Etelä-Karjalan maakunta

Lappeenrannan maaseutua.

Näkymä Rautjärven Haukkavuorelta.

Etelä-Karjalan pinta-alasta noin 77,5 prosenttia on maata ja 22,5 prosenttia vettä. Maakunnan suurin järvi on Saimaa, joka ulottuu myös Etelä-Savon, Pohjois-Savon ja Pohjois-Karjalan maakuntien alueelle. Muita maakunnan alueella sijaitsevia suhteellisen suuria järviä ovat maakunnan koilliskärjessä sijaitsevat Pyhäjärvi ja Simpelejärvi sekä länsiosassa sijaitseva Kivijärvi. Suuri osa Etelä-Karjalasta kuuluu Vuoksen vesistöalueeseen. Simpelejärven ympäristö kuuluu Hiitolanjoen vesistöalueeseen ja Kivijärven ympäristö Kymijoen vesistöalueeseen. Maakunnan eteläosa koostuu useista pienten jokien vesistöalueista.[9]

Järvien ohella Etelä-Karjalan maisemia hallitsevat metsät ja maalaismaisemat sekä jääkauden seurauksena muodostuneet Salpausselän reunamuodostumat ja harjualueet. Maakunnan maaperä koostuu harjujen ja reunamuodostumien ohella laikuittaisesti sora- ja hiekkamoreenista, kalliomaasta sekä savesta ja siltistä. Turvemaita Etelä-Karjalassa on niukasti, suurimmat suoalueet sijaitsevat Salpausselän kaakkoispuolella. Etelä-Karjalan alueen kallioperä kuuluu maapallon vanhimpiin. Se koostuu maakunnan etelä- ja länsiosissa pääosin rapakivigraniitista, kun taas koillisempana kallioperää luonnehtivat vieläkin vanhemmat biotiittiparagneissi, granodioriitti ja paikoin myös graniitti.[9][10] Etelä-Karjalan korkein kohta on Ruokolahden ja Rautjärven rajalla sijaitseva Haukkavuori, joka kohoaa 172 metrin korkeuteen.

Kasvillisuuden ja ilmaston osalta Etelä-Karjalan maakunta kuuluu eteläboreaaliseen vyöhykkeeseen.[11] Suurin osa maakunnan maapinta-alasta on metsää. Voimakkaan puunjalostushistorian takia alueen metsät ovat pääosin talousmetsiä, eikä alueella ole laajoja vanhojen metsien alueita. Yli kaksi kolmasosaa Etelä-Karjalan metsistä on mustikka- tai puolukkatyypin kangasmetsiä; Salpausselältä ja harjualueilta löytyy karumpia puolukka- ja kanervatyypin kankaita. Yleisin puulaji on mänty. Etenkin alueen koillisosissa on runsaasti reheviä lehtometsiä sekä kaskitalouden jäänteenä syntyneitä koivuvaltaisia lehtimetsiä. Paikoin esiintyy myös lehmusta ja vaahteraa. Parikkalan Siikalahdella on merkittävä lintukosteikko.[10]

Albert Edelfelt: Ruokolahden eukkoja kirkonmäellä.

Nykyinen Etelä-Karjala on muodostunut selväpiirteiseksi aluekokonaisuudeksi vasta toisen maailmansodan ja alueluovutusten jälkeen. Sen nimikin vakiintui käyttöön nykyisessä merkityksessään vasta 1950-luvulla, varsinkin sen jälkeen, kun vuonna 1954 perustettiin Etelä-Karjalan maakuntaliitto.[12] Aikaisemmin se on ollut Savon ja Karjalan historiallisten maakuntien raja-aluetta[13], jossa käsitykset maakuntien välisestä rajasta ovat eri aikoina vaihdelleet.

