Etelä-Sudan

Sudanin ensimmäinen sisällissota alkoi jo ennen Sudanin itsenäistymistä (1955) ja jatkui vuoteen 1972 asti. Ennen itsenäistymistä Etelä-Sudanille oli luvattu, että maasta tehtäisiin liittovaltio, mutta britit jättivät vallan pohjoisen käsiin. Pettyneet etelän sotilasjoukot nousivat kapinaan.[15]

Toinen sisällissota alkoi pohjoisen arabien ja etelän ei-arabilaisen väestön välillä vuonna 1983 etelän arabilaistamis- ja islamilaistamisohjelmia vastaan.[16] Etelän joukkoja kouluttivat muun muassa Etiopiassa kuubalaiset.[17] Sudanin toinen sisällissota (1983–2005) oli 22 vuotta kestänyt konflikti Khartumin Sudanin keskushallituksen ja Etelä-Sudanissa toimineen Sudanin kansanvapautusarmeijan (SPLA) välillä. Sota alkoi eteläisessä Sudanissa, mutta se levisi myös muualle, kuten Nuba-vuorille ja Sinisen-Niilin alueelle. Kaksi miljoonaa ihmistä kuoli tässä konfliktissa, joka johti lopulta itsenäisen Etelä-Sudanin valtion syntymiseen vuonna 2011. Konflikti alkoi vuonna 1983, kun Sudanin presidentti Jaafar Nimeiri määräsi islamilaisen šaria-lain voimaan islamilaisen pohjoisemman Sudanin lisäksi myös kristittyjen ja animistien asuttamalle Etelä-Sudanin autonomiselle alueelle. Vastareaktiona luotiin John Garangin johtama SPLA käymään sotaa Sudanin armeijaa vastaan. Nimeirin kaaduttua vallankaappauksessa vuonna 1985 Sudanin hallitukset tulivat halukkaammiksi sovintoon ja aloitettiin neuvottelut, jotka johtivat lopulta vuoden 2005 rauhansopimukseen. Kuusi vuotta sodan jälkeen vuonna 2011 syntyi lopulta rauhanomaisesti itsenäinen Etelä-Sudanin valtio.[18]

Etelä-Sudanissa on kärsitty ajoittain nälän­hädästä. Vuonna 1988 nälkä tappoi 250 000 ihmistä Gharb Bahr al-Ghazalissa. Uusi nälänhätä syntyi vuonna 1998.[19]

Sudanin parlamentissa hyväksyttiin joulukuussa 2009 alueen itsenäisyydestä järjestettävän kansanäänestyksen ehdot, joiden mukaan itsenäistyminen toteutuu, jos puolet äänestäjistä sitä kannattaa, mutta äänestysprosentin oli oltava vähintään 60 ja myös alueelta muuttaneiden oli saatava äänestää vaalissa. SPLM ei hyväksynyt ehtoja, vaan marssi ennen niiden hyväksymistä ulos parlamentista.[20]

Huhtikuun 2010 vaalien jälkeen kenraali George Athor Deng Dut nousi joukkoineen kapinaan Jonglein osavaltiossa häviämiensä vaalien jälkeen ja syytti viranomaisia vaalituloksen väärentämisestä istuvan kuvernöörin hyväksi. Itsenäisyydestä järjestettävän kansanäänestyksen vuoksi presidentti Salva Kiir Mayardit armahti kenraalin ja hänen tukijansa lokakuussa 2010. Helmikuussa 2011 taistelut jatkuivat.[21][22] 12. maaliskuuta 2011 Athorin joukot hyökkäsivät Malakalin kaupunkiin öljyntuotantoalueelle. Etelä-Sudanin viranomaiset syyttivät pohjoista kapinallisten tukemisesta.[23] 15. elokuuta 2011 Etelä-Sudan hyväksyttiin virallisesti Afrikan unionin jäseneksi.[24]

Kesällä 2013 hallitsevan puolueen sisällä näkyi kiistoja, kun presidentti Salva Kiir (joka on dinka) erotti varamiehensä Riek Macharin, joka kuuluu toiseksi suurimpaan etniseen ryhmään nuereihin. Vuoden loppupuolella YK varoitti kytevästä sisällissodasta dinkojen ja nuerien välillä. Tuhannet ihmiset hakivat turvaa YK:n tukikohdista.[25]

Vuoden 2013 lopulla taistelut hallituksen ja kapinallisten välillä olivat kehittymässä täysimittaiseksi sisällissodaksi. Avustusjärjestöjen arvioiden mukaan tuhannet ovat saaneet surmansa. YK lähetti lisää joukkoja alueelle.[26]

