Etelänkiisla

Etelänkiisla (Uria aalge) on nimestään huolimatta pohjoisten merialueiden mustavalkea lintu.

Etelänkiisla
Uhanalaisuusluokitus

Elinvoimainen [1]

Elinvoimainen
Suomessa:

Erittäin uhanalainen [2]
Tieteellinen luokittelu
Domeeni: Aitotumaiset Eucarya
Kunta: Eläinkunta Animalia
Pääjakso: Selkäjänteiset Chordata
Alajakso: Selkärankaiset Vertebrata
Luokka: Linnut Aves
Lahko: Rantalinnut Charadriiformes
Heimo: Ruokit Alcidae
Suku: Kiislat Uria
Laji: aalge
Kaksiosainen nimi

Uria aalge
(Pontoppidan, 1763)
Katso myös

  Etelänkiisla Wikispeciesissä
  Etelänkiisla Commonsissa

Ulkonäkö

Linnun vartalo on virtaviivainen, kuikkaa muistuttava. Sen höyhenpuku menee hyvin tiiviisti vartaloa vasten niin että se näyttää melkein nahalta. Pää, siivet ja selkä ovat mustat, vatsapuoli valkea. Etelänkiisla saatetaan joskus sekoittaa sen lähimpään sukulaiseen pohjankiislaan.

Etelänkiislan ääni on kuuluvaa ulinaa, röhkinää ja korinaa, myös vinkuvia ääniä.

Koko

Etelänkiislan pituus on 38–46 cm ja siipien kärkiväli 60–75 cm.

Suomen vanhin rengastettu etelänkiisla on ollut 34 vuotta, 11 kuukautta ja 12 päivää vanha.[3] Euroopan vanhin etelänkiisla on ollut 42 vuotta ja 10 kuukautta vanha ruotsalainen lintu.[4]

Levinneisyys

Etelänkiisla pesii Pohjois-Atlantin ja Tyynenmeren pohjoisosien rannikoilla. Euroopan kannaksi arvioidaan 2,4–3,1 miljoonaa lintua ja maailman kannaksi yli 18 miljoonaa lintua. Lajin kanta on ollut kasvussa ja se on luokiteltu elinvoimaiseksi. Lajia uhkaa kalastus.[1]

Suomessa pesii noin 40–50 paria pääasiassa Suomenlahdella. Suomen kanta on hyvin pieni, mutta se saa kuitenkin säännöllisesti täydennystä muualta Itämeren alueelta.lähde? Suomessa etelänruokki on luokiteltu erittäin uhanalaiseksi lajiksi[5] ja se on rauhoitettu. Etelänruokin ohjeelliseksi korvaussummaksi on asetettu 841 euroa.[6]

Lisääntyminen
Uria aalge
Uria aalge aalge

Kiislat pesivät tiiviissä yhdyskunnissa paljaalla kalliolla. Munien väri vaihtelee, ehkä siksi että kukin emo tunnistaisi omansa. Munat ovat epäsymmetrisiä joten jos niitä tuuppaa, ne eivät kieri kauas vaan alkavat kiertää kehää. Munii vain 1 munan. Haudonta-aika on noin kuukausi. Molemmat emot hautovat vuorotellen. Poikanen lähtee uimaan 15–17 päivän ikäisenä.

Ravinto

Kiislat pyydystävät ravinnokseen kalaa ja äyriäisiä sukeltamalla.

Lähteet
  1. BirdLife International: Uria aalge IUCN Red List of Threatened Species. Version 2021-1. 2018. International Union for Conservation of Nature, IUCN, Iucnredlist.org. Viitattu 26.6.2021. (englanniksi)
  2. Esko Hyvärinen, Aino Juslén, Eija Kemppainen, Annika Uddström & Ulla-Maija Liukko (toim.): Suomen lajien uhanalaisuus - Punainen kirja 2019, s. 570. Helsinki: Ympäristöministeriö - Suomen ympäristökeskus, 2019. ISBN 978-952-11-4973-3. Teoksen verkkoversio (viitattu 15.8.2021).
  3. Lintujen ikäennätykset Luonnontieteellinen keskusmuseo. Viitattu 26.6.2021.
  4. Longevity list European Union for Bird Ringing. Viitattu 26.6.2021. (englanniksi)
  5. Etelänkiisla – Uria aalge punainenkirja.laji.fi. Viitattu 26.6.2021.
  6. Ympäristöministeriön asetus rauhoitettujen eläinten ja kasvien ohjeellisista arvoista finlex.fi. Viitattu 26.6.2021.

    Aiheesta muualla
    • Hario, Martti 1982: Aspskärin kiislayhdyskunnan koosta ja aikuiskannan täydentymisestä. - Ornis Fennica 59:193-194.
    • Hedgren, Stellan 1980: Etelänkiislan pesimistulos Stora Karlsön saarella. - Ornis Fennica 57:49-57.
    • Tanskanen, Antti & Yrjölä, Rauno 1989: Etelänkiisla (Uria aalge) pesivänä Ahvenanmaalla. - Lintumies 6.1989 s. 277. LYL.
    • Vuorjoki, A. 1957: Etelänkiisla, Uria aalge (Pont.), ensi kerran pesivänä Suomessa. - Ornis Fennica 34:132-134.
    • Etelänkiisla Lintukuva-verkkopalvelussa
    • LuontoPortti: Etelänkiisla (Uria aalge)
    This article is issued from Wikipedia. The text is licensed under Creative Commons - Attribution - Sharealike. Additional terms may apply for the media files.