Espero-saattueen taistelu

Esperon-saattueen taistelu oli meritaistelu toisessa maailmansodassa Välimerellä 28. kesäkuuta 1940. Taistelu oli ensimmäisiä yhteenottoja Italian laivaston ja Kuninkaallisen laivaston välillä. Taistelu käytiin Kreetalta lounaaseen olevalla merialueella. Taistelevina osastoina olivat vara-amiraali John Toveyn johtama brittiläinen 7. risteilijäviirikkö ja kapteeni Enrico Baronin johtama Italian laivaston saattue.

Espero-saattueen taistelu
Osa toisen maailmansodan Välimeren sotanäyttämöä
Päivämäärä:

28. kesäkuuta 1940

Paikka:

Välimeri

Lopputulos:

tasapeli

Osapuolet

 Yhdistynyt kuningaskunta
 Australia

 Italia

Komentajat

John Tovey

Italia Enrico Baroni

Vahvuudet

5 kevyttä risteilijää

3 hävittäjää

Tappiot

1 kevyt risteilijä vaurioitui lievästi

1 hävittäjä upposi
150–180 kaatunutta

Osapuolet

Italia

Italia julisti sodan Englannille ja Ranskalle 10. kesäkuuta 1940. Italian sodanjohto totesi brittijoukkojen pyrkivän valtaamaan panssarijoukoin Kyrenaikan ja Tobrukin turvaamiseksi sinne tulisi toimittaa panssarintorjunta-aseita mahdollisimman pian.

Tehtävää suorittamaan määrättiin kolme nopeaa Turbine-luokan hävittäjää Espero, Zeffiro ja Ostro. Aluksiin kuormattiin kymmenen panssarintorjuntatykkiä, 120 tonnia ampumatarvikkeita sekä 162 sotilasta. Osaston komentajaksi määrättiin Esperon kapteeni Enrico Baroni.

Liittoutuneet

Kuninkaallinen laivasto oli saman aikaisesti toteuttamassa operaatiota MA3, jossa suojattiin saattueita Dardanellien, Kreikan satamien ja Port Saidin välillä. Samalla suojattiin saattuetta Maltalta Aleksandriaan. Toimintaa johti vara-amiraali John Tovey lippulaivanaan risteilijä HMS Orion.[1]

Aegean meren saattueen suojaosasto

Kaukosuoja

Egeanmeren saattue AS1, jossa oli seitsemän alusta, aloitti purjehduksensa 28. kesäkuuta kello 10.25 Gallipolin niemimaan kärjestä. Neljä alusta liittyi muista satamista saattueeseen. Maltalta oli tarkoitus lähteä kaksi saattuetta yksi nopea ja yksi hidas. Saattueiden lähtöä kuitenkin siirrettiin, koska 7. risteilijäviirikön ammustäydennystarve aiheutti ongelmia suojauksen järjestämisessä.[2]

Force B lähti 28. kesäkuuta kello 12.30 Aleksandriasta. HMS Ramillies ilmoitti 29. kesäkuuta kello 12.30 ollessaan 50 mailia Gavdosista lounaaseen kahdesta räjähdyksestä puoli mailia vasemmalla puolellaan - oletettavasti torpedoja. Force B tavoitti suojattavan saattueensa 1. heinäkuuta kello 15.55 noin 200 mailia Aleksandriasta. Osasto palasi 2. heinäkuuta aamupäivällä Aleksandriaan.[3]

Force C lähti 27. kesäkuuta kello 06.00 Aleksandriasta. Osaston tehtävänä oli sukellusveneiden torjunta. Alukset olivat kello 18.30 Kasonsalmessa, jossa havaitsivat sukellusvene Console Generale Luizzin ja upottivat sen kello 23.28 33°46′N, 27°27′E. Upotuksen jälkeen osasto kokoontui ja jatkoi matkaansa Kasonsalmen lävitse Kreetan pohjoispuolelle ja sieltä kohti Maltaa. Osasto upotti 29. kesäkuuta toisen sukellusveneen Uebi-Scebelin 35°29′N, 20°06′E. Osasto palasi 1. heinäkuuta Aleksandriaan.[2]

Taistelun kulku
Taistelun kulku
Taistelun kulku

Kuninkaallisten ilmavoimien 201 Groupin Short Sunderland -lentovene L5806 ilmoitti 28. kesäkuuta kello 12.10 havainneensa kolme Italian laivaston hävittäjää 50 mailia Zakynthosista länteen.[4]

