Essealaiset

Ensimmäiset kuolleenmeren kääröt löydettiin Qumranin luolista vuonna 1947.[1]

Essealaisten tarkkaa alkuperää ei tunneta. He muodostuivat omana ryhmänään makkabilaiskapinan aikoihin saddukealaisten ja farisealaisten tapaan. Essealaiset mainitsevia historiallisia aikalaislähteitä ovat muun muassa Filonin Hypothetica, Josephuksen Juutalaissodan historia ja Juutalaisten muinaisajat, sekä Pliniuksen Naturalis historia. Josephuksen mukaan hän itse kuului jonkin aikaa essealaisiin, joskin hänen väitteensä todenperäisyys on kyseenalainen. Josephuksen mukaan essealaiset olivat yksi juutalaisista puolueista (hairesis) ja Filonin mukaan heitä oli noin 4 000. Molempien mukaan essealaiset elivät luostariyhteisöissä. Josephuksen mukaan osa heistä oli naimisissa ja osa ei, kun taas Filonin mukaan osalla oli lapsia, mutta he eivät ”ottaneet naisia". Pliniuksen mukaan essealaiset elivät ilman rahaa tai naisia. Plinius oletti ilmeisesti myös essealaisten asuvan vain yhdessä paikassa "En Gedin yläpuolella".[2]

Kuolleenmeren kääröjä pidetään tavallisesti essealaisten kirjoittamina ja sikäli kun tämä pitää mahdollisesti paikkansa, niiden perusteella tiedetään essealaisten elämästä huomattavasti enemmän. Qumranin yhteisöä pidetään essealaisena, mutta näkemystä on myös kritisoitu. Qumrania essealaisena pitävien eri näkemysten mukaan paikka oli joko essealaisten päämaja, laajemman liikkeen käyttämä suojapaikka tai essealaisten pääliikkestä eronneen lahkon tukikohta. Myös joitakin muita paikkoja on ehdotettu essealaisten yhteisöiksi. Näitä ovat esimerkiksi Ain al-Ghuweir ja En Gedi lähellä Kuolluttamerta. Siioninvuorelta tehdyissä kaivauksissa on löydetty merkkejä, joita jotkin tutkijat ovat pitäneet mahdollisena Jerusalemin essealaisena kaupunginosana. Roomalaiset tuhosivat Qumranin vuonna 68 ensimmäisen juutalaissodan aikana, johon Josephuksen mukaan essealaiset osallistuivat. Qumranin tuhon jälkeen essealaiset katosivat tai pakenivat muualle. Heidän tapansa ovat saattaneet vaikuttaa myöhempien yhteisöjen, kuten esimerkiksi karaiittien perinteisiin. Joidenkin tutkijoiden mukaan myös varhainen kristitty kirkko omaksui piirteitä essealaisuudesta: esimerkiksi myöhemmällä luostarilaitoksella on joitakin samoja askeettisia piirteitä.[2]

Historiallisia lähteitä ja Kuolleenmeren kääröjen tietoja yhdistelemällä voidaan saada käsitys essealaisten tapojen ja uskomusten pääpiirteistä. He elivät niukasti ja yleensä selibaatissa. Pääasiallinen elinkeino oli ruumiillinen työ ja esimerkiksi maatalous. Omaisuuden omisti yhteisö. Yhteisön jäsenet käyttivät paljon aikaa Tooran opiskeluun ja rituaalisiin puhdistusmenoihin. Tooran pikkutarkalla seuraamisella essealaisten oman tulkinnan mukaan oli erityistä arvoa. Esimerkiksi sapattia seurattiin tarkasti ja eri pyhäpäiviä vietettiin tarkkaan määrättyinä aikoina, jotka perustuivat essealaisten omaan 364-päiväiseen kalenteriin. Kontakteja yhteisön ulkopuolisiin vältettiin ja kuolleenmeren kääröjen mukaan essealaiset pitivät muiden israelilaisten ja etenkin Jerusalemin temppelin uskonnollisia menoja turmeltuneina. Farisealaisten tapaan he painottivat hurskauden merkitystä ja päivittäiseen elämään liittyvien syntien välttämistä. Sielua pidettiin kuolemattomana, mutta farisealaisista poiketen he eivät uskoneet ruumiin ylösnousemukseen.[2]

Yhteisön jäsenillä oli eri arvoja esimerkiksi oppineisuuden mukaan ja yhteisön johtajat ohjasivat uskonnollisia menoja, sekä nimittivät eri virkojen hoitajat. Yhteisöön liittyvillä uusilla jäsenillä oli koeaika ja täysjäseniä heistä tuli kahden tai useamman vuoden jälkeen.[2]

• Therapeutai