Ethel the Frog
Ethel the Frog oli vuonna 1976 perustettu englantilainen NWOBHM- (uuden brittimetallin aallon) yhtye. Yhtye perustettiin Hullin kaupungissa. Yhtyeen nimi (suom. Sammakko-Ethel) on otettu Monty Python -televisiosarjan erään sketsin nimestä.[1]
![](../I/Ethelthefrogalbum.jpg.webp)
Ura
Yhtye julkaisi omarahoitteisen heavy metal -version The Beatlesin kappaleesta "Eleanor Rigby" vuonna 1978 ennen vuoden 1980 yhtyeen omaa nimeä kantavaa ensialbumia.[1][2] Yhtye oli myös mukana vuonna 1980 julkaistussa Metal for Muthas -kokoelmassa[1]. Englantilaistiskijukka Neal Kay on julkaissut enemmänkin vastaavia kokoelmia, joten levyltä löytyvä "Fight Back" -kappale ei lisännyt yhtyeen merkittävyyttä heavy metal -piireissä.
Vuonna 1979 yhtye allekirjoitti sopimuksen suurlevy-yhtiö EMI:n kanssa. EMI uudelleenjulkaisi yhtyeen "Eleanor Rigby" -singlen, jonka B-puolena uudelleenjulkaisussa oli kappale "Whatever Happened to Love".[1]
Yhtye julkaisi yhden täyspitkän albumin, Ethel the Frogin, niin ikään EMI:n levymerkillä. Ensimmäisen albumin julkaisun jälkeen yhtyeen tarina ei näyttänyt etenevän vaikka yritystä oli vuonna 1981, ja sen jäsenet hajosivatkin eri suuntiin, jolloin yhtye hajosi lopullisesti.[2]
Lopullinen kokoonpano
Lähde[1]
- Doug Sheppard - laulu, kitara
- Paul Conyers - rummut
- Paul Tognola - kitara
- Terry Hopkinson - basso
Lähteet
- Ethel the Frog New wave of the British Heavy Metal. Viitattu 4.11.2017
- Ethel the Frog. Allmusic.com. Viitattu 4.11.2017
Aiheesta muualla
- Yhtyeen diskografia sekä artikkeli yhtyeestä (Arkistoitu – Internet Archive)