Espoonlahden paloasema
Espoonlahden paloasema (asema numero 30) sijaitsee Espoonlahden kaupunginosassa ja se on yksi viidestä Espoon alueella sijaitsevasta vakituisesta paloasemasta.[1] Vuonna 2002 tehdyn yhteistoimintasopimuksen mukaisesti Espoon paloasemat kuuluvat Länsi-Uudenmaan pelastuslaitokseen.[2]

Nykyinen paloasema
Espoonlahden paloaseman osoite on Rehtorintie 2.[3] Samassa kiinteistössä sijaitsevat myös Espoon katuylläpidon toimitilat. Rakennus on valmistunut vuonna 1978,[3] eikä siihen ole rakentamisen jälkeen tehty kuin pieniä parannuksia.[4] Espoonlahden paloasema on alueellisesti tärkeä myös Kirkkonummen kunnan ja Länsimetron kannalta. [5] Pelastuslaitoksen johtokunta onkin ehdottanut vuonna 2007 uuden paloaseman rakentamista.[4] Nykyisen aseman on huonokuntoisuutensa lisäksi katsottu haittaavan lähellä sijaitsevaa asutusta ja se on liikenteellisesti hankalassa paikassa asuntokadun varrella, josta ei ole aina turvallista lähteä hälytykseen.[4]
Espoonlahden uusi paloasema
Uuden paloaseman paikaksi on kaavailtu Sammalvuorella sijaitsevan Espoonlahden vesitornin juurusta osoitteessa Tyskaksenkaari 3. Uusi rakennus tulisi Espoonlahden vesitornin ja metron kuilurakennuksen viereen.[6] Parempien liikenneyhteyksien vuoksi tämä sijainti laajentaa selvästi tulevan paloaseman laskennallista kuuden minuutin toimintavalmiusaika-aluetta nykyisellä tieverkolla.[7][8] Hälytysajoon lähteminen huomioidaan Tyskaksenkaaren ja Nöykkiönkadun risteyksen rakentamisessa.[9]
Uuden paloaseman rakentamisen mahdollistava kaava hyväksyttiin helmikuussa 2014.[10] Paikka on länsiosaltaan Länsimetron työmaa-aluetta, sillä osittain tulevan paloaseman tontin alle louhitaan Länsimetron huoltotunneleita. Pelastuslaitos onkin kouluttanut henkilöstöään maanalaista pelastustoimintaa varten vuodesta 2013 lähtien.[11] Espoonlahden paloasemahankkeen suunnitelmien on arvioitu valmistuvan kesäkuussa 2017. Tällöin rakentaminen voisi alkaa tammikuussa 2018 ja se valmistuisi joulukuussa 2018. Rakennus voitaisiin ottaa käyttöön alkuvuodesta 2019.[12]
Aseman yksiköt
Yksikkötunnus | Tyyppi |
---|---|
R LU 301 | Pelastusyksikkö |
R LU 306 | Nostolavayksikkö |
R LU 3082 | Vene |
E LU 5231 | Hoitotason ambulanssi |
Lähteet
- Pöytäkirja, Pelastuslaitoksen johtokunta 24.09.2013. Espoon kaupunki.PDF (Arkistoitu – Internet Archive)
- Hankesuunnitelma, Espoonlahden paloasema, hankenumero 1006. 25.5.2016. Espoon kaupunki. PDF (Arkistoitu – Internet Archive)
Viitteet
- Espoon paloasemat www.lup.fi. Arkistoitu 3.3.2017. Viitattu 2.3.2017.
- Espoon kaupunki: Länsi-Uudenmaan pelastustoimen yhteistoimintasopimus. Espoon kaupunki, 2002. Teoksen verkkoversio (pdf) (viitattu 2.3.2017). (Arkistoitu – Internet Archive)
- Espoonlahden paloasema lup.fi. Länsi-Uudenmaan pelastuslaitos. Arkistoitu 3.3.2017. Viitattu 2.3.2017.
- Pelastuslaitos hoputtaa uutta paloasemaa Espoonlahteen Yle Uutiset. Viitattu 2.3.2017.
- Pöytäkirja, s. 9.
- Hankesuunnitelma, s. 8.
- Hankesuunnitelma, s.6.
- Klaus Nurmi: Sammalvuoren alla jytisee pian – metrovarikko louhitaan 47 metrin syvyyteen Länsiväylä. Arkistoitu 22.2.2017. Viitattu 2.3.2017.
- Uusi paloasema Sammalvuoreen Espoonlahti-lehti. 30.1.2013. Arkistoitu 3.3.2017. Viitattu 2.3.2017.
- Espoonlahden uuden paloaseman mahdollistava kaava lainvoimaiseksi www.espoo.fi. Arkistoitu 3.3.2017. Viitattu 2.3.2017.
- LUP ja Länsimetro lup.fi. 13.6.2016. Arkistoitu 3.3.2017. Viitattu 2.3.2017.
- Hankesuunnitelma, s. 14.