu 1973
Päämaja Wien, Itävalta
Jäsenet 57 jäsenvaltiota
Viralliset kielet englanti, espanja, italia, ranska, saksa, venäjä[1]
Puheenjohtaja Zbigniew Rau
Aiheesta muualla
Sivusto

Näitä ulottuvuuksia kutsuttiin Euroopan turvallisuus- ja yhteistyökokouksen aikana koreiksi, koska ajatuksia koottiin ikään kuin (paperi)koreihin. Kolmas kori, joka koski ihmisoikeuksia, oli tai sen katsottiin olleen Neuvostoliitolle epäedullinen, koska se tarjosi perusteen ihmisoikeusryhmien työskentelylle Neuvostoliitossa ja muissa Varsovan liiton maissa. Sen sijaan vuoden 1975 kokoukseen liittyvä toisen maailmansodan jälkeisten rajojen yleinen tunnustaminen katsottiin Neuvostoliitolle edulliseksi.

ETYJillä on toimintaa lähinnä Itä-Euroopassa, missä kansainvälisen läsnäolon katsotaan vahvistavan turvallisuutta. Esimerkkejä tästä ovat Kosovo, Bosnia ja Hertsegovina, Moldova ja Georgia. Näissä hankkeissa isäntävaltioita pyritään opastamaan lähinnä maan demokratisointiin ja ihmisoikeuksiin liittyvissä kysymyksissä.

ETYJ harjoittaa siviilikriisinhallintaa, muun muassa vaalitarkkailua vaikuttaen siirtymätapauksien demokratisoitumisprosesseihin.

ETYJin toiminnan suuntalinjat päätetään kahden vuoden välein järjestettävässä huippukokouksessa. Huippukokoukset julkaisevat loppuasiakirjan, jossa määritetään Euroopan turvallisuuden ja yhteistyön kehittämisen suuntaa.

ETYJin luottamusta ja turvallisuutta lisäävä toiminta

ETYJin tärkein asiakirja on säännöllisesti uusittu Wienin asiakirja. Se on sotilaallista turvallisuutta käsittelevä, osanottajavaltioiden luottamusta ja turvallisuutta kehittävä säännöstö. Asiakirjaa täydennetään aika ajoin järjestön elimien päätöksellä. Wienin asiakirjan tärkeimmät tekijät ovat:

  • vuotuinen tiedonvaihto koskien osanottajavaltioiden asevoimia, puolustussuunnittelua ja budjetointia
  • edellä mainitun tiedon verifiointi tarkastuksin tai arviointikäynnein
  • sotaharjoitusten ja joukkojen siirron ennaltailmoitusvelvoite
  • vierailujen ja uuden kaluston esittelyn järjestämisvelvoite
  • asevoimien demokraattinen käyttäytymissäännöstö ja sen koulutusvelvoite
  • vaarallisten, luonteeltaan sotilaallisten tapahtumien ennaltailmoitusvelvoite sekä mahdollisuus selvitysten pyyntöön em. tapauksissa

Avoin taivas -sopimus
Pääartikkeli: Avoin taivas -sopimus

ETYJin yhteydessä on vuonna 1992 solmittu Avoin taivas -sopimus, jonka on allekirjoittanut 28 maata. Sopimus tuli voimaan 1. tammikuuta 2002, kun 20 sopimusvaltiota oli ratifioinut sen. Sopimuksen allekirjoittaneet valtiot sallivat tarkkailu- ja ilmakuvauslentojen suorittamisen toistensa ilmatilassa vastavuoroisuusperiaatteella.

Puheenjohtajat

Euroopan turvallisuus- ja yhteistyöjärjestön puheenjohtaja johtaa järjestön toimintaa. Puheenjohtajamaa valitaan järjestön jäsenmaista vuodeksi kerrallaan. Puheenjohtajamaan ulkoministeri toimii järjestön puheenjohtajana. Suomi on ollut puheenjohtajamaana viimeksi vuonna 2008.

Luopunut puheenjohtajamaa, puheenjohtajamaa ja vastaanottava puheenjohtajamaa toimivat myös troikaksi kutsuttuna ETYJin kolmikkona jatkuvuuden turvaamiseksi.

Vuosi Puheenjohtaja[3][4] Maa
1991Hans-Dietrich Genscher Saksa
1992Jiří Dienstbier ja Jozef Moravčík Tšekkoslovakia
1993Margaretha af Ugglas Ruotsi
1994Beniamino Andreatta ja Antonio Martino Italia
1995László Kovács Unkari
1996Flavio Cotti Sveitsi
1997Niels Helveg Petersen Tanska
1998Bronisław Geremek Puola
1999Knut Vollebaek Norja
2000Wolfgang Schuessel ja Benita Ferrero-Waldner Itävalta
2001Mircea Geoană Romania
2002Jaime Gama ja Antonio Martins da Cruz Portugali
2003Jaap de Hoop Scheffer ja Bernard Bot Alankomaat
2004Solomon Passy Bulgaria
2005Dimitrij Rupel Slovenia
2006Karel De Gucht Belgia
2007Miguel Ángel Moratinos Espanja
2008Ilkka Kanerva ja Alexander Stubb Suomi
2009Ntóra Bakogiánni ja Geórgios Papandréou Kreikka
2010Kanat Saudabajev Kazakstan
2011Audronius Ažubalis Liettua
2012Eamon Gilmore Irlanti
2013Leonid Kožara Ukraina
2014Didier Burkhalter Sveitsi
2015Ivica Dačić Serbia
2016Frank-Walter Steinmeier Saksa
2017Sebastian Kurz ja Karin Kneissl  Itävalta
2018Angelino Alfano ja Enzo Moavero Milanesi  Italia
2019 Miroslav Lajčák  Slovakia
2020 Edi Rama  Albania
2021 Ann Linde  Ruotsi
2022 Zbigniew Rau  Puola

Osanottajavaltiot
  ETYJin osanottajavaltiot
  ETYJin yhteistyökumppanit

ETYJillä on 57 osanottajavaltiota Euroopassa, Keski-Aasiassa ja Pohjois-Amerikassa.

Lähteet
  1. OSCE website now available in six official languages 30.6.2017. Euroopan turvallisuus- ja yhteistyöjärjestö. Viitattu 2.8.2022. (englanniksi)
  2. Lyhenneluettelo: E Kielitoimiston ohjepankki. Kotimaisten kielten keskus. Viitattu 10.4.2022.
  3. Former OSCE Chairpersons-in-Office www.osce.org. Viitattu 18.4.2021. (englanniksi)
  4. Ann Linde www.osce.org. Viitattu 18.4.2021. (englanniksi)

    Aiheesta muualla
    Euroopan turvallisuus- ja yhteistyöjärjestö

    Puheenjohtaja | Kolmikko | Puheenjohtajan edustajat | Parlamentaarinen yleiskokous | Demokraattisten instituutioiden ja ihmisoikeuksien toimisto | Kansallisten vähemmistöjen pääkomissaari | Joukkotiedotusvälineiden vapauden edustaja | Sihteeristö | Korkean tason suunnitteluryhmä | Tuki kahdenkeskisten sopimusten toimeenpanolle

    This article is issued from Wikipedia. The text is licensed under Creative Commons - Attribution - Sharealike. Additional terms may apply for the media files.