Nykyistä Etelä-Karjalaa ovat aikoinaan halkoneet luode-kaakko-suunnassa Pähkinäsaaren (1323) ja Täyssinän (1595) rauhojen rajat. Stolbovan rauhassa vuonna 1617 se joutui kokonaan Ruotsille, mutta vuonna 1721 Uudenkaupungin rauhassa se jaettiin jälleen Ruotsin ja Venäjän kesken, ja vuonna 1743 Turun rauhassa se joutui kokonaisuudessaan Venäjälle osana Vanhaa-Suomea. Kun Vanha-Suomi vuonna 1812 yhdistettiin Suomen suuriruhtinaskuntaan, siitä muodostettiin Viipurin lääni, johon myös nykyinen Etelä-Karjala kokonaisuudessaan kuului toiseen maailmansotaan saakka. Maakunnallisessa mielessä suuri osa siitä kuitenkin luettiin vielä 1900-luvun alkupuolella yleensä Savoon kuuluvaksi.[14]

Nykyisen Etelä-Karjalan itäisimmät kunnat Simpele, Parikkala, Saari ja Uukuniemi luettiin ennen toista maailmansotaa kuuluviksi Laatokan Karjalaan. Viipurin länsipuolella olevaa aluetta nimitettiin ennen sotaa Lounais-Karjalaksi[15], mutta siitä jäi sodan jälkeen Suomelle vain pieni osa, josta Etelä-Karjalaan kuuluvat nykyisin lähinnä vain entiset, myöhemmin Lappeenrantaan liitetyt Ylämaan ja Nuijamaan kunnat. Lounais-Karjalaan kuuluivat aikoinaan myös Virolahti ja Miehikkälä, mutta nykyisin ne luetaan Kymenlaaksoon. Muu osa nykyistä Etelä-Karjalaa, muun muassa Lappeenranta ja Imatra, katsottiin 1900-luvun alkupuolella muun muassa hakuteoksissa tavallisesti Savoon kuuluviksi.[16][17] Tämä johtui pitkälti siitä, että Topelius oli Maamme kirjassaan maininnut koko Saimaan ja Imatran koskenkin sijaitsevan Savossa.[12][18] Eino Jutikkalan mukaan kyseessä tämä johtui kuitenkin vain historiallisesta väärinkäsityksestä: Uudenkaupungin rauhan rajaa oli alettu pitää maakuntien rajana, vaikka Savon ja Karjalan välisenä heimorajana oli jo 1500-luvulla pidetty silloisten Viipurin ja Savonlinnan linnaläänien välistä rajaa, joka kutakuinkin vastaa nykyistäkin Etelä-Savon ja Etelä-Karjalan välistä maakuntarajaa. Paikalliset asukkaat olivatkin vanhastaan käsittäneet Imatran seudun Karjalaan kuuluvaksi.[12]

Kymenlaakson ja Etelä-Karjalan maakuntien alueet muodostivat Kymen läänin vuosina 1945–1997.[3] Nykyään näiden kahden maakunnan muodostamaa aluetta saatetaan kutsua Kaakkois-Suomeksi. Vanhat Kymen läänin kunnat muodostivat Kymen vaalipiirin, ennen kuin se yhdistettiin Etelä-Savon vaalipiirin kanssa Kaakkois-Suomen vaalipiiriksi vuonna 2015.[19] Kaakkois-Suomi on tämän vuoksi viitteellisenä käsitteenä aiheuttanut sekaannusta.[19] Kaakkois-Suomena kielenkäytössä ja virallisissa yhteyksissä on totuttu kuitenkin pitämään nimenomaan vanhaa Kymen lääniä vastaavaa aluetta.[20][20][21][22][23][24][25][26][27][28]

Etelä-Karjala on evankelioiva herätyskristillisyyden vahvaa tukialuetta. Liikeellä on voimakasta kannatusta Lappeenrannan–Imatran alueella. Kansanlähetyksellä on kannattajaryhmiä myös muualla Saimaan ympäristössä ja maaseudulla. Vanhoista herätysliikkeistä körttiläisyys ja evankelisuus ovat vaikuttaneet maakunnassa. Evankelisella liikkeellä on niin ikään kannatusta Saimaan eteläosissa.[34]

Sellu- ja paperiteollisuus on merkittävä työllistäjä Etelä-Karjalassa. Kuvassa Kaukaan sellu- ja paperitehdas Lappeenrannassa.