Syyskuussa 2018 Etelä-Sudanin presidentti Salva Kiir ja kapinallisjohtaja Riek Machar allekirjoittivat historiallisen rauhansopimuksen Etiopiassa. Sopimus päätti virallisesti Etelä-Sudania viisi vuotta vaivanneen sisällissodan, joka oli vaatinut yli 300 000 kuolonuhria ja oli ajanut yli 3,5 miljoonaa ihmistä kodeistaan.[27]

Salva Kiir, Etelä-Sudanin presidentti vuodesta 2011

Helmikuussa 2020 entinen kapinallisjohtaja Riek Machar vannoi virkavalansa Etelä-Sudanin ensimmäisenä varapresidenttinä sinetöiden kuusi vuotta aiemmin alkaneen Etelä-Sudanin sisällissodan päättymisen. Samassa yhteydessä astui virkaansa myös kolme muuta varapresidenttiä, joista yksi oli maan "perustajaisän" John Garangin leski Rebecca Garang, Presidenttinä jatkoi maata sen itsenäistymisestä lähtien johtanut Salva Kiir. Uusi siirtymävaiheen yhtenäishallitus aloitti myös toimintansa. Aikaisemmat sopimukset rauhasta olivat nopeasti kaatuneet. Vuonna 2011 itsenäistynyt Etelä-Sudan ajautui veriseen sisällissotaan sen jälkeen, kun presidentti Salva Kiir erotti joulukuussa 2013 Riek Macharin varapresidentin virasta. Etelä-Sudanin kaksi suurinta etnistä ryhmää dinkat ja nuerit alkoivat tämän jälkeen hyökätä toisiaan vastaan. Sopimus siirtymävaiheen hallituksen luomisesta vuoden 2018 rauhansopimuksen mukaisesti oli aiemmin lykkääntynyt kahdesti ja helmikuu 2020 oli asetettu ehdottomaksi takarajaksi.[28]

Etelä-Sudanin osavaltiot.

Etelä-Sudaniin kuuluu kymmenen osavaltiota. Samat osavaltiot kuuluivat myös Sudanin aikaisempien 26 osavaltion joukkoon. Ne muodostivat aiemmin kolme provinssia: Equatorian maan eteläosassa (kuvassa sinisellä), Bahr el Ghazalin maan länsiosassa (vihreällä) ja Ylä-Niilin provinssin maan itäosassa (keltaisella).[29]

Sudanin aikana osavaltiot tunnettiin arabiankielisillä nimillään. Jo autonomian ehtoihin kuului, että englannista tuli Etelä-Sudanin virallinen kieli. Kielen vaihtaminen käy kuitenkin hitaasti.[30]

Terässilta Valkoisen-Niilin yli Jubassa.

Etelä-Sudanin kartta.

Niilin vesistöön kuuluva joki, jota Ugandassa kutsutaan Victorian Niiliksi, ylittää rajan Nimulessa ja on siitä eteenpäin nimeltään Bahr al Jabal (suom. Vuoristojoki). Bahr al Jabal oli aikoinaan myös alueella sijainneen valtion nimenä. Bahr al Jabalissa on useita koskia ennen kuin se saapuu Suddin laajalle suoalueelle. Se laskee No-järveen, jossa se yhtyy Bahr el Ghazalin (Gasellijoki) kanssa varsinaiseksi Valkoiseksi-Niiliksi. Bahr el Ghazal esiintyy alueen osavaltioiden nimissä. Bahr al Jabalista haarautuu Bahr el Zeraf -niminen sivuhaara, joka sekin kulkee Suddin alueen läpi ja päättyy lopulta Valkoiseen-Niiliin.

Suddin alue on maailman suurimpia suoalueita. Tulvan ollessa huipussaan alueen pinta-ala on 32 000 neliökilometriä, ja sen pohjassa on paikoin jopa kymmenen kilometriä paksu mutakerros. Tulvakaudella alue on kelluvien papyrussaarten labyrintti, jossa elää runsaasti kaloja ja vesilintuja. Alueella tavataan myös 90 nisäkäslajia. Siellä saattaa elää jopa miljoona kobinantilooppia.[31] Sudd on suojeltu Ramsarin sopimuksella.[32]

Etelä-Sudanissa on kaksi vuodenaikaa: huhtikuusta elokuuhun jatkuva sadekausi ja syyskuusta maaliskuuhun kestävä kuiva kausi. Sadekaudella vallitsevat etelän ja lounaan puoleiset tuulet, joiden mukana alueelle virtaa kosteaa ilmaa Atlantilta ja Kongojoen altaalta. Sade ei ole jatkuvaa, vaan märimmilläkin alueilla sadepäivien välissä on poutapäiviä. Kuivalla kaudella alueelle ulottuvat Pohjois-Sudanin koillisenpuoleiset tuulet. Lämpötila on korkeimmillaan juuri ennen sadekauden alkua.[33] Jubassa vuorokauden alin lämpötila on 20 asteen vaiheilla ympäri vuoden. Ylin lämpötila vaihtelee heinä–elokuun 31 asteesta helmikuun 38 asteeseen.[34]

