Etelä-Savon aluetoimisto
Etelä-Savon aluetoimisto oli Itä-Suomen sotilasläänin esikunnan alainen asevelvollisuusasioita hoitanut aluetoimisto Mikkelissä vuosina 2008-2014.
Etelä-Savon aluetoimisto | |
---|---|
![]() |
|
Toiminnassa | 1.1.2008 – 31.12.2014 |
Valtio |
![]() |
Puolustushaarat | Maavoimat |
Osa joukkoa | Itä-Suomen sotilaslääni |
Tukikohta | Mikkeli |
Marssi | Martti Parantainen: Asemies |
Vuosipäivät | 24. helmikuuta |
Historia
Aluetoimisto perustettiin 1. tammikuuta 2008 Mikkelissä toiminta-alueenaan Etelä-Savon maakunta. Tehtävät aluetoimistolle luovutti lakkautettu Mikkelin sotilasläänin esikunta, joka oli vastannut Etelä-Savon maakunnasta vuoden 2007 loppuun. Perustettaessa operatiivinen ja henkilöstösektori sijoitettiin Mikkelin keskustaan entiseen Suomen Pankin rakennukseen. Karkialammella entisellä Savon prikaatin varuskunta-alueella oli vielä Savon sotilassoittokunta sekä Mikkelin komendantin toimisto.[1]
Vuoden 2015 puolustusvoimauudistuksessa päätettiin supistaa aluetoimistojen lukumäärää ja samalle jäljelle jäävät liitetään sotilasläänien lakkauttamisen myötä joukko-osastojen alaisuuteen. Etelä-Savon aluetoimisto liitettiin 31. joulukuuta 2014 osaksi Karjalan prikaatia.[2]
Päälliköt
Aluetoimiston päälliköinä olivat[2]:
- everstiluutnantti Ari Kuikka 1. tammikuuta 2008 - 31. joulukuuta 2009
- everstiluutnantti Arto Hokkanen 1. tammikuuta 2010 - 31. joulukuuta 2012
- everstiluutnantti Heikki Saarento 1. tammikuuta 2013 - 31. joulukuuta 2014
Lähteet
- Tynkkynen, Pekka: Itä-Suomen sotilaslääni 2008-2014 - Idän lukko historiikki ISBN 978-951-25-2609-3
Viitteet
- Tynkkynen 2014 s.122-123
- Tynkkynen 2014 s.122