Saimaan kanava.

Bruttokansantuote Etelä-Karjalassa oli 39 453 euroa asukasta kohti vuonna 2018. Se oli noin seitsemän prosenttia vähemmän kuin koko Suomen keskiarvo, 42 364 euroa.[35] Merkittäviä työllistäjiä ovat muun muassa Eksote, Lappeenrannan kaupunki, Imatran kaupunki, sellutehtaat UPM-Kymmene, Stora Enso ja Metsä Fibre, terästehdas Ovako Imatra, Lappeenrannan–Lahden teknillinen yliopisto LUT ja LAB-ammattikorkeakoulu.[36]

Jouni Hynynen (Kotiteollisuus).

Kotkaniemi, nykyisin kotimuseona toimiva Suomen presidentti P. E. Svinhufvudin pitkäaikaisin koti.

Historiallisesti merkittävimpiä eteläkarjalaisia henkilöitä ovat muun muassa kielitieteilijä D. E. D. Europaeus sekä presidentti Pehr Evind Svinhufvud. Tunnetuimpia eteläkarjalaisia kirjailijoita ovat muun muassa Hilja Valtonen ja Laila Hirvisaari, joista jälkimmäinen on kirjoittanut lukuisia alueelle sijoittuvia romaaneja.

Lappeenranta on kulttuurillisesti monipuolinen kaupunki, jossa toimii muun muassa useita teattereita, kuten Lappeenrannan kaupunginteatteri ja Lappeenrannan kesäteatteri. Kaupungissa järjestettäviä kulttuuritapahtumia ovat muun muassa Linnoituksen yö ja Lappeenrannan valtakunnalliset laulukilpailut. Museoista merkittävimpiä ovat Lappeenrannan linnoituksessa sijaitsevat Etelä-Karjalan museo, Lappeenrannan taidemuseo ja Ratsuväkimuseo. Imatralla on muun muassa rajamuseo ja teollisuustyöväen asuntomuseo. Omalaatuisimpia nähtävyyksiä on muun muassa Parikkalan patsaspuisto.

Merkittävimpiä Etelä-Karjalasta lähtöisin olevia musiikkiartisteja ovat muun muassa Pave Maijanen, Taiska, Hanna Pakarinen ja Koop Arponen sekä metalliyhtyeet Kotiteollisuus, Mokoma, Stam1na ja Twilightning. Klassisen musiikin orkestereja ovat muun muassa Lappeenranta Big Band ja Lappeenrannan kaupunginorkesteri.

Etelä-Karjalan ruokakulttuuriin kuuluvat muun muassa karjalanpaisti, karjalanpiirakka ja erilaiset muut piirakat, lihapiirakat vety ja atomi, lammaskaali, rantakala, munavoi, mustikkakukko ja erilaiset kiisselit.[39]

Etelä-Karjalan liitto on yksi Suomen 18 maakuntaliitosta. Siihen kuuluvat kaikki Etelä-Karjalan kunnat. Liiton päättävien elinten luottamushenkilöt ovat jäsenkuntien poliittisia vaikuttajia, jotka edustavat kuntalaisia kunnallisvaalien tuloksen mukaisesti.[40]

Liitto ajaa maakunnan, kuntien, väestön ja elinkeinoelämän etuja ja sen tavoitteena on maakunnan henkisen ja aineellisen hyvinvoinnin sekä kulttuurin edistäminen. Sen lakisääteisiä tehtäviä ovat alueiden kehittäminen ja maakuntakaavoitus. Lisäksi liitossa tehdään maakuntaa koskevia tutkimuksia, tilastointia, suunnitelmia ja selvityksiä. Liitto on myös maakunnan vaikuttajien ja sidosryhmien yhteistyöorganisaatio.[40]

• Etelä-Karjalan maakunnan kuntien vaakunat
• Luettelo Etelä-Karjalan kansakouluista

• eKarjala-maakuntaportaali
• Etelä-Karjalan liitto (Arkistoitu – Internet Archive)
• goSaimaa.com-matkailusivusto