Öljytulot muodostavat 98 prosenttia Etelä-Sudanin tuloista. Sudanien alueella tuotetaan päivässä yhteensä puoli miljoonaa barrelia öljyä, josta kolme neljäsosaa tulee Etelä-Sudanin alueelta. Öljy kulkee putkea pitkin Port Sudanin satamaan pohjoisessa Sudanin poikki. Toista öljyputkea Kenian suuntaan on suunniteltu. Nykyisin tunnettujen öljyvarojen arvellaan ehtyvän lähivuosikymmeninä ja tuotannon olleen huipussaan vuosina 2011–2012.[35] Sudanin kanssa käydyt kiistat öljyn kuljetuksesta ovat pienentäneet kansantuotetta dramaattisesti.[36]

Sudan ja Etelä-Sudan sopivat vuonna 2005 öljytulojen jakamisesta puoliksi kummallekin, mutta sopimus raukesi etelän itsenäistyessä. Ennen öljytuloja alueella elettiin lähinnä omavaraisviljelystä.[37]

Öljyn lisäksi maan luonnonvaroihin kuuluvat rautamalmi, kromi, volframi, silikaattimineraalit, sinkki, hopea, kulta ja vesivoima. Maanviljelystuotteita ovat puuvilla, maapähkinä, hirssi, durra, vehnä, arabikumi, sokeriruoko, kassava, mango, papaija, banaani, bataatti, seesaminsiemen sekä lampaat ja muu karja.[38]

Suurin osa Etelä-Sudanin väestöstä on erittäin köyhää ja maan infrastruktuuri on alkeellinen. Asfalttiteitä on vähän ja matkapuhelimet harvinaisia. Varakkaita ihmisiä ovat ne, joilla on paljon karjaa. Niili on tärkeä kulkureitti.[25]

Vuonna 2013 maassa oli 85 lentopaikkaa, mutta vain kolmella niistä oli päällystetty kiitotie.[36]

Karjaa kadulla Jubassa.

Etelä-Sudanissa oli vuonna 2015 asukkaita arviolta 12,043 miljoonaa, joista miehiä 50,75 prosenttia ja naisia 49,25 prosenttia. Vuosittainen väestönkasvu vuonna 2014 oli 2,93 prosenttia, syntyvyys tuhatta henkeä kohti 37,7 ja kuolleisuus 8,4. Miesten elinajanodote oli 59 vuotta ja naisten 61,9 vuotta. Väestö on nuorta: alle 15-vuotiaiden osuus oli 45,8 prosenttia. Kaupunkiväestön osuus oli 19 prosenttia.[39]

Etelä-Sudanin väestö koostuu monista etnisistä ryhmistä, joista suurimmat ovat dinkat, nuerit ja šillukit. Suurin osa asukkaista harjoittaa perinteisiä heimouskontoja.[37]

Koulutus on suuri haaste, sillä on arvioitu aikuisista 75 prosenttia olevan lukutaidottomia, ja vain kaksi prosenttia ikäluokasta käy edes alakoulun loppuun.[3] Lukutaidottomina on varsinkin naisia, esimerkiksi vuoden 2009 arvion mukaan 84 prosenttia, kun samaan aikaan miehistä 40 prosenttia osasi lukea.[1] Vuonna 2015 yli 15-vuotiaiden eteläsudanilaisten lukutaitoprosentti oli YK:n kehitysohjelma UNEPin mukaan eräs maailman alhaisimmista, vain 31,9 prosenttia.[40]

Maan yliopistoista vanhin on vuonna 1975 perustettu Juban yliopisto, jossa on noin 10 000 opiskelijaa.[41][42]

Terveydenhuolto on puutteellista. Esimerkiksi äitiyskuolleisuus on eräs maailman korkeimmista, sillä vuonna 2015 maassa menehtyi keskimäärin 789 äitiä 100 000 synnytystä kohden.[43]

Etelä-Sudanin kuusivärinen lippu on maan vapautusliikkeen (Sudan People’s Liberation Army, SPLA) entinen tunnus. Maan valuutta on Etelä-Sudanin punta. Kuva-aiheiksi ehdotettiin sekä poliitikkoja että kulttuuri- ja luontoaiheita.[46] Kaikkiin seteleihin aiheeksi tuli edesmennyt etelän kapinallisten arvostetuin johtaja, tohtori John Garang.[47][48] Kansallislaulun teksti syntyi 49 runoilijan yhteistyönä, ja sävelmä valittiin yleisökilpailulla.[49]

• Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Etelä-Sudan Wikimedia Commonsissa

• Johansson, Peik: Juhlapäivät Jubassa, Kansan Uutiset 14.1.2011