Force A eli 7. risteilijäviirikkö, joka oli lähtenyt 27. kesäkuuta kello 11.00 merelle Aleksandriasta, oli noin 60 mailia Kreetasta lounaaseen. Kurssi vaihdettiin pohjoisemmaksi vastustajan tavoittamiseksi, mutta kello 17.30 Short Sunderland L5803:lta ilmoitti vihollisen hävittäjien purjehtivan kohti etelää. Vihollisen paikaksi ilmoitettiin 35 mailia länteen HMS Orionista. 7. risteilijäviirikkö muutti kello 17.35 kurssinsa 220 asteeseen ja nosti nopeuden 25 solmuun. Viirikkö asettui riviin ja jakautui kahteen osastoon, joiden väli oli 5 mailia.[4][5]

HMS Liverpool ilmoitti kello 18.30 ollessaan 60 mailia lounaaseen Matapanin niemimaasta näkevänsä italialaiset suunnassa 235° HMS Orionista. HMS Liverpool avasi tulen kolme minuuttia myöhemmin. HMS Orion, HMAS Sydney ja HMS Neptune lisäsivät vauhtia ja muuttivat suuntaa päästäkseen lähemmäs. HMS Orion havaitsi italialaiset kello 18.54 ja avasi tulen viisi minuuttia myöhemmin 18000 jaardin matkalta.[4]

Kaikki 7. risteilijäviirikön alukset olivat nyt taistelussa ja italialaiset vastasivat tuleen. Italialaiset keskittivät tulensa HMS Liverpooliin, HMS Gloucesteriin ja HMS Orioniin. HMS Neptune ilmoitti kello 19.05 italialaisten laukaisseen torpedoja, jolloin risteilijät suorittivat väistön palaten kurssille kolme minuuttia myöhemmin.[4]

Etäisyys supistui 14 000 jaardiin, jolloin etäisyyttä lisättiin. Samalla havaittiin Esperoon osuneen. Seuraavan kurssin muutoksen seurauksena etäisyys supistui, jolloin havaittiin Esperon pysähtyneen ja olevan uppoamassa.[4]

HMS Liverpool ilmoitti kello 20.06 kranaatteja olevan jäljellä ainoastaan 40 tykkiä kohden. Nyt vara-amiraali John Tovey keskeytti taistelun. Ammuskulutus oli ollut taistelussa erittäin suuri.[4]

HMAS Sydney sai käskyn upottaa ja pelastaa eloonjääneet. Espero upposi lopulta kello 20.40 ja alukselta pelastettiin 47 miehistönjäsentä, joista monet olivat haavoittuneita.[6]

Zeffiro ja Ostro poistuivat lounaaseen paikalta täyttä vauhtia ja saapuivat Benghaziin 29. kesäkuuta.[5]

Risteilijät käyttivät noin 5 000 laukausta upottaessaan Esperon reilun kahden tunnin taistelun aikana. Italialaisten ampumista laukauksista yksi 4,7-tuumainen osui HMS Liverpooliin aiheuttaen lieviä vaurioita.[7][8]

Lopputulos

Risteilijät kuluttivat niin paljon ampumatarvikkeita, että Maltalle menevät saattueet piti keskeyttää pariksi viikoksi, jotta ammustäydennys saatiin suoritettua. Aleksandriassa oli varastoituna ainoastaan 800 6 tuuman kranaattia ja lähin paikka täydennykselle oli Durban, jonne oli matkaa 6 000 mailia. Varastoissa olleet 800 riittivät täydentämään risteilijöiden ammusvarastoista vain puolet.

HMAS Sydney pelasti 47 Esperosta pelastunutta italialaista merestä ja kuusi muuta pelasti italialainen sukellusvene myöhemmin. Zeffiro ja Ostro saapuivat Bengasiin seuraavana päivänä, jolloin kaksikolmannesta materiaalista saatiin Tobrukin puolustajille.

Lähteet
  • Greene, Jack & Massignani, Alessandro: The Naval War in the Mediterranean 1940-1943. Lontoo: Chatham Publishing, 2002. ISBN 1-86176-190-2. (englanniksi)
  • Page Christopher (toim.): The Royal Navy and the Mediterranean Volume I:September 1939-October 1940. Lontoo: Whitehall History Pyblishing in association with Frank Cass, 2002. ISBN 0-7146-5179-6. (englanniksi)
  • Whitley, M. J.: Cruisers of World War Two - an international encyclopedia. Lontoo: Arms and Armour, 1996. ISBN 1-86019-874-0. (englanniksi)
  • Whitley, M. J.: Destroyers of World War Two - an international encyclopedia. Lontoo: Arms and Armour, 1988. ISBN 0-85368-910-5. (englanniksi)

Viitteet
  1. Page s. 23-24
  2. Page s. 24
  3. Page s. 24-25
  4. Page s. 22
  5. Whitley Destroyers s. 161
  6. Page s. 23
  7. Whitley Cruisers s. 109
  8. Greene ja Massignani s. 63
    This article is issued from Wikipedia. The text is licensed under Creative Commons - Attribution - Sharealike. Additional terms may apply for the media files.